Minulle iski tänä tuikitavallisena tiistaina yhtäkkiä kova Lappikaipuu. Sinänsä se on ihan luonnollista, koska olen viimeksi käynyt synnyinseuduillani toukokuussa pitkän viikonlopun verran helatorstaita ja äitienpäivää juhlimassa. Tuolloin vietin sangen mukavan lomapäivän, jonka ikuistin kuviin.
Lomapäivänä nukutaan tietysti niin pitkään kuin nukuttaa ja nautitaan rauhallisesta aamusta kirjaa sängyssä lukemalla. Tällä kertaa luin Googlessa ja Facebookissa uransa luoneen Sheryl Sandbergin "Lean in, naiset ja menestymisen tahto"-menestysteosta.
Itse en ole mikään rintaliivejä barrikadeilla polttava kiihkofeministi ja olen sitä mieltä, että osan esteistä urallensa naiset asettavat ihan itse: jos on vuositolkulla putkeen kotona lapsia hoitamassa tai sanoo ei tarjottuihin ylennyksiin, niin silloin voi vain katsoa peiliin miettiessään miksi kollega on edennyt pidemmälle. Tai jos hakee verkostoja vain naisten "hyvä sisko"-piireistä, niin silloinhan verkosto jää aika kapeaksi. Tottakai yhteiskunta ja työpaikat voivat myös osaltansa edistää uran ja perheen yhteensovittamista sekä rakenteellisia esteitä on syytäkin purkaa tasa-arvon lisäämiseksi. Esimerkiksi äitiysloman ja vanhempainvapaan aiheuttamat kustannukset olisi hyvä jakaa molempien vanhempien työnantajien kesken. On nimittäin valitettava tosiasia, että esimerkiksi kaltaiseni nuori nainen edustaa työnantajalle kävelevää pommia: saatan koska tahansa ilmoittaa jääväni äitiyslomalle ja sen jälkeen hoitovapaalle vuosikausiksi. (Tosin itselläni ei tällä hetkellä toinen lapsi ole todellakaan lähivuosien suunnitelmissa!) Kun taas nuoren miehen statusta vain parantaa isyys: mieshän on silloin lojaali ja luotettava työntekijä, joka ei todennäköisesti vaihda työpaikkaa jatkuvasti ja joka paiskii kovasti töitä perheensä elannon eteen.
Sheryl Sandbergin kirjan viesti kiteytyy mielestäni tähän kappaleeseen, jonka itsekin allekirjoitan täysin. Onhan suorastaan typerää, ettei yhteiskunta hyödynnä kaikkia resurssejansa sekä tieto-taitoa! Esimerkiksi Saksassa on yleinen käytäntö, että naiset opiskelevat valtion tarjoamalla ilmaisella koulutuksella yliopistoissa maistereiksi ja jäävät sitten lapsen saannin jälkeen kotiäideiksi usein jopa loppuiäkseen. Tietysti on myös muistettava, että jokaisen naisen ja perheen on tehtävä heille sopiva ratkaisu, eikä kaikkien tietystikään tarvitse myöskään olla työkeskeisiä uratykkejä.
Sheryl Sandbergin kirjan pääteemat käydään läpi myös tässä vartin mittaisessa TED Talk-videossa.
Rovaniemen lomapäivän lukuhetket keskeytti oma silmäteräni, joka tuli äidin viereen makoilemaan.
Yöpaitana toimi isäni Kuubasta tuoma t-paita, joka oli niin caliente eli kuuma, että se oli pakko ikuistaa.
Päivällä suunnattiin ulkoilemaan, johon tarjoutuukin hyvät mahdollisuudet isäni luona maalla. Ajettiin mönkijällä ja traktorilla ja vaikka mitä.
Isabella ja kiinalaissuomalainen siskopuoleni Lina mönkijäretkelle lähdössä.
Hyvään päivään kuuluu myös treeni ja pieni hikoilu.
Isäni luota kaupunkiin eli Rovaniemen keskustaan lähdettäessä olivat molemmat tytöt niin väsyneitä ulkoilusta ja touhuamisesta, että nukahtivat takapenkille siskontyttö tätiinsä nojaten.
Illalla suuntasin tapaamaan erästä ystävääni Rovaniemen yöhön.
Koska maisemat olivat sangen harmaat oli pikkusiskon huone paljon pirteämpi kuvaustausta.
Paita & korkkarit: pikkusiskolta lainassa, silkkihousut: Estradeur, laukku: Mulberry
Blouse & pumps: borrowed from my little sister, silk trousers: Estradeur, bag: Mulberry
Tapasimme Cafe Bar 21:ssa, joka tarjoaa kotisivujensa mukaan uusia makuelämyksiä Rovaniemen keskustassa asiakkaille, jotka haluavat laatua, tunnelmaa ja palvelua samassa paketissa. Cafe Bar 21 onkin ilmeisesti rovaniemeläisten uusi olohuone, sillä niin monta tuttua siellä näkyi ja oli mukavaa päästä vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa yhden jos toisenkin kanssa.
Sellainen oli siis eräs lomapäiväni Rovaniemellä kuvina, joiden myötä toivotan kaikille mukavaa tiistain jatkoa!
Apologies for the lack of proper translation, but above is one day in pictures captured on a day off at Rovaniemi in Northern Finland. In addition I wrote above about my thoughts on Sheryl Sandberg's (who has made her career on Google and Facebook) 'Lean in'-book. Her main message comes on TED Talk-video above, which I recommend to watch.
Apologies for the lack of proper translation, but above is one day in pictures captured on a day off at Rovaniemi in Northern Finland. In addition I wrote above about my thoughts on Sheryl Sandberg's (who has made her career on Google and Facebook) 'Lean in'-book. Her main message comes on TED Talk-video above, which I recommend to watch.
Tekstit
7 kommenttia :
Mielestäni ISO ongelma kytee siinä kohtaa, jota sinä taisit luonnehtia jotenkin että naiset jotka viettävät vuosikausia kotona lasten kanssa...
Mistä tätä lähtisi purkamaan... No, tästä on totta kai monia mielipiteitä, mutta esitän omani. Mielestäni pienelle lapselle paras paikka ei ole päiväkodissa eikä perhepäivähoitajalla, jos ryhmäkoko on suuri. Väitteeni saa myös tukea useista tutkimuksista jotka kertovat esimerkiksi siitä, että pienen lapsen stressitaso on valtavan korkealla päivähoidossa ja taso kasvaa yhä päivien pituuden jatkuessa.
En sano, että lapsi automaattisesti vahingoittuu päivähoidosta ja vaihtelua tapahtuu totta kai suuresti riippuen ryhmästä, hoitajista, kokonaisuudesta. Mutta jos ajattelen asiaa omien lasteni kannalta, niin mielestäni pienelle lapselle on olemassa parempiakin vaihtoehtoja. Alle 3-vuotias ei myöskään sosiaalisten vaikutusten takia tarvitse päivähoitoa kodin ulkopuolella.
En toki tiedä mitä tarkoitat vuosikausilla, mutta esimerkiksi kaksi tai kolmevuotta työelämästä poissaolo on sikäli pitkä aika.
Minun lähtökohtani lastentekoon on ollut se, että omat lapset hoidetaan itse. En ole halunnut viedä vaippaikäistä lasta vieraiden ihmisten hoidettavaksi. Ei sen takia, että kokisin että se olisi suoranaisesti suuresti haitallista vaan sen takia, että se ei ole parasta mitä haluan antaa lapselleni. Ja me kaikkihan varmasti haluamme omien kykyjemme mukaan antaa lapsellemme parasta, sitä mikä mielestämme on parasta.
Siinä tuleekin sitten ongelma. Tahdon myös olla hyvä työntekijä joka antaa urallensakin paljon. Kyllä, molempiin pystyy mutta pystyykö molempia tekemään täysillä?
Ei välttämättä yhtäaikaa, jos uskoo samaan asiaan kuin minä eli että päivähoito ei ole pienelle (tarkennan että tarkoitan n. alle 3 vuotiasta lasta) lapselle paras vaihtoehto.
Totta kai tähän voi olla myös muita ratkaisuja. Esimerkiksi hoidon järjestyminen perhepiiristä (isovanhemmat tai muu läheinen tuttu aikuinen ovat usein lapselle turvallisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi päivähoito isossa ryhmässä) mutta se ei läheskään aina enää järjesty. Yksi vaihtoehto voisi olla totta kai myös se, että sekä isä että äiti jäävät pitemmäksi ajaksi kotiin, jolloin molempien urasta jää pätkä pois mutta toisaalta kummankaan urasta ei niitä vuosikausia. Joissain perheissä onnekkaasti työajat antavat mahdollisuuden hoitaa lapsia vuorotellen kotona, molempien samalla työskennellessä. Työajanlyhennys on hieno vaihtoehto myös lyhentämään päivähoitoa. Rikkaammille perheille voi olla myös mahdollisuus palkatulla avulla luoda lapselle ehkä turvallisempi hoitoympäristö kotona.
Ja sitten jos lapsia tekee useamman, on tilanne vielä vaikeampi - erityisesti jos ei tee niitä peräjälkeen.
Ymmärrän toki että nykyään vahvat naiset haluavat tuoda esille sitä näkökantaa että kaikkeen pystyy - minä haluan tuoda esille sitä näkökantaa että kyllä pystyy mutta puhuttaesa lapsiperheistä, joku usein myös häviää tässä yhtälössä eikä sitä kannata täysin jättää huomiotta.
Ja en missään nimessä siis halua arvostella kenenkään päätöstä viedä lasta päivähoitoon ja tässä yhteiskunnassa se valitettavasti on usein lähes pakollista. Mutta itse haluaisin myös tuoda esille sen, että se ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Itse uskon että lasten kasvattamisessa tärkeä osa, joka nykyään usein unohdetaan on aika jonka vanhemmat viettävät lapsen kanssa. Tänä päivänä on jotenkin liian huoletonta viedä lapsi kahdeksaksi tunniksi päivähoitoon ja iltapäiväksi vielä harrastuksiin (karkea julmayleistys).
Tämä on laaja aihe josta on vaikea olla samaa tai edes yhtä mieltä. Perheet ovat erilaisia, vanhemmat ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia. Minä haluan painottaa lapsen oikeutta oikeasti olla vanhempansa kanssa - klo 17 viiva nukkuma-aika on, niinkuin varmasti äitinä tiedät, surullisen vähän päivän aikana. :(
Hyvä kirjoitus, oon ihan samaa mieltä noista mainitsemistasi asioista. Täytynee muuten itsekin lukea tuo kirja:)
- Minna T
Minna T: Kiitos kommentista ja suosittelen lukemaan sen kirjan. Erityisen mielenkiintoista oli lukea Sheryl Sandbergin (joka on Facebookin "kakkospomo" heti perustaja Zuckerbergin jälkeen) omia kokemuksia ja hänen neuvojansa. :)
Kappalejako puuttui jostain syystä ylläolevasta kommentista, joten tässä se uudelleen.
Anonyymi:
Kiitos sinulle perusteellisesta ja asiallisesta kommentistasi. Nämä kysymykset nimittäin herättävät niin paljon yleensä tunteita, että erityisesti netissä monilta unohtuu asiallinen ja rakentava keskustelu tästä aiheesta. :)
Tarkoitin tuolla vuosikausilla juuri sitä, että useat äidit ovat ensin äitiyslomalla ja sitten kodinhoidontuella siihen asti, kun lapsi täyttää 3 vuotta. Äitiysloman kanssa siitä tulee jo aika pitkä aika poissa työelämästä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilaston mukaan n. 40% 2-3 vuotiasta on päiväkodeissa tai perhepäivähoitajilla eli yli puolet ovat siis kotona yleensä äidin hoidettavana (Lähde: Lasten päivähoito 2010-tilastoraportti, luettavissa täältä http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2011/Tr46_11.pdf ).
Lisäksi joissakin tapauksissa perheet tekevät vielä useamman lapsen putkeen, jolloin oikeasti ollaan jo TODELLA monta vuotta peräkkäin poissa työelämästä.
Ja toki olen samaa mieltä kanssasi siitä, että päiväkodeissa olisi paljon kehittämiseen varaa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla ryhmäkoot ovat välillä hälyyttävän suuret! Suomessahan 1960-1970-luvuille asti oli kotiapulaisia, jotka sitten korvattiin yleisellä päiväkotijärjestelmällä. Mutta jos miettii esim. au pairia, niin siitä koituvat kustannukset voi melkein (ellei kokonaan) kuitata kodinhoidontuella tai päiväkotimaksujen summilla tms.
Kuten yllä olevassa tekstissäni kirjoitan, kannatan tosiaan yhteiskunnan ja työpaikkojen auttamista omilta osiltaan uran ja perheen yhteensovittamisessa sekä rakenteellisten esteiden purkamista tasa-arvon edistämiseksi. Juuri esim. vanhemmuuden kustannusten jakaminen molempien vanhempien työnatajajien kesken, lyhennetty työaika, etätyömahdollisuus, hoitovapaan jakaminen molempien vanhempien kesken ja yhteiskunnallinen asennemuutos hoitovapaille jääviä isiä kohtaan ovat hyviä keinoja parantaa tilannetta.
Allekirjoitan täysin, että jokainen vanhempi varmasti haluaa parasta lapselleen ja tärkeintä on tosiaan jokaisen perheen, vanhemman ja lapsen miettiä tilannetta juuri heille sopivaksi. Sen sijaan sitä ajatusta en ymmärrä lainkaan miksi juuri NAINEN ei voisi saada ”kaikkea”? Tällä tarkoitan uraa, äitiyttä, parisuhdetta, harrastuksia ja sosiaalista elämää. Meillä on vain tämä yksi elämä ja itse ainakin hedonistisena ihmisenä haluan saada KAIKEN minulle TÄRKEÄN. Toki tämä vaatii asioiden priorisointia, delegointia ja ajoittain joistain asioista tingimistä tai joustamista. Mutta eihän kukaan kysy vaikka Alexander Stubbilta, että miten voit reissata vuodesta 200 päivää, olla vaativassa työssä, tehdä pitkiä päiviä, urheilla päivittäin, juosta maratoneja ja twiitata kymmeniä Tweettejä päivässä, vaikka sinulla on lapsia ja vaimosikin on lakimies?
Lisäksi uskon vakaasti, että vanhemmat ovat parempia isiä ja äitejä, kun heillä on muutakin sisältöä ja intohimon kohteita kuin oma jälkikasvunsa – vaikka omat lapset toki tärkeintä elämässä ovatkin! Kun vanhemmat ovat virkeitä, innostuneita ja kokevat onnistumisen tunteita vaikka harrastuksissa, töissä tai opinnoissa, ovat he myös virkeämpiä ja innostuneempia lapsiansa kohtaan.
Olet oikeassa, että tämä on todella laaja aihe, jossa on todella monta puolta, siksi onkin hienoa että hyväksytään toisten ratkaisut ja kunnioitetaan niitä.
Ilona,
mä olen tullut siihen johtopäätökseen että
kukaan ei voi saada kaikkea.
Myöskään Alexander Stubb ei saa kaikkea - jos hän on päiväkaudet poissa kotoa, hän ei varmasti ole se vanhempi jonka lapset tuntevat läpikotaisin tai johon eroahdistus ja vauvan symbioosi kohdistuu, tai joka ehtii esimerkiksi nukkua riittävästi.
Vesa-Matti Loiri, urallaan ja sosiaalisesti menestynyt, vaimojakin löytänyt, ei kertomansa mukaan ole todellakaan saanut kaikkea - nimittäin lastensa suosiota.
Voit näyttää minulle kenet tahansa miehen ja löydän häneltä jonkun osa-alueen jota tämä ei ole voinut saada - tai ainakin hän on tasoissa minun kanssani.
-Anni
Anni,
suurkiitos sinulle ajatuksia herättävästä kommentista!
Toki ihminen aina joutuu jostain luopumaan, mutta kuten aiemmassa kommentissa kirjoitin:
"Tällä [kaikella] tarkoitan uraa, äitiyttä, parisuhdetta, harrastuksia ja sosiaalista elämää. Meillä on vain tämä yksi elämä ja itse ainakin hedonistisena ihmisenä haluan saada KAIKEN minulle TÄRKEÄN. Toki tämä vaatii asioiden priorisointia, delegointia ja ajoittain joistain asioista tingimistä tai joustamista."
Toki tiedän, että esimerkiksi opiskeluun käytetyt illat ovat poissa levolta, vapaa-ajaltai tai kavereiden tapaamiselta tai työmatkoilla yövytyt illat (niitä ei tosin ole kovin usein) ovat poissa lapseni luota. Eli kyllähän "kaiken" saaminen tarkoittaa myös kompromisseja sekä luopumista tai ainakin tinkimistä joistain asioista, mutta se ei silti tarkoita ettei "kaikkea" (mitä se sitten jokaiselle yksilölle merkitseekin) voisi saada.
Ihanaa uutta vuotta sinulle ja nuo esimerkkisi Stubbista ja Loirista olivat todella osuvia! :)
Lähetä kommentti