perjantai 15. elokuuta 2014

Kesäloman viettoa Jyväskylän rallihumussa tentin merkeissä ja superfoodia mustikkametsästä

Tulipas vietettyä spontaani kuukauden blogitauko, hui! Aika on vain juossut vauhdilla ja tekemistä on riittänyt. On ollut huolta lähipiirissä, kesäloman viettoa, rannalla makoilua helteistä nauttien, tenttiin lukua, sukulointia Oulussa tädilläni, Jyväskylän rallihumusta nauttimista, mökkeilyä Myrskylässä, Tikkurilassa festarointia lukuisia keikkoja nähden, häät Kouvolassa ja jouduinpa sairaalaankin tutkimuksiin todella kovien vatsa- ja selkäkipujen vuoksi. Lisäksi olemme jännittäneet koulun alkua, sillä tyttärestäni tuli innokas ekaluokkalainen tällä viikolla. Paljon on siis jälleen tapahtunut ja onneksi kesäkelit ovat suosineet.

Minulla on menossa kesäloman viimeiset päivät, sillä palaan töihin ensi viikolla. Pian olen lähdössä ulos kauniista säästä nauttimaan. Sitä ennen kuitenkin muutama kesäinen kuva. Vierailin mikrotaloustentin suorittamisen vuoksi Jyväskylässä pikkuveljelläni kylässä ja kaupunki oli tuolloin täynnä rallihumua.
 photo iPhonePics010820143936_zps0330e4d2.jpg photo iPhonePics010820143934_zpsbde99aa5.jpg photo iPhonePics010820143933_zps84a4b2e2.jpg

Tentin jälkeen tapasin vielä pitkästä aikaa erästä kaveriani lounaan merkeissä.
 photo iPhonePics010820143939_zpsc1b83b3f.jpg

Yliopistolla esiteltiin fennomaani Wolmar Schdiltin Jyväskylässä keksimiä uudissanoja ja nämä kolme sanaa kuvaavat mielestäni opiskeluaikoja varsin osuvasti. Silloin kuuluu väitellä, opiskella ja itsenäistyä.
 photo iPhonePics010820143941_zpsa4d9ab3f.jpg

Isabella enonsa eli pikkuveljeni kanssa Jyväskylässä.
 photo iPhonePics010820143946_zpsc8499065.jpg


Lapsena vanhempani pakottivat mukaan marjametsään sääskien syötäväksi, minkä vuoksi marjojen poimiminen ei kiinnostanut vuosiin, vaan mieluummin ostin marjat valmiisti siististi poimittuina kaupasta tai toreilta. Kaksi vuotta sitten jokin kuitenkin muuttui  ehkä aika oli tarpeeksi kullannut lapsuusmuistoja ja löysinkin itseni mustikasta, jossa olen taas käynyt vuosittain ilmaista puhdasta luomusuperfoodia poimimassa. Ja mustikkaan pääsee muuten ihan kehä kolmosen sisälläkin!
 photo iPhonePics010820143930_zpsea1cbf0b.jpg photo iPhonePics010820143927_zps3bad8a67.jpg

Mukavaa viikonloppua kaikille. Reaaliaikaisempia kuulumisia suosittelin seuraamaan Instagramissa.

Oops, I have had a spontaneous one month blog break! Time has flown with plenty of activities, which have kept me occupied. I have had some sorrow and worries, relaxed at summer holiday, enjoyed heat wave at the beach, studied for microeconomics exam, visited my aunt in northern Finland Oulu, gone to summer cottage, partied at a music festival, attended a beautiful wedding in Southeastern Finland Kouvola, visited my brother in Central Finland Jyväskylä and I also ended up to hospital for investigations due to my terrible stomach and back pains. In addition my daughter had her first school day this week, which has been an exciting matter for both of us. So once again a lot has been going on.

I am now having the last days of my summer vacation, before I return to the office next week. Above are some summery pictures from Jyväskylä, where I visited my brother and completed microeconomics exam at the University. The rally fever was high in Jyväskylä that week due to Neste Oil Rally Finland. One of the best things of summer are also blueberries, which are true superfood straight from the forest!  Now I am wishing you all a nice weekend and reminding that for more active updates, please follow me on Instagram.

0 kommenttia :