Uskomatonta, että huomenna alkaa joulukuu. Marraskuusta on siis selvitty ja vielä ihmeen pirteänä. Tänä vuonna olen syönyt d-vitamiinia ensimmäistä kertaa, enkä tiedä mitä ne apteekin tädit minulle ihan oikeasti myivät, koska mie olen ollut todella pirteä. Tai sitten kyse on jostain plasebovaikutuksesta. Itse asiassa minulla on viime päivinä ollut niin paljon ylimääräistä energiaa töiden jälkeen, että en ole tiennyt mihin sitä kohdentaa.
Mie olenkin ollut todella hyvää vaimomateriaalia. Eilen mie töiden jälkeen sulatin pakastimen, siivosin koko huushollin (siinä vaiheessa alkaa aina toivoa pienempää asuntoa tämän hetkisen lähes 80m2 neliön sijasta!), leivoin sämpylöitä sekä emännöin vielä vieraita, kun äitikaverini ja hänen kaksi lastansa tulivat kylään. Tänään taas mie ajattelin jatkaa samalla linjalla siivoamalla vaatehuoneen ja ullakon varaston sekä tekemällä vaateinventaarion Isabellan pieniksi jääneistä vaatteista. Minustahan on hyvää vauhtia tulossa oikea kodinhengetär.
Ikävä rikkoa illuusio, mutta todellisuudessa mie luulen olevani pikkuvaimoksi liian itsepäinen ja kunnianhimoinen. Mie olisin ehkä enemmän sellainen amerikkalaistyylinen edustusrouva, joka siemailisi kotelomekossaan coktaileja seurapiireissä sekä olisi mukana järjestötoiminnassa ja hyväntekeväisyystyössä. :D
Ei mutta vakavasti puhuen, minulla on ystäväpiirissäni muutamia kotiäitejä, jotka siis hoitavat lapsia miehen ollessa töissä ja tuodessa leivän pöytään - ja haluavat jatkaa sitä vielä monta vuotta. Mielestäni tämä on ihan ok. Jokaisen täytyy elää juuri siten kuin itse haluaa ja jos se tuntuu sekä miehelle että naiselle (tai miksei miehelle ja miehelle tai naiselle ja naisellekin) sopivalta järjestelyltä, niin kuka mie tai kukaan muukaan ulkopuolinen on siihen mitään sanomaan? Tosin kauppa- ja yhteiskuntatieteilijänä mie olen hieman huolissani Suomen huoltosuhteesta, eli tarvitsemme jatkossa kaikki mahdolliset töihin, mutta se on aivan toinen tarina. ;)
Silti mie olin ihan järkyttynyt, kun tapasin hiljattain nuoren koulutetun neitokaisen, joka ihan vakavana kertoi etsivänsä hyvin toimeentulevaa ja varakasta miestä aviopuolisokseen. Rikas mies turvaisi tämän naisen tulevaisuuden, eikä hänen tarvitsisi tehdä töitä tai huolehtia taloudestaan, vaan hän saisi keskittyä matkusteluun ja shoppailuun. Siis onko 2010-luvulla yhä tuonkaltaisia onnenonkijoita - naiset missä on teidän itsetunto? Mie olen melko avarakatseinen liberaali, enkä ensimmäisenä ole yleensä heristämässä sormea tai muuten tuomitsemassa ketään, mutta tuossa minua häiritsi juuri suunnitelmallisuus. Siis että ihan suunnittelee ja haluamalla haluaa tuonkaltaisen tilanteen ja tulevaisuuden itselleen. No ei voi kuin todeta jälleen, että meitä on moneen junaan.
Tekstit
