torstai 25. syyskuuta 2014

Baltic Quarterly Business Review-tour I: Tallinn Estonia

Huh, onpa säpinää! Niin töissä kuin yksityiselämässäkin vauhtia riittää. Vietin juuri kaksi päivää työmatkalla kvartaalipalavereiden merkeissä lahden toisella puolella Tallinnassa Virossa. Tiistaina oli JHL:n raitiovaunu- ja metroliikenteen pysäyttävä lakko, joka vaikutti paitsi liikenteeseen, mutta myös tyttäreni koulunkäyntiin. Sormi meinasi mennä itselläkin suuhun, koska koulussa ei tarjottu kunnollista lounasta ja lisäksi iltapäiväkerho sekä välipala olivat kokonaan peruttu. Onneksi apuun riensi Isabellan Helsingissä asuva "varamummo", sillä ilman häntä olisin ollut kyllä ihan pulassa. 

Tiistaiaamuna otin suunnan kohti Länsisatamaa ja Jätkäsaarta lakon aiheuttamaa liikennekaaosta peläten. Onneksi tiet vetivät kuitenkin lähes normaalisti, ihmiset olivat tainneet ennakoida lähtemällä tavallista aiemmin kotoa.
 photo IMG_3175_zps33c332a3.jpg
Mekko: H&M, jakku: Ralph Lauren, laukku: Louis Vuitton, kello: Guess, korvakorut: Chanel
Dress: H&M, blazer: Ralph Lauren, bag: Louis Vuitton. watch: Guess, earrings: Chanel

Tallinkin Business Loungessa laivamatka sujui mukavasti, koska samalla sai runsaan aamupalan seisovasta buffet-pöydästä ja hoidettua muutamia sähköposteja laivan (valitettavan hitaahkolla) langattomalla verkolla. 
 photo IMG_3258_zpsb3127934.jpg

Kaksi päivää Virossa menivät nopeasti palavereissa, mutta illalla pääsi ihailemaan Tallinnan maisemia Radisson Blu-hotellin Sky Barin 24. kerroksesta käsin.
 photo IMG_3191_zps7e6c9e82.jpg

Tallinna on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa, sillä pilvenpiirtäjät ja Vanha kaupunki mahtuvat sujuvasti lähes vierekkäin.
 photo IMG_3188_zps49b103b0.jpg photo IMG_3190_zpsbf6c2249.jpg

Nostekurjesta päätellen myös lisää rakennuksia on tulossa ja yleisestikin maa tuntuu olevan nousussa Subprime-pankkikriisin aiheuttaman rajun sukelluksen jälkeen, vaikka toki Ukrainan ja Venäjän tilanne aiheuttaa epävarmuutta jarruttaen investointeja myös Virossa.
 photo IMG_3193_zps56b50b9a.jpg

Harmi, että ilma oli niin kolea ja tuuli aivan järkyttävä, sillä muuten olisi ollut kiva istuskella tuossa tuolissa kaupunkivilinää alas katsellen.
 photo IMG_3183_zpsbd3c8389.jpg

Kaupunki näytti upealta pimeän laskeuduttua.
 photo IMG_3210_zpse21d6788.jpg photo IMG_3212_zpse7e4f0cd.jpg photo IMG_3214_zps5fe35a7f.jpg

Illalliseksi nautin yhden elämäni parhaimmista salaateista: rucola-vuohenjuustosalaatti tuoreilla mustikoilla, vadelmilla, mansikoilla ja boysenmarjoilla, nam. Nälissäni pyysin vielä vuohenjuustoa tupla-annoksen.
 photo IMG_3206_zpsb227204d.jpg

Olin myös reipas, sillä kävin sekä illalla että aamulla treenaamassa hotellin salilla. Vaikka hieman kyllä mietinkin onko iltakymmenen kovin järkevä treeniaika, mutta onneksi uni tuli siitä huolimatta. 
 photo IMG_3242_zpse9e16458.jpg

Illalla olin tapaamisten, illallisen ja kuntosalin jälkeen niin väsynyt, etten jaksanut edes mennä haaveilemaani vaahtokylvyyn, vaan tyydyin hoitamaan muutaman sähköpostin ennen hotellin lakanoihin pujahtamista.
 photo IMG_3249_zps4f77407a.jpg

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

I just spent two days in Tallinn Estonia on a business trip with some quarterly business review-meetings. I also admired the city view from 24th floor, hit the hotel's gym twice for a workout and ate one of the most delicious salads ever with goat cheese, rucola and fresh berries, yummy! Tallinn is such a beautiful city as one can hopefully see from the pictures above. It is good mix with Old Town and modern skyscrapers. Estonia is slowly recovering from the Subprime-bank crisis but naturally also there people are nervous due to the situation in Ukraine and Russia and have put investments on hold. 

Wishing you all a nice weekend already in advance!

0 kommenttia :