torstai 11. joulukuuta 2014

Huikea Hannes Hynönen, itsenäisyyspäivän juhlintaa Suomineitona ja hyväntekeväisyyttä Joulupuukeräyksessä

Viikko on ehtinyt taas torstaihin ja viikonloppu kolkuttelee jo nurkan takana. Päivät ovat vain sujahtaneet ohitse vauhdikkaiden palaverien täyteisten työpäivien, Isabellan harrastuksiin kuljetusten ja muiden menojen merkeissä. Eilen tosin oli jotain perusarjesta poikkeavaa eli suuntasin erään ystäväni kanssa Kansallisteatteriin Vanja-enoa katsomaan. 

Tänä iltana minut kutsuttiin sekä Forumin Seppälän juhliin Kim Heroldia kuuntelemaan että Storyville-jazzklubin pikkujouluihin, mutta päätin jättää molemmat tapahtumat välistä, sillä kalenteri on vienyt minua aamusta iltaan monena päivänä paikasta toiseen eli rauhallinen koti-ilta oli enemmänkin kuin tervetullut.

Viikonloppuna juhlittiin Suomen itsenäisyyspäivää. En ole yltiöisänmaallinen ja moni voisikin sanoa, että patriotismi on minusta kaukana. Silti olen aina ulkomailla asuessanikin kertonut rinta rottingilla olevani suomalainen ja yrittänyt pitää Suomi-neidon hyvää mainetta yllä. Lisäksi pienestä pitäen jokaiseen itsenäisyyspäivään on olennaisesti kuulunut Jean Sibeliuksen Finlandia, joka saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni.

Itsenäisyyspäivänä oli täydellinen hetki pukeutua kuntosalille Paola Suhosen Nansolle suunnittelemaan siniristilipputoppiin kunnon Suomineidon tavoin. 
 photo IMG_4800_zps51d026fc.jpg

Sen jälkeen juhlinta jatkui kotona illallisen ja Linnan Juhlien katselun merkeissä.
 photo IMG_4833_zpsbc1e2c12.jpg photo IMG_4836_zps6a347d24.jpg

Upeinta Linnan Juhlissa eivät mielestäni olleet loisteliaat puvut (joita toki myös ihailin suuresti), vaan tämä lähes 102-vuotias sotaveteraani Hannes Hynönen. Mikä elämänasenne ja energisyys! Saisipa itse elää yhtä vanhaksi ja vielä noin hyväkuntoisena sekä virkeänä, että jaksaisi vielä yli satavuotiaana laittaa jalalla koreasti kuten Hynönen Sofi Oksasen kanssa.
 photo 1305905328651_zpsb8782cc6.jpg

Tässä vielä huikean Hynösen haastattelu.


Haluan omalta osaltani olla mukana rakentamassa hienosta maastamme yhä toimivampaa, monikulttuurisempaa, tasa-arvoisempaa, menestyvämpää, vauraampaa ja ennen kaikkea suvaitsevampaa  Suomea. Mauno Koiviston valtakaudella ollessani kuusivuotias juhlimme esikoulussa itsenäisyyspäivää ja olisin kovasti halunnut olla presidentti, mutta päiväkodin tädit väittivät ettei se ole mahdollista. Presidentiksi esikoulun itsenäisyyspäiväjuhlaan valittiin joku poika ja itse sainkin tyytyä leikkimään presidentin edustusrouvaa. Muistan yhä kuinka minua ärsytti silloin. Olenkin todella iloinen siitä, että ajat ovat muuttuneet ja muuttuvat kaiken aikaa. Haluan, että tytärtäni ei kukaan tule lannistamaan Suomessa pelkän sukupuolen perusteella. Lisäksi toivon, että aikanaan hänen lapsensa ja lastenlapsensa saavat myös nauttia hienosta maastamme, demokraattisesta yhteiskunnastamme ja hyvinvointivaltiostamme.

 photo k6Q.jpg
Viime viikonloppuna tein myös hyväntekeväisyystyötä JCI Nuorkauppakamarin Joulupuu-projektin merkeissä, jossa kerätään joululahjoja vähävaraisille lapsiperheille. Tämä oli kyllä todellinen win-win-projekti, sillä itselle tuli hyvä mieli, kun sai olla apuna varmistamalla, että jouluilo lahjojen muodossa löytää myös niihin lapsiperheisiin, joissa se sairauden, työttömyyden tai muun syyn vuoksi olisi voinut jäädä tulematta tänä vuonna.
 photo IMG_4758_zpsfe178502.jpg photo IMG_4764_zpse1e7ffe2.jpg

Mukavaa viikonloppua kaikille jo etukäteen!

Last weekend Finland celebrated independence day and that was perfect time to wear Finnish flag at the gym like a true Finnish girl. I am proud to be a Finn and want to contribute to make this great country even better for all of us. I encourage you watch that short Youtube video above, in which a nearly 102-year-old veteran is being interviewed. I wish I could live that long and be that cheerful and energetic even at that age. What a man!

Last weekend I also did some charity for a good cause as a volunteer at Junior Chamber International's project where we collect Christmas presents for disadvantaged families with children. It feels good to do good and sharing is caring especially during Christmas time! 

0 kommenttia :