maanantai 11. toukokuuta 2015

What have I been up to this spring? Traveling, working on different projects and socializing

Dear blog, long time, no see! 

Tänä keväänä on tapahtunut paljon ja rautoja on ollut vähintäänkin ne kuuluisat tuhat tulessa. Olenkin saanut paljon aikaiseksi niin toimistolla, tien päällä kuin sivuprojekteissanikin, mutta ikävä kyllä blogi on jäänyt täysin heitteille. Instagramiani päivitän kyllä ahkerasti eli suosittelen seuraamaan myös sitä. Bloggaamista olen kuitenkin ikävöinyt eli toivotaan, että nyt saan paremmasta bloggaustahdista jälleen kiinni. 

Jos tämän kevään tiivistäisi yhteen sanaan olisi se matkustaminen. Rakastan reissaamista ja tänä keväänä sitä onkin riittänyt oikein kunnolla sekä työ- että lomamatkojen muodossa. Laskin juuri, että muutaman kuukauden aikana tulee kierrettyä 11 maata eli Viro, Latvia, Liettua, Arabiemiraatit, Armenia, Italia, Saksa, Romania, Bulgaria, Turkki ja Serbia. Vietin vasta viikonlopun Roomassa Italiassa koulutusmatkalla, ylihuomenna olen lähdössä Jerevaniin Armeniaan ja ensi viikolla olen kolme päivää työmatkalla Berliinissä Saksassa, ennen kuin parin viikon päästä suuntaan Balkanin turneelle.
 photo IMG_6537_zps10njz5jn.jpg photo IMG_6516_zpstipsobzu.jpg


Kevääseen on mahtunut myös hauskanpitoa kuten hiljattain ystäväni Businesswomanin kanssa Goldwellin ja KMS California Academyn-avajaisjuhlissa.
 photo IMG_7556_zpss24whout.jpg
 photo P4180006_zpsqco7w72j.jpg
 photo P4170028_zpszlx7qdac.jpg
 photo P4170073_zpsg7fnfkya.jpg
 photo P4170075_zpsaoew4mlu.jpg
 photo IMG_7532_zpsdqn9ldma.jpg
 photo IMG_7537_zpsnkrbibxc.jpg

Upea bloggaajaystäväni otti minusta muutaman kivan kuvan.
 photo unnamed 4_zpsja5d60l5.jpg
 photo unnamed 2_zpsp7039evw.jpg
 photo unnamed 3_zpsjk0up5qu.jpg
Mekko: Vila, Korvakorut: Chanel, laukku: Yves Saint Laurent, kello: Guess
Dress: Vila, earrings: Chanel, clutch: Yves Saint Laurent, watch: Guess

Osa kuvista Businesswomanilta lainattuja.

Ihanaa viikon jatkoa kaikille! Minulla on alkamassa juuri päivän viimeinen konferenssipuhelu, jonka ajaksi ajattelin mennä pienelle kävelylle ilta-auringon paisteeseen.



Dear blog, long time, no see! 

During this spring a lot has happened and I have been truly occupied both at the office, on the road and also with different projects, which has unfortunately meant that I have not blogged at all. I am updating my Instagram very often so I recommend to follow that. However I have also missed blogging so let's hope that I can start blogging more regularly again. 

If this spring should be summarized to one word it would be traveling. I love to travel and this spring I have been doing plenty of that for both business and pleasure. I just calculated that during a couple of months I will travel all together in 11 countries: Estonia, Latvia, Lithuania, United Arab Emirates, Armenia, Italy, Germany, Romania, Bulgaria, Turkey and Serbia. I just spent a weekend on a work training in Rome Italy, day after tomorrow I am leaving to Yerevan Armenia and next week I will be three days on a business trip in Berlin Germany, before making a tour to Balkans in a few weeks.

Naturally this spring has not been purely working and traveling, but also having fun and socializing like recently at a guest event cocktail party at Goldwell & KMS California Academy's Opening with a gorgeous Businesswoman blogger, who is a dear friend of mine. Part of the pictures above are borrowed from her.

Have a nice new week everyone! My last conference call for today is starting shortly and I thought I will take a short walk during it to enjoy evening sun.

6 kommenttia :

Business Woman kirjoitti...

Huh mikä matkustustahti:) Kohta muuten lähdetään uudelle kuvauskeikalle, jee! Olet niin mahdottoman kuvauksellinen!!

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Voi kiitos ihanainen Business Woman. :) Joo, tänä keväänä on kyllä tavallistakin enemmän reissuja kasaantunut, mutta onneksi matkailu avartaa.

Odotan innolla seuraavaa kuvauskeikkaa ja muutenkin meillä jäi juttu kesken viimeksi, niin pitää jatkaa kuulumisten vaihtoa taas! ;) Ihanaa viikon jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kiva, että olet palannut blogisi pariin. Kirjoitit aikanaan, että harkitset Saksalaista koulua tyttärellesi. Jos päädyitte siihen kouluun, niin olisi mielenkiintoista lukea kokemuksia koulusta ja kielen oppimisesta. Jos taas päädyitte toiseen kouluun, niin mitkä tekijät vaikuttivat päätökseen. Kiitos mukavasta blogista, sitä on ollut hauska seurata näin vuosien varrella (kaikessa hiljaisuudessa kommentoimatta kertaakaan ennen tätä). Hyvää kesää!

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi:

Mukava, kun jätit kommenttia. Kiitos siis kommentistasi ja siitä, että olet seurannut minua jo pidemmän aikaa. :)

Päädyimme lopulta saksalaisen koulun sijasta suomalais-ranskalaiseen kaksikieliseen opetukseen eli saksa vaihtui ranskaan. Tämä mm. sen vuoksi, että Helsingin Saksalaisessa koulussa tuntui, että lapset laitetaan jo aivan ensimmäisestä luokasta lähtien todella kovaan suorituskeskeiseen "prässiin", mikä näkyy mm. tavallista pidempinä koulupäivinä ja korkeana vaatimustasona. Toki DSH on äärimmäisen arvostettu koulu, jossa on myös paljon hyviä puolia (eräs kaverini on käynyt tuon koulun ja kehui sitä suuresti), mutta minusta lasten on myös hyvä saada antaa olla lapsia koulutaipaleensa alussa. Tai siis hiki hatussa ehtii kyllä päntätä myöhemmälläkin iällä. :)

Suomalais-ranskalainen opetus on tuntunut todella hyvältä ja siellä oppii itse ranskan kielen lisäksi myös etikettiä poskisuudelmistä lähtien sekä ranskalaista kulttuuria yms. Lisäksi Isabellan koulussa on paljon erilaisia projekteja ja teemaviikkoja eli ollaan molemmat kyllä tykätty Isabellan kanssa.

Hyvää kesää sinullekin ja jätä vain rohkeasti toistekin kommenttia!

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas! Kiitos vastauksestasi. Meilläkin on ajatuksena laittaa lapset aikanaan kansainväliseen kouluun, siksi kokemuksia on kiva kuulla. Olen kanssasi samaa mieltä tuosta antaa lasten olla lapsia koulutaipaleen alussa enkä halua lapsille liikaa vaatimuksia liian aikaisin. Sitä ehtii vielä kisaamaan kaikesta myöhemminkin elämässä. Jatkan täällä taustalla blogisi seuraamista (ja kommentoimista) ;)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Kiitos itsellesi keskustelusta ja suosittelen kyllä kansainvälisiä kouluja ja/tai kieliopetuksia, koska lapset oppivat kieliä niin helposti ja kielet ovat rikkaus ja voivat tulevaisuudessa avata ovia. Voihan toki olla, että esim. oma tyttäreni ei koskaan halua opiskeluissa / töissä käyttää ranskaa, mutta ei siitä ainakaan mitää haittaa ole. :)

Ja itse halusin lapseni oppivan nimenomaan jotain muuta kieltä kuin englantia, koska sitä oppii nykypäivänä muutenkin ja sen osaaminen on perustandardi eli ei mikään erikoistaito.

Täysin samaa mieltä tuosta, että lapsien täytyy saada olla lapsia. :)

Hyvää kesää!