torstai 20. marraskuuta 2014

Basson bileet ja juhla-asuja Espritilta loppuvuoden rientoihin

Viikko on vierähtänyt jo torstaihin eli viikonloppu häämöttää aivan kulman takana. Olen viettänyt viimeiset kaksi päivää erilaisissa seminaareissa Hilton Kalastajatorpalla, joten pää tuntuu olevan niin täynnä uutta tietoa, ettei nyt halua miettiä mitään vaativaa enää tänä iltana. Sen sijaan on mukava rentoutua kevyempien aiheiden parissa.

Marraskuisin starttaa loppuvuoden juhlaputki eli kalenteri täyttyy pikkujouluista, juhlapyhien vietosta ja uudenvuoden kekkereistä. Minulla on jo yhdet pikkujoulut takana ja ainakin kolmet vielä edessä. Olen vuonna 2009 kertonut tyylini kulmakivistä ja ne pätevät yhä: rakastan mekkoja, paljetteja, kimallusta sekä näyttävää tyyliä ja mieluummin ylipukeudun kuin alipukeudun.

Tämän vuoden ensimmäisiä pikkujouluja vietettiin työpaikan kanssa dinner & show-hengessä illallisen, stand upin ja Lauri Tähkän keikan merkeissä Virgin Oilissa. Loppuillaksi (tai oikeastaan yöksi) riensin vielä Bassoradion 10-vuotisjuhliin.
 photo IMG_4237_zps902a7c09.jpg photo IMG_4235_zps94c1cd21.jpg

En ole tanssinut pitkään yhtä paljon kuin tuona iltana eli kiitos vain kutsusta Basso!
 photo basso_zpscf0fc923.jpg

Koska edessä on vielä ainakin kolmet pikkujoulut, joulupyhien viettoa yhdessä perheen kanssa ja säkenöivä uudenvuodenaatto, halusin tutustua Espritin juhla-asutarjontaan.

Entinen tekonahkahameeni kului kirjaimellisesti puhki, joten tarvitsisin uuden.
 photo 114CC1D015_001_zpscbd9a1be.jpg


Ja pikkujouluihin kaltaiseni harakka haluaa tietysti jotain säihkyvää nahkahameen kaveriksi.
 photo 114CC1F039_001_zpse23409ec.jpg


Tämän asun kanssa taas pääsisi helpolla, sillä yhdessä haalarissa olisi kaikki samassa paketissa, eikä koruakaan tarvitsisi miettiä erikseen asusteeksi.
 photo 114EO1L001_001_zps566d6491.jpg

Jouluaikaan kuuluu olennaisesti punainen.
 photo 074EO1E007_644_zpsda09ee73.jpg

Vuotta haluaisin vaihtaa tässä Espritin paljettimekossa.
 photo 114EO1E034_001_zps035322bf.jpg

Myös tämä luumun värinen pitsimekko olisi hyvä vaihtoehto uudenvuodenaatolle.
 photo 104EO1E046_502_zps3648a701.jpg



Säkenöiviä loppuvuoden rientoja kaikille!
 photo esprit_zps4816935c.jpg

0 kommenttia :