Päätin, että tänä vuonna en lähde ollenkaan alennusmyynteihin sekopäisenä hamstraamaan kaikkea turhaa, jota en oikeasti tarvitse. Sen sijaan tammikuussa ostoskoriin ovat menneet Espritin kumisaappaat – koska en entuudestaan omista kumppareita ja nehän ovat välttämättömät jo kevään loskakelejäkin ajatellen.

Tommy Hilfigerin nahkavyö – koska minulla on orastava vyömania ja tarvitsin lohdutuspalkinnon, kun en joulukuussa Tukholmassa sortunut ostamaan kauan himoitsemaani Hermèsin äärimmäisen kallista klassikkovyötä.

sekä Net-A-Porter'ista Michael Korsin leather tote-laukun – koska halusin antaa itselleni yhdistetyn syntymäpäivä- ja joululahjan, palkita itseni kovasta uurastuksesta viime vuonna töissä ja opinnoissa sekä selviydyttyäni rankasta vuodesta kunnialla.
Minulla on menossa viimeinen "kevennetty" viikko, sillä Isabella palaa lauantaina viimein kotiin ja opintojakin ajattelin alkaa vilkuilemaan lähes parin kuukauden opiskelutauon jälkeen ensi viikolla. Alkaa olla jo kova ikävä pikkuneitiä ja hinku päästä opintojen pariin. On ollut aivan hassua, kun on niin paljon vapaa-aikaa. Vaikka on ensin ollut kahdeksan tuntia töissä, käynyt jumpassa, sosialisoinut ja nähnyt ihmisiä, niin silti illalla on vielä ollut pari ylimääräistä tuntia. Aikamoista luksusta, vaikka rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ajoittain on meinannut iltaisin jopa tylsyys kotona iskeä. Toisaalta varmaan juuri sen vuoksi olenkin ollut todella vähän kotona iltaisin. Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
Just something that I've bought in January: wellies from Esprit, leather belt from Tommy Hilfiger and leather tote bag from Michael Kors. By the way, this is my last 'lightened' week as Isabella only returns home on Saturday and I've decided to continue my University studies next week after nearly two months study break. I already miss my daughter more than words can describe and I'm excited to start new courses. It's been odd to have so much leisure time. Even though I've been at work for eight hours, sweat at gym and met friends, I've still had some extra hours in the evenings. Have a nice week everyone!