torstai 15. toukokuuta 2014

Koko kevät reissausta Islannista Brysseliin ja Balkanille

Mihinkähän tämä aika oikein juoksee? Erityisesti tänä keväänä on kyllä menoa ja vilskettä riittänyt ihan muille jaettavaksi asti. Samalla olen läpikäynyt yhtä sun toista yksityiselämän kriisiä, joista yhtä olen puinut asianomistajana (eli uhrina) kahdeksan syytteen kera lakimiesten, tuomarin ja syyttäjän kanssa oikeudessa asti, kuten olen kertonutkin aiemmin. Muutenkin tämä kevät on jotenkin ollut kenties vaikein ikinä, vaikka töissä asiat rullaavatkin mallikkaasti ja minut nimitettiin juuri erään uuden projektin vastuuhenkilöksi. Sivutoimisten opintojenkin suhteen minulla on selvät suunnitelmat ja olen todella motivoitunut hoitamaan ne päätökseen. Lisäksi minulla on myös elämäni silmäterä Isabella valaisemassa päiviäni sekä muitakin kovin rakkaita ja ihania ihmisiä ympärilläni. 

Silti tämä kevät on ollut raskas ja kyyneleitä on vuodatettu enemmän kuin miesmuistiin. Mutta ettei menisi ihan ruikuttamiseksi – paljon mahtavaakin kun tapahtuu kaiken aikaa – niin on tänä keväänä päästy toteuttamaan myös erästä intohimoistani eli matkustamista. Ensin helmi-maaliskuussa kiersin Baltian maat työmatkoilla, pääsiäistä vietin huhtikuussa Islannissa, tällä viikolla olin juuri muutaman päivän työmatkalla Tanskassa ja parin viikon päästä touko-kesäkuun taitteessa lähden lomailemaan Belgiaan pitkän viikonlopun merkeissä. Minulla on vielä viime vuoden kesäloman rippeitäkin ja koko tämän vuoden talviloma pitämättä, joten niitä vietän kesäkuussa helteisissä merkeissä Balkanin turneen merkeissä: ensin Kroatiaan, sieltä rannikkoa pitkin Montenegroon, Albaniaan ja Kreikkaan. Ihania reissuja ja paljon mahtavia reissukokemuksia siis edessä. En malta odottaa!

Isabellalla on menossa esikoulun viimeiset viikot, ennen kesälomaa ja koulun aloitusta elokuussa. Aika juoksee siivillä, kun pikkuvauvanikin menee jo kouluun! Eskarissa pidettiin vasta taidenäyttely lapsien tekemistä teoksista, jotka olivat upeita. 
 photo IMG_8197_zps634da71d.jpg

Tällä viikolla on iltakokousten ja Kööpenhaminan työmatkan vuoksi päässyt harmittavan vähän liikkumaan, mutta huomenna olisi töiden jälkeen tarkoitus suunnata kuntosalille hikoilemaan. Sitä tunnetta ei moni asia voita, kun treenin jälkeen kaikkensa antaneena endorfiinit hyrrää kehossa. Urheiluvaatteiden ja jalkineiden suhteen luotan Niken ja Asicsin nimeen.
 photo IMG_8192_zps20497111.jpg

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! Itse olen huomenna menossa töiden jälkeen tosiaan urheilemaan ja sen jälkeen stand upia katsomaan. Lauantaina taas päästän sisäisen lapseni valloillleen Linnanmäellä. Jännityksestä kiljuminen ja hysteerisesti nauraminen tekee nimittäin hyvää kaikille ajoittain. Erityisen hyvää se tekee synkän kevään päätteeksi.

This spring has been truly demanding and I have not managed avoid tears either. However this spring I have been also fortunate to accomplish one of my passions, which is traveling. First in February to March I made business trips in Baltic countries, then I spent Easter in Iceland, this week I traveled to Denmark for a couple of days business trip and in a few weeks I will spend a long weekend in Belgium. I also still have some unused holiday left from last summer and this year's winter holiday, so in June I am making a vacation tour in Balkans: from Croatia to Montenegro, Albania and Greece. Can't wait! 

lauantai 3. toukokuuta 2014

Prinsessapäivä brunssilla Pacificossa, Kämp Spassa, drinkeillä Kokomossa ja illallisella Lyonissa

Vuosi on jälleen vierähtänyt ja tänään on syntymäpäiväni eli täytän taas 18 vuotta. ;) Oikeasti tuntuu aika hurjalta, että olen ollut kymmenen vuotta täysi-ikäinen, aika on mennyt siivillä. Älkää käsittäkö väärin, en haluaisi olla nuorempi. Nautin elämästäni nykyisin enemmän kuin vaikkapa angstisen epävarmana teininä, jota maailma murjoi oikein olan takaa. Jokainen nainen haluaa välillä hemmottelua ja sitä on minulle tänään luvassa ikiomana prinsessapäivänäni. En tiedä vielä tänään on edessä, koska se on yllätys.

Sitä ennen kuitenkin kuvia edellisestä prinsessahetkestäni tasan vuosi sitten. Se oli ikimuistoinen!

Ensin suunnattiin brunssille Pacificoon, joka on valittu Helsingin parhaaksi brunssipaikaksi kahtena vuonna peräkkäin. 
 photo IMG_8075_zps2cf58e7e.jpg

Miljöökin oli Kalliolle sopivan boheemi.
 photo IMG_8063_zps68873a5b.jpg photo IMG_8074_zps23af0b2b.jpg photo IMG_8078_zps61cfdc3f.jpg photo IMG_8077_zps92e56e6e.jpg

Minua kasvissyöjänä ilahdutti suuresti, että Pacificossa oli myös kasviruokaa runsaasti tarjolla toisin kuin joissain muissa brunssipaikoissa. 
 photo IMG_8071_zpse70247be.jpg

Vatsa täynnä minut vietiin seuraavaan yllätyskohteeseen eli keskustaan Kämp Spahan.
 photo IMG_8085_zps69f94b54.jpg

Ei kun kylpytakki päällä ja tohvelit jalassa kohti saunaosastoa.
 photo IMG_8086_zps153059bd.jpg
 photo IMG_8093_zps280f4a28.jpg

Kämp Span tilat olivat todella viihtyisät, mikä entisestään lisäsi rentouttavaa fiilistä.
 photo IMG_8090_zpsc84e99c2.jpg

Saunaosastolla oli mukava makoilla lämmitetyllä lepodivaanilla ja saunoa eucalyptuksen tuoksuisessa italialaisessa grottohöyrysaunassa, turkkilaisessa hammam'issa ja perinteisessä suomalaisessa saunassa.
 photo IMG_8103_zpsc6aa1a73.jpg

Saunomisen jälkeen pääsin vielä nauttimaan kokovartalo- ja kasvohoidosta sekä hieronnasta, mikä oli taivaallista.
 photo IMG_8106_zps65209218.jpg

Hoitojen jälkeen nautin puhdistavaa yrttiteetä mieli ja keho raukena.
 photo IMG_8108_zps54591690.jpg photo IMG_8111_zps26edfc1d.jpg

Kämp Span taivaallisen rentoutuksen jälkeen prinsessapäivä jatkui drinkeillä Tikibar Kokomossa Uudenmaankadulla, jossa Hawaii-paitaiset tarjoilijat valmistivat eksoottisia drinkkejä tuoreista raaka-aineista.
 photo IMG_8119_zps16bb15ea.jpg photo IMG_8122_zpse14875bb.jpg

Suklaa ja tuore chili olivatkin eksoottisen herkullinen cocktail.
 photo IMG_8138_zpsdcaef694.jpg

Ei olekaan aiemmin tullut käytyä drinkeillä täysin meikittömänä saunomisen ja spa-hoitojen jälkeen, mutta nyt tuli sekin koettua. :D 
 photo toukokuu2013022_zpsc40edc2e.jpg

Olin todella otettu, kun niin moni ihminen onnitteli minua kukin, puheluin, tekstiviestein, kirjein, kortein ja lahjoin syntymäpäivänäni.
 photo toukokuu2013010_zpsa68c7ba9.jpg

Paras lahja viime vuonna oli kuitenkin tuolloin viisivuotiaan Isabellan hellyyttävä syntymäpäivälaulu englanniksi, sillä tyttäreni ei osaa vielä oikeasti ollenkaan englantia. Aww. (Pahoittelut heikosta iPhone-videonlaadusta)


Synttäri-illallista nautin ravintola Lyonissa Töölössä.
 photo IMG_8024_zps3f3c84ed.jpg photo IMG_8028_zps87352410.jpg photo IMG_8039_zps5ec740e3.jpg


Kaiken kaikkiaan minulla oli uskomattoman upea yllätyksiä täynnä oleva prinsessasyntymäpäivä, joten jännityksellä odotan mitä on tänään luvassa. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Today is my birthday and I turn 18 again. ;) In reality I am very satisfied with my current age and life situation, I would not like to be younger. Last year I had a fantastic princess birthday full of surprises: first I was taken to a delicious brunch, then to Kämp Spa for sauna and body + face treatment and massage (truly relaxing!), which was followed by cocktails at a Hawaiian Tikibar and a dinner at a French restaurant, yummy. 

I was spoiled greatly and felt like a real princess. The best present though was my daughter's birthday song, which she sang in English even though she does not yet speak a word of English actually. :D Can't wait to see, what kind of princess surprise day I have ahead of me today. Have a great Saturday everyone!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Vappuriemua ilmapallojen kera

Toivottavasti teillä kaikilla on sujunut vappu mukavissa merkeissä. Itse suuntasin tänään vappukarkeloiden jälkeen töihin toisin kuin moni muu – Helsingin keskustakin oli aamulla ihan autio! Työpäivän jälkeen jatkoin rehkimistä vielä kuntosalitreenin muodossa ja nyt onkin aika vaihtaa jälleen vapaalle tällä kertaa viikonlopun merkeissä. 

Pidemmittä puheitta siis muutamia vappukuvia. Oma vappuaattoni sujui juhliessa varsin mukavassa seurassa ylioppilaslakki päässä, ilmapallo kädessä ja Yves Saint Laurentin laukku kainalossa.
 photo islantivappu2014117_zpse0813e6e.jpg photo IMG_8236_zps5b640bba.jpg photo IMG_8234_zpsdff5d4fc.jpg
Mekko: Mango / Barcelonasta, kello: Just Cavalli, laukku: Yves Saint Laurent, korkkarit: Nelly
Dress: Mango / from Barcelona Spain, watch: Just Cavalli, clutch: Yves Saint Laurent, pumps: Nelly

Vappupäivänä oli tarkoitus mennä perinteiselle piknikille Kaivopuistoon Ullanlinnanmäelle, mutta sään valtias oli eri mieltä. Paleltuminen räntäsateessa kylmässä säässä ei houkutellut, joten vietimme päivän ihan rennosti lähinnä sisätiloissa. Isabellan ykkösjuttu vapulle oli saada ilmapalloja iso kasa. Kuusivuotiaalla tyttärelläni on yrittäjähenkistä businessvainua pienestä pitäen, sillä hän halusi ostaa monta palloa kaupasta edullisemmin ja myydä niitä sitten Kauppatorilla ja Kaivopuistossa hyvällä katteella kalliimmalla hinnalla. :D Niin sitä pitää ja loistava liikeidea, haha.
 photo IMG_8262_zps5cf9a381.jpg photo IMG_8270_zpsc8cd3c85.jpg

Samaan syssyyn vielä arkistojen kätköihin hukkuneet kuvat viime vuoden vappupäivältä, jota vietimme Linnanmäellä.
 photo IMG_7939_zps771420ca.jpg

Linnanmäeltä pitää tietysti aina ostaa metrilakuja iso kasa, nam.
 photo IMG_7989_zpsc84c5e32.jpg

Ja hurvitella huvipuistolaitteissa.
 photo IMG_7977_zps411d1c4a.jpg photo IMG_7974_zps1641e77a.jpg photo IMG_7976_zps609456f1.jpg photo IMG_7965_zps1ab018f3.jpg
 photo IMG_7960_zps1c1344c8.jpg photo IMG_7956_zps52c6907c.jpg photo IMG_7948_zps4c3b3264.jpg

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Carnival kind of May Day celebrations are again over in Finland and I had so much fun! The most important thing of this occasion is of course balloons. My 6-year-old has clearly understood the idea of Labor Day, business and entrepreneurship: she wanted to buy lots of balloons from shop and sell them with more expensive price to May Day celebrators. Excellent idea, haha. :D Have a great weekend everyone!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Viimeiset pääsiäisfiilistelyt ja uudella tarmolla toukokuuta kohti

Islannin reissusta ollaan kotiuduttu, palattu töihin pääsiäisloman jäljiltä todella vauhdikkaaseen arkeen ja muutenkin tuntuu, että alan olla oma itseni eli intoa ja energiaa täynnä. Tämä alkuvuosi on ollut vaikea, pimeä ja väsyttävä, mutta se on takana nyt. Nyt minussa on taas tarmoa kuin vuolaanaan virtaavassa koskessa ja juhlava toukokuu on edessä. Toukokuussa nimittäin juhlitaan niin vappua, syntymäpäiviäni, äitienpäivää kuin Isabellan esikoulun päättäjäisiäkin. 

Ennen toukokuuta ja vappuhulinoita kuitenkin vielä viimeiset pääsiäisfiilistelyt rairuohoineen, pääsiäistipuineen ja pupuineen.
 photo IMG_7682_zps1352572c.jpg photo IMG_7688_zpsa8257a12.jpg

Palasimme pääsiäisen päättyessä Islannista takaisin Suomeen, mutta jo seuraavana päivänä olimme takaisin Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta Isabella lensi Pohjanmaalle isänsä vanhemmille muutamiksi päiviksi lomaa jatkamaan.
 photo IMG_8096_zps9984940f.jpg

Urhoollinen pikkumuruni on rohkeasti lentänyt jo useita kertoja Pohjanmaan ja Lapin mummoloihin aivan yksin lentolippu ja passi kaulassa UM-pussissa roikkuen.
 photo IMG_8097_zps257f8d07.jpg

Itseäni odotti arkeen ja vauhdikkaisiin työpäiviin paluu, mutta onneksi iltaisin ehti nauttia Helsingin kauniista kevätilloista vaikka meren äärellä leoparditakki päällä.
 photo IMG_8105_zps01a49e76.jpg photo IMG_8119_zps9b19092c.jpg
Takki: H&M, laukku: Louis Vuitton, housut: Vero Moda, nilkkurit: Seppälä, kello: Guess
Jacket: H&M, bag: Louis Vuitton, trousers: Vero Moda, ankle boots: Seppälä, watch: Guess

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Senkin uhalla, että kuulostan kliseisen lällyltä totean, että kylläpä elämä näyttää taas valoisalta ja mahtavalta pitkän synkän kauden jälkeen. Tuntuu kuin harteiltani olisi tipahtanut satakiloinen uuvuttava taakka.

We have returned home from a trip to Iceland and gone back to normal everyday life and busy work days after a relaxing vacation. Overall I feel like myself again i.e. full of enthusiasm and energy. The beginning of the year was difficult, dark and exhausting, but it is now behind. At the moment I am feeling so much better and fantastic May is ahead of me with plenty of reasons to celebrate: May Day (carnival kind of public holiday in Finland), my birthday, Mother's Day and Isabella finishing her preschool. Plenty of reasons to smile, be happy and enjoy life after a dark period. I feel truly relieved. Have a nice new week everyone!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäislomalle Islantiin keväisessä hengessä ja pieni pääsiäisnoita

Juuri kun olin selvinnyt viime viikosta, niin eilen töistä lähdettyäni metroasemalla oli todellinen vaaratilanne: poliisit juoksivat isojen aseiden kanssa ympäriinsä, eristivät metroaseman ja jäätiin jumiin sinne. Tosi pelottavaa! Poliisi ei kuulemma tiedota asiasta enempää, mutta etsivät eilen metroista jotain itsetuhoista henkilöä. Epäilen, että kyseisellä henkilöllä on  ollut ase, koska "tavallista" humalassa tai aineissa riehuvaa varten ei laiteta noin isoa poliisioperaatiota pystyyn, että poliisit juoksee ympäriinsä suojakilvet ja rynnäkkökiväärit kädessä peruspistoolien sijasta.  

Laittoi kyllä miettimään, kun itsekin käytän joka päivä metroa työmatkoissa, että jos siellä maan alla tulee joku hätä tai jollakin on vaikka veitsi / ase, niin sieltä ei pääse mihinkään pakoon ja usein metrot ovat niin täynnäkin ruuhka-aikoina, että sinne varmasti tallautuisikin ihmisiä, jos tulisi paniikki. Sen vuoksi mielestäni Suomeenkin olisi hyvä laittaa metroihin portit (kuten lähes kaikkialla muualla ulkomailla). Ei se toki kaikilta suojelisi, mutta pahimmat hörhöt käyttävät nyt metroa, kun pääsee helposti ilmaiseksi liputta pummilla, eikä sakotkaan paljoa paina, jos on jo maksuhäiriömerkintä ja ulosotossa vaikka mitä. Tai siis pahimmat sekopäät, narkomaanit ja muut kulkevat nyt liputta kätevästi metrolla, joten kyllä se ainakin ne kaikista vaarallisimmat voisi poissulkea, kun vaadittaisiin lippu, tai muuten ei pääsisi metroporteista läpi.

Metromietteistä kuitenkin nyt kevyempiin ja mukavampiin aiheisiin eli minulla alkoi juuri pääsiäisloma, jota on tarkoitus viettää Islannissa valaita ihastellen, tulivuorta ja geysireja katsellen sekä lämpimässä vedessä Sinisessä laguunissa lilluen. Tuntuu aika erikoiselta pakata samalle reissulle sekä bikinit että villapaita, mutta Islanti onkin maaginen paikka. Nyt siis pakkaamaan ennen kuin hypätään Reykjavikin koneeseen!

Palmusunnuntaina pikkutrulli suuntasi tietysti virpomaan. 
 photo IMG_7566_zps6f201536.jpg

Pääsiäisnoitana olo oli jälleen niin tuottoisaa, että Isabella totesikin virpovansa ensi vuonna ensin palmusunnuntaina Helsingissä ja sitten menevänsä viikkoa myöhemmin mummolaan Pohjanmaalle uudelleen virpomaan. Siellä kun virvotaan viikkoa myöhemmin, niin pääsee kahdesti yhtenä pääsiäisenä. Hyvä bisneisvainu jo pienestä pitäen. :D
 photo IMG_7584_zpsb78b0d64.jpg

Itsekin olen raskaan alkuvuoden jälkeen ollut täynnä energiaa viime viikon oikeudenkäynnin jälkeen. Olo on keveä ja seesteinen, kun ei tarvitse soitella lakimiehille, kysellä syyttäjältä asioita, jännittää tekijän kohtaamista oikeudessa ja järjestellä kaikkea. Nyt voi kevät toden teolla koittaa! 
 photo IMG_7664_zpsc425190f.jpg photo IMG_7673_zps9fab92b5.jpg
Housut: H&M, vyö: Dolce & Gabbana, aurinkolasit: RayBan, kauluspaita: Tommy Hilfiger, kello: Guess
Trousers: H&M, belt: Dolce & Gabbana, sunglasses: RayBan, blouse: Tommy Hilfiger, watch: Guess

En valitettavasti hyvästä aikomuksestani huolimatta ehtinyt ajastaa pääsiäiseksi mitään blogiini, mutta Instagramista voi luonnollisesti seurata seikkailujamme Islannissa. Mukavaa pääsiäistä kaikille!
 photo IMG_7578_zps31ecdbb1.jpg
 
Just when I had survived from last week, danger was here again: yesterday I left office and came to the metro station where I saw police men running around with huge guns and we got stuck there. It was so scary, but fortunately nobody was hurt!


My Easter holiday just began and I am off to Iceland for a vacation. I better get backing.  I had good intentions to schedule blog posts to Easter, but unfortunately did not have time to it. However one can follow our trip to Reykjavik Iceland from my Instagram. Have a lovely Easter everyone!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Uusi alku. Sillä kuten Feeniks-lintu, minäkin nousen aina tuhkasta, enkä anna periksi.

En yleensä kirjoita yksityisasioistani sosiaalisessa mediassa. Nyt teen kuitenkin poikkeuksen, koska liian moni rikoksen uhri salailee vaieten täysin turhaan – eiväthän he ole tehneet mitään pahaa! Lähes kolme vuotta sitten katsoin kuolemaa silmästä silmään ja taistelin hengestäni. Tällä viikolla vuosien odotuksen jälkeen sain viimein sisäisen rauhan: vankeustuomio kaikista tapauksen kahdeksasta syytteestä on nyt annettu, tekijä pyysi minulta anteeksi ja joskus tulevaisuudessa tulevat rahalliset korvaukset (Valtiokonttorilta toki eli meidän veronmaksajien piikistä). Painajainen täynnä kyyneleitä ja tuskaa on saatu päätökseen, kipeät muistotkin parantunevat ajan kanssa.

Pahoinvointi sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat kuolettava cocktail Suomessa ja niiden uhriksi voi joutua kuka tahansa viaton sivullinen kuten minun kaltainen tavallinen töissäkäyvä perheenäitikin. Lopuksi haluaisin kiittää poliisia, Helsingin kaupungin kriisipäivystystä, Traumakeskusta ja Rikosuhripäivystystä, jotka tekevät arvokasta työtä. Heidän ja läheisten tuella minä voin nyt jättää tämän taakseni ja kääntää uuden sivun elämässäni. Sillä kuten Feeniks-lintu, minäkin nousen aina tuhkasta, enkä anna periksi.

 photo NewDay_zps062ce395.jpg

I almost never share my private life in social media. This time I am making an exception, because usually victims of crime hide things even though they have done nothing wrong.  Almost three years ago I looked death in the eye and fought for my life. It has been the darkest period in my life full of tears and pain. Finally this week prison sentence from all eight charges were given, the guilty person apologized me and I will receive monetary compensations in the future. Hopefully now it will get easier as I can finally turn a new page in my life and leave years' nightmare behind. Now I have a new beginning in front of me, because like Phoenix bird, I also rise from the ashes and never give up.