lauantai 24. heinäkuuta 2010

Elossa ollaan ja Nelly-neitsyys meni!

Blogirintamalla ei ole tapahtunut reiluun viikkoon mitään, mutta omassa elämässäni sitäkin enemmän. Ensin lähdin viime viikon perjantaina Ilosaarirockiin, jossa oli hurjan hauskaa (paljon kuvia luvassa myöhemmin). Joensuusta kotiuduimme maanantai-iltana ja jo samana iltana eräs ystäväni tuli luoksemme Jyväskylään kyläilemään. Sitten torstai-iltana tulivatkin jo seuraavat vieraat, eli isäni ja pikkusiskoni, jotka majailevat yhä luonamme. Eilen käytiin näköalatorni Harjulla sekä Keski-Suomen luontomuseossa, jonne on muuten perjantaisin vapaa pääsy. Nyt ajattelimme lähteä kiertelemään kirpputoreja sekä yleisesti kuljeskelemaan kaupungille. Reilun viikon päästä kutsuukin jo taas seuraava reissu, kun suuntaamme Naantaliin Muumimaailmaan. Pahoittelen siis, että kesällä kirjoittelen harvemmin, mutta kyllä syksyn tullen bloggaustahtikin taas ripeytyy. :)

Olen jotenkin tähän asti vältellyt suosittua Nelly.com-verkkokauppaa, vaikka olenkin sieltä monta ihanaa vaatetta ja erityisesti mekkoja bongannutkin. Ongelma ko. kaupassa on ollut se, että erityisesti mekoista suurin osa on aivan vesirajamini- ja roiskeläppäpituuksia eli lyhyempiä kuin suomalaisen mittapuun tunikaksi luokiteltavat vaatteet. Nyt kuitenkin hurjien loppualennusmyyntien ja ilmaisten postikulujen houkuttelemina eksyin sivustolle ja klikkasin ostoskoriini, mitäpäs muuta kuin mekkoja. ;)

Jeane Blush 10,10e (36,50e) Tästä kyllä mietin, että onko liian lyhyt, mutta otin riskin. Lähtee siis palautukseen, jos on päällä mielestäni aivan säädytön, haha.
Blair Zipper Dress EUR 10,10, Jeane Blush - NELLY.COM

Elise Ryan 12,90e (48,50e)
Lace Cup Tulip Dress EUR 12,90, Elise Ryan - NELLY.COM

Vero Moda 13,50e (34,90e)
Alba Strap Dress EUR 13,50, Vero Moda - NELLY.COM

ja Rare Fashion ihanan selästä avonaisen polkadot-mekon 15,90e (44,90e)
Polka Dot Cup Dress EUR 15,90, Rare Fashion - NELLY.COM

Niin meni siis Nelly-neitsyys ja toivottavasti oli sen arvoista. Se selviää jahka paketti saapuu perille. Nyt mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille ja palaillaan taas! :)

3 kommenttia :

Ilona kirjoitti...

Hei tuo VM-mekko näyttää kovin tutulta... ostin saman ja ihan samassa värissä ihan täältä suomen-alesta :) (itse asiassa vielä vähän halvemmallakin, mutta vain ihanvähän)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo samainen ihana Elise Rayan mekko tarttui minunkin ostoskoriini eilen. Täytyy vaan toivoa, että se on sopiva.

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Ilona & Anonyymi:

Teillä on selvästi molemmilla hyvä maku, kun olette ne päätyneet ostamaan / tilaamaan. ;)

Ja netissä ostossa on kyllä aina se riski, että ei yhtään tiedä miten vaate istuu päälle tai onko sopiva yms. Onneksi aina voi toki palauttaa, mutta onhan siinäkin tietysti oma vaivansa.

Mukavaa kesän jatkoa teille molemmille ja muistakaa kirmata kesäilloissa uudet mekot päällä! :)