keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Inspiraatiota ja tavoitteita

Kuten ehkä osa teistä tietääkin, olen todella määrätietoinen sekä tulos- ja tavoitehakuinen ihminen. Olen always happy, never satisfied -tyylinen, minkä lainasin motokseni erään yrityksen toimitusjohtajalta. Eli työssä ja opinnoissa pyrin aina parempaan ja suurempaan. Vastapainoksi yksityiselämässä en onneksi laadi mitään viiden vuoden suunnitelmia tai harrasta veren maku suussa. Toisin sanoen tähtään huipulle tulevalla urallani, mutta minusta löytyy myös hauska ja hullutteleva puoli, joka tykkää nauttia ja rentoutua vapaa-ajalla elämässään.

Tavoitteita sekä lyhyelle että pitkälle tähtäimelle:

- lisää lapsia, jos elämäntilanne ja luonto sallii
-  pörssiyrityksen johtoryhmän jäseneksi
- toinen maisterin tutkinto valmiiksi, jolloin olen YTM + KTM eli "valtio-oppinut ekonomi" kuten olen itse koulutukseni nimennyt. :D Aiemmin tarkoitukseni oli saavuttaa kaksi yliopistotutkintoa 25-vuotiaana eli viimeistään 2.5.2012 (3.5.12 täytän 26), mutta nyt kokopäivätöissä olen väljentänyt aikataulutavoitetta.
- saada elää onnellista elämää terveenä, jossa suurin osa elämän osa-alueista olisi kunnossa, jolloin murheet ja ongelmat olisi helpommin selvitettävissä
- ostaa oma asunto
- kunnallisvaaleihin 2012 ehdokkaaksi sekä olla muutenkin jollain tasolla ja tavalla politiikassa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa mukana
- olla kyynistymättä ja muistaa kuinka onnekas ja etuoikeutettu olenkaan moniin maailman ihmisiin verrattuna
- antaa oma vaatimaton panokseni paremman maailman puolesta mm. kierrätyksen, julkisen liikenteen suosimisen, eettisten lahjojen ja kasvissyönnin myötä. Esimerkiksi tällä viikolla olen menossa Unicefin Janopäiväkerääjäksi ja suosittelen muillekin samaa.

Tulin vähän aikaa sitten töistä ja nyt täytyy alkaa kirjoittaa erästä esseetä, jotta voi sitten viikonlopun nauttia täysin vappuhulinoista ilman työ- tai opiskelumietteitä. Tarkoituksemme on ainakin mennä piknikille ja Linnanmäelle Isabellan kanssa. Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille! Loppuun vielä hurmaava Reese Witherspoon ihanssa asussaan ja pirteässä hymyssään. 
PhotobucketPhotobucket

I got from work a while ago and now I should start writing an essay, so that I can only relax and do nice things on weekend. On weekend we are celebrating First of May / Labour Day, which is like a carneval and start of Spring in Finland. We are planning on having a picnic and also go to an amusement park with Isabella.

Above are some inspirational pictures of Reese Witherspoon in her cute outfit and nice smile. I might have told earlier that I'm very determined and ambitious person. My motto is 'always happy, never satisfied', which means that I try to make the most of what I have and enjoy it but also in the same time try to improve and get even more in my study- and worklife. I want to underline that this only applies for my career and studies, in my private life I don't make anykind of 'five-year-plans' etc. On leisure time I want to have fun, meet friends, enjoy life and chill out. 

I listed some goals for my life for both short and long terms:

- more kids, if the nature and my life situation approves
- be in the executive board of some stock listed company
- get my second Master's Degree finished, when I'll be Master/Graduate of both Political Sciences and Business Economics.
- live happy and healthy life
- buy own apartment
- be a candidate on the municipal elections of Finland in 2012 and also be part of politics and influence to the society on some level
- not to get cynical and remember how lucky and privileged I am compared to many people around the world
- give my humbly contribution to make this world even slightly better place by e.g. recycling, favouring public transportation and being a vegetarian. For instance this week I'm going to go and collect money for Unicef's charity.

Hope you'll enjoy rest of the week!

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Olet ihanan aikaansaava ja positiivisesti ajatteleva! Toivottavasti saavutat tavoitteesi! Energistä kevättä sinulle :)

ilonasi kirjoitti...

Kiitos kauniista ja kannustavista sanoistasi! :) Voin kertoa, että en miekään ole aina reipas ja energinen. Eli kyllä mullakin on huonoja päiviä/hetkiä ja välillä on ihanaa laiskotella. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että pokeritermejä lainaten "play with the cards you've got and try to make the best of them".

Mukavaa kevään jatkoa myös sinullekin ja tervetuloa jättämään kommenttia toistekin! :)