torstai 2. tammikuuta 2014

Äidin ja tyttären prinsessailta Lumikuningatar-baletissa Kansallisoopperassa

Töihin on palattu loman jälkeen, eikä rauhallisen pehmeästä laskusta ollut tietoakaan, mutta ainakin kivaa tekemistä riitti ja loman jälkeen on uutta intoa täynnä. Pitkä viikonloppukin kolkuttelee nurkan takana ja sen aikana on tarkoitus kokkailla rauhassa ruokaa kotona, tavata kahtaa vanhaa ystävää lounaan merkeissä ja vaihtaa maisemaa hetkeksi yöpymällä hotellissa merenrannalla Tammisaaressa. Tuntuu ihanalta, että viikonloppuna on vain kuplivan kevyitä ja mukavia asioita edessä, koska joululomalla tuli käsiteltyä aika rankkojakin juttuja, jotka vetivät mielen apeaksi ja nostivat silmäkulmiin kyyneleitä.

Kyyneleistä aivan toiseen ääripäähän eli Isabellan ja minun prinsessailtaan Lumikuningatar-balettiin Kansallisoopperaan. Isabella valitse meille teemaan sopivat prinsessa-asut: minä olin kuulemma Tuhkimo ja hän Prinsessa Ruusunen.
 photo IMG_5048_zpse7f059fa.jpg
 photo IMG_5029_zps3505233b.jpg

Minua naurattaa Isabellan ilme ja eleet tässä kuvassa. :D
 photo IMG_5040_zps78158ced.jpg

Suomessa tulee valitettavan harvoin tilaisuutta pukeutua pitkään iltapukuun, joten nyt päätin iskeä sellaisen päälle Isabellan toiveiden mukaisesti. Todettakoon tähän vielä vanha tuttu periaatteeni eli voin käyttää turkista, kunhan se on kierrätettyä eli en ole itse ostanut sitä. Tuo kyseinen turkis on äitini vanha.
 photo IMG_5058_zps3908108d.jpg
Iltapuku: R. Framboise, laukku: Yves Saint Laurent, kettupuuhka: äidin vanha
Evening gown: R. Framboise, bag: Yves Saint Laurent, fox tippet: mom's old

Monet olivat hehkuttaneet loppuunmyytyä Lumikuningatar-balettia minulle, joten odotin innolla sen näkemistä.
 photo IMG_5091_zpsd6dc54dd.jpg photo IMG_5070_zps1d49e92b.jpg

Tuntuu hyvältä tehdä ja kokeilla Isabellan kanssa erilaisia aktivitteetteja kuten balettiin menoa.
 photo IMG_5061_zps884f07c7.jpg photo IMG_5076_zpsc416f756.jpg photo IMG_5060_zps214b6a37.jpg

Meidän prinsessailta oli todella onnistunut ja tuntui hyvältä viime ajan hektisyyden jälkeen asettautua joululomatunnelmaan viettämällä rauhassa kahdenkeskistä aikaa Isabellan kanssa vailla kiirettä.
 photo IMG_5107_zps95bacb50.jpg

Lumikuningatar-baletti oli aivan mahtava! Kaikki oli tehty viimeisen päälle ja arkihuolet sai todellakin unohtaa esityksen ajaksi. Lisäksi lahjakas Krista Kosonen oli mahtava tässä(kin).
 photo IMG_5133_zpsf5dc4545.jpg photo IMG_5116_zps89dc1578.jpg

Minulla ovat jääneet arkistoihin roikkumaan edellinen kertani Oopperatalolla, joten jaetaan samaan syssyyn nämäkin kuvat.
 photo huhti2013_29004_zpse57aa342.jpg photo huhti2013_29011_zpsa63b1dc8.jpg
Mekko: Elise Ryan, kello: Just Cavalli, laukku: Yves Saint Laurent
Dress: Elise Ryan, watch: Just Cavalli, bag: Yves Saint Laurent

Tuolloin olin katsomassa Herttua Siniparran parta- ja Pajatso-oopperoita.
 photo IMG_7858_zps4770c9a8.jpg

Pidän siitä, että Suomen Kansallisoopperassa on pidetty  ovet avoinna kaikille. Eli sinne voi yhtä hyvin mennä pukeutuneena rennosti villapaitaan kuin ykköset päällä juhlatamineissa. Ketään ei katsoa kieroon. Lisäksi ihmiselle tekee hyvää ravita mieltänsä erilaisilla elämyksillä kulttuurista urheiluun, sillä niistä saa uusia ajatuksia. photo IMG_7860_zpscfc2371b.jpg photo IMG_7863_zpsc2d0437c.jpg photo IMG_7866_zpscf7b3baf.jpg

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

In addition to lovely moments, I went through some tough things during Christmas holiday, which made me cry. Therefore it is nice that in the upcoming weekend I will have light and bubbly things ahead of me like meeting old friends over a lunch and making a getaway trip to a hotel at the seaside outside of Helsinki. 

Light and bubbly moments were experienced also at the beginning of my Christmas holiday, when Isabella and I had a true mother daughter princess evening at sold out Snow Queen ballet. Isabella also dressed us as princesses: I was Cinderella and she was Sleeping Beauty. Moments like these are priceless!

And just so you know, I only wear second hand fur, so I would never buy real fur myself.

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Voi etta, teilla on kivat asut:) Haluun joskus lainaksi tuon sun sinisen puvun:) Ja miksi ma en ole ikina kaynyt tuolla? Pitaa kylla korjata se vahinko, kun jossain vaiheessa taas Suomessa olen.

t. Minna Kaliforniasta

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Voi kiitos Minna ja terkkuja sinne aurinkoiseen Kaliforniaan rapakon toiselle puolen! :)

Tottakai saat tuota iltapukua lainaan, kun en sitä itse juuri käytä (tarkemmin sanottuna Lumikuningattaressa se oli ekaa kertaa päällä ja roikkunut hengarissa jo pari vuotta :D haha). Suosittelen myös ehdottomasti baletissa tai oopperassa käyntiä joskus. En miekään mikään suurin oopperahifistelijä ole, mut onhan se ihan erilainen elämys vaikka tavalliseen leffassa käymisen sijaan. :)

Ihanaa uutta vuotta sinne Amerikkaan!