maanantai 13. tammikuuta 2014

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista lupausta uuden vuoden 2014 kunniaksi

Yleensä olen jokaisena tammikuuna tehnyt pitkän listan tavoitteitani uudelle vuodelle erityisesti uraan ja opintoihin liittyen. Tänä vuonna päätin niiden sijasta listata tavoitteita, joiden avulla jaksan ja voin paremmin vuonna 2014. Siten ne myös välillisesti auttavat minua olemaan entistä tehokkaampi työntekijä ja ahkerampi opiskelija eli etenemään uralla ja oppimaan uutta. Utealiaana ihmisenä haluan nimittäin kehittyä kaiken aikaa.

Tavoitteeni oman hyvinvointini lisäämiseksi vuodelle 2014:

1. En ylikuormita aivojani niin paljon, minähän multitaskaan aivan liikaa eli hoidan lukusia asioita yhtä aikaa. Alan tehdä yhtä ja ennen kuin teen sen loppuun, teenkin jo toista ja sitten silmäilen kolmatta, ennen kuin palaan takaisin ensimmäiseen. Pyrinkin nyt tekemään yhden asian loppuun, ennen kuin alan tehdä toista ja kolmatta. Multitaskaus joissain määrin on tietysti hyvästä ja tärkeä taito, mutta erityisesti tietokoneella työskennellessä voisi keskittyä yhteen juttun, eikä kerralla todella useaan.

2. Rauhoittuminen illalla eli ei suoraan asioiden hoitamisesta, opinnoista, kotitöistä ja työn teosta tms. sänkyyn, vaan vähintään puolen tunnin rauhoittuminen ennen sitä. Tuolloin unen laatu paranee ja olen levänneempi aamulla, mikä parantaa jaksamista päivän aikana. 

3. Säännöllinen liikunta eli ei välillä ihan älyttömästi rääkkitreenejä ja sitten välillä usean päivän taukoja. Eli yritän liikkua kolme kertaa viikossa (tietysti välillä on poikkeustilanteita, mutta yleisesti pyrkisi kolmeen kertaan) ja muistaisi lepopäivät myös.

4. Muistuttaisi itselle, ettei kaikkea tarvitse saada JUURI TÄNÄÄN valmiiksi, eikä maailma kaadu, jos asiaa x ei juuri tänään hoida. (Tietysti on asiat, jotka on hoidettava juuri tänä iltana, mutta yleisesti melko moni asia voi odottaa seuraavaan aamuun.)

5. Riittävä uni ja monipuolinen ravinto, eli muistaisi syödä ja nukkua tarpeeksi myös silloin, kun on stressiä ja paljon asioita to do-listalla.

6. Tämä on tärkein: olla armeliaampi itselle  voi olla tehokas ja kunnianhimoinen, vaikkei kokoajan piiskaisikaan itseänsä äärirajoille tauotta!

Näiden tavoitteiden myötä lähden nyt toteuttamaan numero kakkosta eli rauhoittumaan ennen aikaista nukkumaanmenoa, jotta huomenna on levännyt, energinen ja virkeä olo. Mukavaa uutta viikkoa kaikille! Loppuun vielä pari kuvaa joukukuulta Oslosta, jossa vietin rentouttavaa viikonloppua Norjan pääkaupunkiin tutustuen.

 photo 20131207_123314_zpsedd9d37a.jpg photo 20131207_123344_zps7de4aa8f.jpg
Paita: Burberry, housut: Estradeur, kello: Guess, laukku: Prada
Blouse: Burberry, trousers: Estradeur, watch: Guess, bag: Prada

Like many others, I also made some new year's resolutions. Usually my new year's resolutions are not actually even resolutions but resemble more like a long list of dealines with both work and studies, which I have mostly achieved later on during the year. This year I decided to try something new and concentrate on my wellbeing, which will indirectly help me becoming even more productive employee and efficient student. As a curious person I always want to improve and learn something new.

So this year I try to sleep enough and eat healthy also when I am stressed and there are tons of things on my to do-list. In addition I try not to push myself to the limits and beyond 24/7, but take better care of myself. Therefore I better follow my own resolutions and hit the bed soon, so I get enough sleep. Have a nice new week everyone! Above are two pictures from a weekend getaway trip in Oslo Norway.

0 kommenttia :