perjantai 24. helmikuuta 2012

Junalukemista ja viikonloppureissu Pohjanmaalle

Tällä hetkellä istun Pendolino-junassa, jonka määränpää on Kokkola. Ohjelmassa on siis rentouttava viikonloppu Pohjanmaalla Isabellan mummolassa. Tämä viikko on ollut aikamoista juoksua paikasta toiseen, joten hengähdystauko tulee tarpeeseen. Ajokortittomana, joukkoliikennettä suosivana sekä ystävät ja sukulaiset ympäri Suomea ripoteltuna, matkustan monesti junalla. Raiteilla reissatessa tykkään katsoa ikkunasta ohi vilahtelevia maisemia, kuunnella musiikkia mp3-soittimesta, leikkiä Isabellan kanssa leikkivaunussa ja lukea.

Junalukemiseni vaihtelevat fiiliksistä riippuen. Välillä on rentouttavaa viihdelukemista kuten muoti- ja naistenlehtiä.
Photobucket

Välillä taas sivistävää lukemista kuten talous- ja ajankohtaislehtiä.
Photobucket

Tällä kertaa mukanani ovat Aalto yliopiston Töölön kirjastosta hakemani seuraavan tentin kirjat. Minulla on jäänyt tekemättä eräs johtamisen kurssi, jonka ajattelin maaliskuussa viimein hoitaa alta pois.
Photobucket 

Innokas ja kovin kokenut junamatkustaja Isabella.
Photobucket

Toinen innokas junamatkustaja. :D (Nämä kuvat ovat viime vuodelta)
PhotobucketPhotobucket

Viimeksi oltiin pikkuneidin isän vanhemmilla jouluna, jolloin lunta oli vielä kovin vähän.
PhotobucketPhotobucket

Joulupukin tuomia nukkea ja vaunuja ulkoilutettiin mummin kanssa.
PhotobucketPhotobucket 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

At the moment I'm sitting in train and heading to western Finland to visit Isabella's grand parents over the weekend. This week has been quite hectic, so I'm really looking forward to relaxing, meeting friends and spending time with Isabella's father's parents. Above are examples of what I read when traveling by train: fashion magazines, economic journals or exam books, regarding the mood and situation. Above are also pictures of Isabella and her father's mother, who is quite youthful to be a traditional granny. Have a nice weekend everyone!

torstai 23. helmikuuta 2012

Maaginen Disney on Ice-show Hartwall Areenalla

En koskaan lapsena päässyt Disney on Ice-showhun, joten nyt aikuisena piti ottaa vahinko takaisin. Hartwall Areenalla koettiin huikean taianomaisen illan, jonka aikana nähtiin mm. Mikki & Minni Hiiri, Hessu Hopo, Helinä-keiju, Aladdin & Jasmin, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Tuhkimo, pieni merenneito Ariel sekä Kaunotar ja Hirviö.
Photobucket

Lapsuudessani Disneyn animaatioelokuvat olivat kovassa katselusta, joten tuntui hienolta palata niihin nostalgisiin tarinoihin, hahmoihin ja musiikkeihin. Lisäksi jos Disney jotain osaa, niin tehdä hienoja show-esityksiä! Huikeaa akrobatiaa, luistelutemppuja, lavasteita sekä ilotulitus-, valo- ja tulierikoistehosteita.
Photobucket

Onneksi on Isabella, jonka varjolla pääsee aina kaikkiin siisteihin paikkoihin. Nimimerkillä viime kesänä kolme kertaa Linnanmäellä sekä muutenkin Muumimaailmat, huvipuistot, Hoplop-sisäseikkailupuistot ja eläintarhat ovat tulleet tutuiksi.
Photobucket
Hankala sanoa kumpi oli enemmän innoissaan: äiti vai tytär?
Photobucket
PhotobucketPhotobucket

Pieni merenneito Ariel ja meren eläviä
Photobucket

Tuhkimo ja prinssi
PhotobucketPhotobucket



As a child I always wanted to see Disney on Ice-show, but I was never taken there. Therefore this year I finally went to see the show together with Isabella and it's hard to tell who was more excited: mother or daughter. It was just magical show with fireworks, light and fire effects. On the stage there were for example Mickey & Minney Mouse, Goofy, Aladdin & Jasmin, Snow white and the seven dwarfs, Cinderella, Little Mermaid Ariel plus Beauty and the Beast.

tiistai 21. helmikuuta 2012

It's not always rainbows and butterflies

Ihmiset kuvittelevat usein virheellisesti, että koko elämäni on yhtä ruusuilla tanssimista ja että kaikki menee putkeen noin vain sormia napsauttamalla. Voi, kunpa se olisikin totta. Tämä viikko on alkanut kovin alakuloisisssa tunnelmissa. Toki töissä sain eilen todella positiivista palautetta ja tänään tenttikin oli kovin helppo, mutta yksityiselämässä olen saanut jälleen kerran huonoja uutisia ja pettymyksiä. 

Elämäni ei siis todellakaan ole aina pelkkää sateenkaaria ja perhosia, vaaleanpunaisesta hattarasta puhumattakaan. Onneksi kaikesta oppii jotain. Jos ei mitään muuta, niin ainakin sisuuntumaan. "Prkl minähän näytän niille", on tunnuslauseeni vastoinkäymisten kohdatessa.

Päivän mietelauseet tarjoaa Marilyn Monroe sitaatissaan.
Photobucket

Nyt irrottaudun hetkeksi arjesta ja laivan aivot narikkaan katsomalla Täydellisten naisten uusimman jenkkijakson verkosta ja lukemalla uusimman Glorian. Toivottavasti teidän viikkonne on alkanut leppoisammissa merkeissä!

People tend to think that my life is full of rainbows and butterflies. Unfortunately that's not the case and this week has started mournfully. Even though I got great feedback at work and today's exam was relatively easy, I've got once again bad news and disappointments in my private life. Fortunately you learn something new from everything. At least how to become a survivor if nothing else. Hopefully you guys are having nicer week! Now I'm going to relax by watching a latest episode of Desperate Housewives.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sunnuntaina on juhlavaa kävellä hiljaisia katuja, olla matkalla tapaamiseen

Ensi viikosta on tulossa kovin aikataulutettu: töiden lisäksi maanantaina luetaan tenttiin, tiistaina ahkeroidaan tentissä, keskiviikollekin on jo ohjelmaa, torstaina näen Jyväskylästä tulevaa ystävääni ja viikonloppuna on joko Isabellan kummitädin yhdistetyt syntymäpäivä- ja KTM:ksi valmistumisjuhlat tai sitten suuntaamme viikonloppureissuun. Koska ensi viikolla on paljon ohjelmaa, on tänään ollut ihanaa vain mennä ilman aikatauluja. Olen syönyt kiinalaisessa ravintolassa, ulkoillut hirveässä lumimyräkässä, käynyt ystävän vauvan ristiäisten rääppiäisissä ja katsonut elokuvaa. 

Eilisen asussa seikkailivat sulassa sovussa kultaiset asusteet ja viidakkomaiset leopardikuosit. Pahoitteluni epätarkoista kuvista.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket
Vyö: Dolce & Gabbana, paita: kirppis, mekko: Zara, leopardinilkkurit: Ellos, kello: Just Cavalli
Belt: Dolce & Gabbana, shirt: 2nd hand, dress: Zara, leopard ankle boots: Ellos, watch: Just Cavalli

Nyt jatkan Ultra Bran kuuntelua, josta muistuu ihan mieleen ala- ja yläasteajat. Oi nostalgisia muistoja! Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille.

As next week is scheduled already and packed with many things, today I just wanted to do things freely without any timetables. So today I've eaten at Chinese restaurant, watched a movie, had a walk outside in the snow storm and visited my friend. Above is yesterday's outfit which was a mix of golden accessories and leopard pattern. Have a nice new week everyone!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Saapasjalkakissa 3D:nä ja rentouttava viikonloppu

Rankan viikon ja rankkojen koettelemusten jälkeen ajattelin, että viikonloppuna olisi hyvä tehdä jotain rentouttavaa ja mukavaa. Erityisesti halusin hemmotella kovia kokeneita Isabellaa, joten tänään suuntasimme Tennispalatsiin elokuviin katsomaan Saapasjalkakissaa 3D:nä.
Photobucket

Photobucket

Innokas elokuvakatselija.
Photobucket

Muuten tänään ollaan nukuttu pitkään, käyty jumpassa, pyöritty kaupungilla ja kahviteltu kaverin kanssa. Huomenna jatkuu Isabellan hemmottelu talvisella Korkeasaari kierroksella ja lisäksi ohjelmassa on ystävän vauvan ristiäisten rääppiäiset.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

After a tough week and tough ordeals, I thought that it was time for relaxation and something nice during weekend. Especially I wanted to pamper Isabella, who has been through a lot recently. Therefore today we headed to the cinema to see Puss in Boots as 3D and tomorrow it's time for a tour in zoo. Otherwise today I've slept late, went to the gym, hung around in the city and went to cafeteria with my friend. Have a nice weekend everyone!

perjantai 17. helmikuuta 2012

Ennenaikaisia harmaita hiuksia ja ylimääräisiä sydämenlyöntejä

Pahoitteluni blogihiljaisuudesta, mutta tämä viikko on ollut aikamoinen. Töissä on ollut superkiireistä ja opinnoissa yksi kansantaloustieteen tentti lähestyy. Viikon to do-listani onkin sisältänyt töiden lisäksi mm. seuraavaa:

- liikuntasetelien vienti töistä SATS:lle 
- verotoimistossa käynti 
- eräs järjestökokous tiistai-iltana
- lounastreffit kaverin kanssa
- treenit SATS:lla ma, ke ja la
- tenttiin lukemista (en jaksa tai ehdi iltaisin töiden ja Isabellan nukkumaanmenon jälkeen päntätä paljoa kerralla, joten yritän vähän, mutta usein)
- Nellyn paketin palautus postiin
- vaatehuoneen inventaario --> ylimääräiset SPR:n keräykseen ja Huuto.netiin 
- elokuviin 

Kuten olen aiemminkin kertonut, niin tykkään energisestä ja tapahtumarikkaasta elämästä, joten se ei aiheuta minulle ennenaikaisia harmaita hiuksia ja ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Sen sijaan niitä aiheutti puhelu päiväkodista töihin kesken palaverin, jossa kerrotaan Isabellan olleen tapaturmassa. Eräs lapsi (joka on aiemminkin mm. huitonut minua lapiolla ja yrittänyt töniä hakiessani Isabellaa päiväkodilta) oli tarkoituksella tönäissyt Isabellan pihalla päin metallitankoa niin rajusti, että neiti sai lievän aivotärähdyksen, etuhampaat menivät vinksin vonksin ja Isabella joutui päivystykseen sairaalaan. Itkien ryntäsin töistä säikähtäneenä neidin luokse, miettien samalla mitä kamalaa onkaan voinut tapahtua. Sekä tietäen, että minun pitää ryhdistäytyä ennen Isabellan eteen menoa, jotta olen rauhoittava ja turvallinen aikuinen. 

Tänään mentiin vielä uudelleen lääkäriin röntgeniin kuvaamaan alaleuka ja hampaat, joissa selvisi, että toinen etuhammas pitää poistaa välittömästi (se törrötti todella pahasti ikenestä ja oli aivan väärässä asennossa). Tottakai alue puudutettiin, mutta kamalalta tuntui katsoa vierestä, kuinka hysteerisesti itkevältä 4-vuotiaalta pikkutytöltäni revitään hammas juurineen irti. Toki ymmärrän, että vahinkoja sattuu, mutta se minua raivostuttaa, että kyse ei ollut vahingosta, eikä heillä ollut ollut edes riitaa, vaan tämä toinen lapsi oli tahalleen muuten vain tönäissyt päin metallitankoa. Tuloksena on ylimääräistä huolta ja vaivaa kaikille sekä ennen kaikkea kipua, särkyä ja tuskaa Isabellalle. 

Onneksi urhea pikkuneiti löytää asioista aina valoisat puolet, joten tänä yönä hän odottaa hammaskeijua saapuvaksi. Lisäksi tänään jo vähän hymyilyttikin kivuista ja säryistä huolimatta. Niin lähti sitten täysin yllättäen Isabellalta ensimmäinen maitohammas jo nelivuotiaana. Seuraava viikko mennäänkin sitten nestemäisellä pehmeällä ruokavaliolla ja tarkkaillaan pitääkö toinenkin vääntynyt etuhammas poistaa.
Photobucket

To make a long story made short: this has been quite a week! It's been hectic at work, I've got big exam coming up and tons of things at my to do-list. I can survive with these, but what I struggled with was when I was called to work from Isabella's day care, that she's been injured. Another child had purposely pushed her very strongly towards a metal rod, so that Isabella got a mild concussion and her front teeth went crooked. Today as we went to a doctor to get x-ray again from jaw and teeth, it was discovered that Isabella's another front tooth had to be removed. Naturally they did make it numb first, but still it was extremely painful to watch how they tear off the tooth with its roots from a hysterically crying 4-year-old. 

I do understand that accidents happen, but what makes me furious is that this wasn't an accident and the child has been acting violently before too. This just caused everyone extra carriage and worry, not to mention all the unnecessary ache and pain to Isabella. Next week will me only soft liquid food for her and it's been monitored if her another twisted front tooth has to be removed too. Fortunately these  are still milk teeth and not the permanent ones. Hopefully your week has been more pleasant than mine! 

maanantai 13. helmikuuta 2012

Maanantain arkirealismia ja ilon pilkahduksia

Maanantain arkirealismia on ehdottomasti siivota vessanpönttöä ja kylpyhuonetta iltayhdeksältä samalla kuunnellen olohuoneessa päällä olevasta A-studiosta Nokian ja Puolustusvoimien irtosanomisista ja saneerauksista. Sitä ennen takana oli jo kiireinen työpäivä ja rankka treeni kuntosalilla. Onnekseni tämä maanantai on sisältänyt ilon pilkahduksia ja hyviä hetkiä, kuten esimerkiksi työkaverin kanssa kunnolla nauramista. 
Photobucket

Aerobisen treenin kuntosalilla (65min crosstrainer + 20 minuuttia juoksua matolla), joka sai endorfiinit hyrräämään ja mielen raukeaksi.
Photobucket

Opintosuorituksen ja arvosanan eräästä kurssista, joten olen taas pienen askeleen lähempänä toisen maisterin tutkinnon valmistumista.
Photobucket

Lisäksi lähiviikoille ja keväälle on paljon mukavia suunnitelmia, mutta niistä en nyt ehdi kertoa sen enempää, koska aion katsoa verkosta joko Täydellisten naisten tai Good Wifen uusimman jenkkijakson yhtä intensiivisesti kuin tämä kaunotar lukee lehteänsä.
Photobucket

Mukavaa viikkoa kaikille ja erityisesti ystävänpäivää jo etukäteen! 

This Monday has included plenty of small but delightful things which you don't often realize to appreciate enough. For example I've had a good laugh together with my colleague during a busy workday, had a sweaty and tough cardio workout at the gym (65min at cross trainer and 20 minutes run on treadmill), got a grade and credits of a University course, which takes me a small step closer to the second Master's degree. In addition I've got many nice plans for the near future and spring, but I don't have time to tell about them now as I am going to watch newest episode online of either Desperate Housewives or Good Wife as intensively as the woman in the picture above reads her magazine. Have a nice week and Valentine's day everyone!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sunnuntain asua ja mietteitä

Tulimme tunti sitten kotiin huikeasta Disney on Ice-showsta Hartwall Areenalta ja olen vieläkin aivan innoissani! Siitä kuitenkin lisää kertomusta kuvien kera myöhemmin. Tämä viikonloppu on ollut pienoista tunteiden vuoristorataa. Perjantai-iltana oli hetken aikaa haikea olo katsellessani ensin vanhoja valokuvia ja sitten kuullessani erään exäni väitelleen juuri sinä päivänä tohtoriksi. Suunnittelimme ja puhuimme nimittäin usein millaiset karonkkajuhlat hänen väitöskirjansa valmistuttua pidämme. 

En missään nimessä ikävöi menneisyyttä tai ketään ihmistä. Silti sillä hetkellä tuntui, että kaikilla muilla menee elämä eteenpäin ja minä vain junnaan paikoillani. Vaikka kyllähän järjellä tiedän, ettei se todellakaan ole niin. Olen vilpittömästi onnellinen muiden ihmisten puolesta sekä iloitsen mielelläni toisten menestyksestä ja saavutuksista. Olivatpa ne sitten pieniä tai isoja, koska uskon vahvasti jaetun ilon olevan kaksinkertainen ilo ja jaetun surun olevan puolitettu suru. 

Tänään mietin kuinka iloinen olen siitä, että sattumalta päätin uhmata "minähän-en-ikinä-pääkaupunkiseudulle-muuta" -asennettani hakiessani täältä töitä. Siinä vaiheessa Jyväskylä alkoi tuntua jo niin nähdyltä ja kaipasin muutosta. Olen kotiutunut Helsinkiin todella hyvin ja kokenut täällä(kin) paljon uusia asioita ja tunteita - niin hyvässä kuin pahassakin. Onneksi elämä kantaa ja joka päivä oppii jotain uutta.

Latteista kliseistä sitten päivän asuun, jossa villinä korttina toimivat leopardinilkkurit. Kuten kuvista näkyy, olen onnistunut tiputtamaan Marilyn Monroen  taulun seinältä lattialle.
Photobucket
PhotobucketPhotobucketPhotobucket
Mekko & vyö: Tommy Hilfiger, poolopaita: Esprit, leopardinilkkurit: Ellos
Dress & belt: Tommy Hilfiger, polo shirt: Esprit, ankle boots: Ellos


During this weekend I've felt pretty many kinds of feelings and emotions both in good and bad. I've also thought how good decision it was to move to Helsinki (capital of Finland) from Jyväskylä (central Finland where I studied at the university), because I've really settled down and this feels home. I've also learnt and experienced so many things here again both in good and bad. But hey that's life and I try to live it to the fullest, even though sometimes you might feel blue and down. Before I go any further with lame cliches, please see my outfit from today above. 

lauantai 11. helmikuuta 2012

Macaronseja Finlandiatalon Cafe Verandassa

Eilen aloitettiin viikonloppu rentouttavissa merkeissä työpäivän päätteeksi kahvittelemalla ystäväpariskunnan kanssa Finlandiatalon Cafe Verandassa, joka oli oikein viihtyisä paikka Töölönlahdella. Lisäksi tarjoiltavat olivat suussasulavan herkullisia.
Photobucket

Aina ajan hermoilla oleva hipsteri-Isabella ihastui erityisesti macarons-leivoksiin.
Photobucket

Niitä olisi maistunut useampikin pikkuneidille. ;)
Photobucket

Itselleni Veranda on uusi tuttavuus, jota voin suositella lämpimästi. Sisustus on sopivan avaraa ja modernin tyylikästä.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Kahvilan yhteydessä toimii myös galleria vaihtuvine näyttelyineen.
Photobucket
Photobucket
Osa kuvista lainattu.

Viikonloppu sai siis mainion ja maistuvan alun perjantain kahvitteluista, minkä jälkeen se on jatkunut tänään kunnon treenillä (55min Bodypump + 20 minuuttia juoksua matolla) sekä kaverin näkemisellä. Huomisen ehdoton kohokohta niin minulle kuin Isabellallekin on Disney Princess-jääshow Hartwall Areenalla. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

This weekend started very nicely as after the workday I went to Cafe Veranda at Finlandia Hall together with my friends. Both food and decoration were marvelous and Isabella became a huge fan of macaron-pastries. Today I have had a sweaty workout at the gym (55min Bodypump + 20 minutes run on treadmill) and met a friend. Tomorrow's highlight will be Disney Princess on Ice-show, which both Isabella and I are looking forward to. Have a nice weekend everyone!

torstai 9. helmikuuta 2012

Perheillallinen Zetorissa

Nyt on taas torstai ja uusi viikonloppukin on pian käsillä. Päivät ovat vain vilisseet, kun on ollut niin paljon kaikkea mukavaa puuhaa: ystäviä, rakkaita ihmisiä, töitä, tenttiin lukemista ja liikuntaa. Tänä iltana oli tarkoitus mennä jumppaan, mutta työpäivän jälkeen haettuani Isabellan päiväkodista ja käytyämme ruokakaupassa, lysähdin vain sohvalle suklaalevyn kanssa ja vaihdoin lennosta treenit herkutteluun ja laiskotteluun hyvällä omatunnolla. Jos luulette, että olen jatkuvasti tehokas ja energinen, niin voin kertoa, että tänä iltana olen lähinnä pohtinut millaisen Louis Vuittonin laukun ostaisin. :D Samaan hengenvetoon myönnettävä kuitenkin, että seuraavaksi olisi tarkoitus lukea vielä hetki tenttiin.

Olin viimeksi nähnyt isääni syyskuussa, joten odotinkin innolla pitkästä aikaa tapaamista isäni palattua vajaan parin kuukauden Filippiinien reissulta takaisin kotimaan kamaralle viime viikonloppuna. Ajattelin, että isälle voisi maistua perinteinen suomalainen kotiruoka pitkän matkan jälkeen ja suuntasimmekin perheillalliselle Zetoriin, joka on suomalainen teemaravintola, baari ja yökerho Helsingin keskustassa Kaivopihalla. 

Ravintolan sisustusteema on kitschmäinen parodia 1950-luvun "Suomi-filmien" maalaisidyllistä.
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
Kuvat: Googlen kuvahaku

Ruokalista oli toteuttu myös hauskalla idealla Zetor uutiset-sanomalehden muodossa. Huomaa myös  pelleilevä Isabella, joka on muka "nukahtanut" kuvassa. :D
Photobucket

Zetor mainostaa itseään "Stadin parhaimman poronkärityksen tekijänä", jota isäni päätti riskillä kokeilla. Itse tulen tosiaan poromiessuvusta ja isäni kokkausbravuuri on nimenomaan poronkäristys. Siksi minun kävikin sääliksi tarjoilijaparkaa, jolta isäni alkoi tentata, miten siellä poronkäristys tehdään, mistä ruhon osista ja niin edelleen, haha. Tosin poronkäristys oli kuulemma todella positiivinen yllätys ja parempaa kuin monista lappilaisista ravintoloista saatava eli pisteet Zetorille!
Photobucket

Itse olen ollut 12 vuotta kasvissyöjä (mikä on muuten poromiessuvulleni ja perheelleni valtava järkytys :D), joten söin kasvispihviä kantarellikastikkeella ja juureksilla.
PhotobucketPhotobucket
Paita: Burberry, housut: Nelly
Blouse: Burberry, trousers: Nelly


Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

I hadn't seen my dad since last September, so as he returned from nearly two months trip from the Philippines last weekend, it was time for a family dinner. I thought that after being abroad for a long time and eating only exotic food, it would be a nice change to have some traditional Finnish food. So I took my father to Zetor restaurant. The decoration there is close to kitsch and is a parody of idyllic 1950's Finnish country side. Food was delicious and atmosphere was nice. 

tiistai 7. helmikuuta 2012

Pakkaskävelyllä Töölönlahdella ja arkielämää

En ymmärrä ihmisiä, jotka odottavat koko ajan vain jotain tulevaa hetkeä, viikonloppua tai lomaa. Ihmisiä, joille arki on kirosana ja synonyymi kaikille tylsälle. Elämä kun sattuu olemaan enimmäkseen arkea, joten olisihan kamalaa koko ajan vain elää odottaen tulevaisuutta. Silloin unohtaa tarttua hetkeen ja sen pieniin iloihin. Tottakai minullakin on päiviä, jolloin kaikki ottaa päähän, väsyttää ja tylsistyttää. Silti enimmäkseen pidän arjestani ja yritän muokata elämästäni minua miellyttävää. Satunnaisena pokerinpelaajana olen pokeritermeistä  lainannut motokseni sen, että yritän aina  elämässä pelata hallussa olevilla korteilla mahdollisimman hyvän käden. Play with the cards you've got and try to make the most of them.

Nämä ajatukset tulivat mieleen näin tuikitavallisena tiistai-iltana, kun olen ollut kiireisen päivän töissä, kahvitellut kaverini kanssa ja nyt pyykkikone pauhaa kylpyhuoneessa ja tarkoitus on vielä lukea hetki tenttiin. Loppuun vielä sunnuntain pakkaskävelyltä kuvia hyytävästä talvisäästä. Reittimme kulki keskustasta Kaisaniemen kautta Hakaniemeen, Tokoinrantaa pitkin Töölönlahden ympäri ja sieltä takaisin keskustaan. 
PhotobucketPhotobucket
Untuvatoppatakki: InWear, laukku: Longchamp, pashminahuivi: Tallinnasta, lappaset: lappilaista käsityötä
Jacket: InWear, bag: Longchamp, scarf: from Tallinn, Estonia

I should be studying for an upcoming exam right now, but I just wanted to share some pictures from Sunday, when we had an icy cold walk around the city in a freezing temperature.  By the way, that's frozen sea in the pictures and the ice is so thick that you can walk on it. On a peaceful and normal Tuesday evening like this after having a nice day (busy day at work, meeting a friend at a cafeteria and spending time with Isabella) I feel blessed and realize how lucky I am. Naturally I also have bad days occasionally, when everything feels lame and boring, but mostly I enjoy my life. I  like to play poker and from there I have borrowed my motto of life: play with the cards you've got and try to make the most of them.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Ihana, kamala viikonloppu ja vaalitoimitsijakokemus

Takana on ihana ja samalla kamala viikonloppu, joka on sisältänyt niin itkua kuin nauruakin.  Sekä näiden lisäksi mm. illallisen Zetorissa, kuntosalitreenin, brunssin Loisteessa, pakkaskävelyn Töölönlahden ympäri, isäni kyläilyn ja nyt vaalivalvojaisten katselua. Näillä eväillä mennään siis kohti uutta viikkoa! :)

Kaiken kaikkiaan tämä koko viikkokin on ollut aika vaihteleva ja vaativa. Isabella on ollut sairaana, mikä on tarkoittanut minulle katkonaisia yöunia ja kasaantuneita töitä, vaikka olenkin hieman etänä yrittänytkin hoitaa työjuttuja mailien, webcastien ja puheluiden muodossa. Lisäksi olen joutunut perumaan kaikkia omia menojani pikkupotilasta hoitaessa, mutta tärkeintä on tietysti Isabellan hyvinvointi ja onneksi flunssasta on selvitty.

Näin vaalipäivänä voisin viimein kertoa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalitoimitsijakokemuksistani. Olin tosiaan Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunnan vaalitoimitsijana eräässä Vuosaaren vaalipiirissä (eivät ilmeisesti olleet löytäneet minulle yhtään kauempaa paikkaa, haha :D), mikä oli todella hieno kokemus. Vieressäni istunut vaalitoimitsija oli kalliolainen rastapää, joka haisi todella voimakkaasti vanhalle viinalle, mutta meillä oli todella mielenkiintoiset poliittiset keskustelut. 
Photobucket

Lisäksi olin todella ylpeä Suomen vapaasta demokrastiasta opastaessani äänestyskäytäntöä maahanmuuttajalle, joka äänesti ensimmäistä kertaa elämässään vapaissa vaaleissa, joissa saa itse valita oman ehdokkaansa. Ilahduttavaa oli myös se, kuinka aktiivisesti nuoret ihmiset kävivät äänestämässä tai se kun, eräs päälle kolmekymppinen pariskunta kertoi äänestävänsä nyt ensimmäistä kertaa elämässään. Tai siis oli hienoa, että he olivat nyt vihdoin ja viimein innostuneet äänestämään päälle 30-vuotiaina. Sen sijaan vähemmän iloinen ja ylpeä olin eräästä äänestäjästä, joka olisi halunnut äänestykoppiin numeroiden lisäksi myös ehdokkaiden valokuvat. Hän ei kuulemma voi nimen perusteella tietää, kuka on kukakin. Mietin siinä vaiheessa, että hei haloo. :D

Vaikka tietysti kaikkia ei kiinnosta politiikka tai yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja se heille sallittakoon. Jokaisella on mahdollisuus ja vapaus äänestää tai olla äänestämättä, mutta itselleni on kunnia-asia käydä kantamassa oma korteni kekoon omalla äänelläni. Oma äänestyksen kohteeni lienee itsestäänselvää (hänestä tuli tänään Suomen uusi presidentti), mutta Pekka Haavisto olisi ollut the next best thing. Olen myös todella iloinen, että Haaviston menestyksen myötä Suomi on toivottavasti ottanut askeleen kohti avoimempaa ja suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa.

Näihin mietteisiin päättää vaalitoimitsija Ilona tänä iltana.
Photobucket

Sorry I'm too lazy and tired to do a proper translation today. Let's just summarize that this weekend has been both lovely and horrible and full of both tears and laughter. Hopefully next week will be less of a roller coaster. Today Finland also got new president and I had an honour to be an election officer. I was also extremely proud of Finnish democracy as I instructed voting practices to an immigrant, who voted first time in an open election, in which you can freely choose yourself who you vote. Unfortunately this is not the case everywhere in the world.