lauantai 15. tammikuuta 2011

Loput joululomakuvat Rovaniemeltä -30 asteen pakkasista

Tuntuu kuin joululomasta olisi jo ikuisuus, sillä niin paljon on tapahtunut sen jälkeen. Olen tehnyt päätöksiä, joiden vuoksi elämässäni on tapahtumassa pian isoja muutoksia, mutta kerron niistä myöhemmin. Nyt kuitenkin loput kuvat Rovaniemeltä, jossa oli todella kovat pakkaset koko sen 1,5 viikon ajan, jonka siellä olimme.

Sampoaukiolta tai mikälie Lordiaukio se nykyisin onkaan. 
Photobucket
Photobucket

Kun pakkasta on yli -30 C astetta, niin on pukeuduttava lämpimästi. Tosin muistan kyllä kävelleeni joskus kouluun yli -45 asteen pakkasessa, hui kamala. Minusta on tullut etelän vetelä, mutta pidän eniten lauhoista talvipäivistä.
Photobucket

Kävimme ystäväni ja Isabellan kanssa myös Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä fiilistelemässä.
Photobucket

Tuo sininen viiva on virallinen pohjoisen napapiirin raja. That blue line is the official border for the Artic Circle.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Café Bar ZoomIt:ssa tuli Rovaniemellä asuessa notkuttua useinkin ja pitihän siellä tälläkin kerralla käydä. Bellalla ja ystävälläni oli tosin ihan oma show siellä - yleisönä kaikki muut asiakkaat.
Photobucket

Äitini ja pikkusiskoni kanssa vietimme aikaa yhdessä mm. Monopolin merkeissä. Vilhelmiinalla ja Isbellä oli taas omat ilmeensä.
PhotobucketPhotobucket

Kävimme myös isäni, Xinin, Linan, Bellan ja Vimmen kanssa syömässä.
PhotobucketPhotobucket

Ja kahvittelua sekä kavereiden näkemistä mahtui myös moneen päivään.
Photobucket

Lady Gaga Junior
Photobucket

Lopulta vuoden 2011 ensimmäisenä päivänä jätimme Lapin taaksemme ja lähdimme kohti Pohjanmaan mummolaa. Isabella vetää aina kunnon show'ta, kun kameran ottaa esille.
PhotobucketPhotobucket
Here are the last pictures from my Christmas holiday in Rovaniemi, Lapland. During 1,5 weeks we met several friends, spent time with my family and visited for example Santa Claus Village at the Artic Circle. It was freezing the whole time and by freezing I mean over - 30 Celsius degrees (approximately -22 Fahrenheit). Still I guess I was lucky because the record in Lapland is -51,5 Celsius degrees (-61 Fahrenheit)

It feels like Christmas holiday was ages ago, because so much has happened after that and I have made big decisions. There will be huge changes in my life in the near future, but I'll tell more when the time is right. Have a nice weekend everyone!

0 kommenttia :