maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kevätretki Hankoon

Joitakin viikkoja sitten tein viikonloppureissun aivan Suomen eteläkärkeen eli Hankoon, joka on viehättävä pikkukaupunki.
 photo IMG_7092_zpsc91ae04c.jpg photo IMG_7095_zpsd90f6856.jpg


Jotenkin Hangossa tuntui itsekin hengittävän rennommin, kun ei ollut kiire "sykkiä" joka paikkaan kaiken aikaa. Lisäksi on idyllistä, että vaikka elokuvavuokraamo tai kampaamo voi olla tälläisessä kauniissa vanhassa puurakennuksessa.
 photo IMG_7096_zps2d0cf89d.jpg


Kaupungissa on myös paljon ihania villoja.
 photo IMG_7182_zps537fb7b6.jpg


Hangon vapaudenpatsaalla. Vähän samantapainen vapaudenpatsas löytyy myös esimerkiksi Vaasan keskustasta.
 photo IMG_7099_zpsa689529a.jpg photo IMG_7103_zps6787baa9.jpg


Koska olin vasta toista kerta elämässäni Hangossa, piti tietysti ottaa kunnon turistikuvia. :D
 photo IMG_7107_zps6e3e94d7.jpg photo IMG_7110_zps468d6897.jpg

Jää oli peilikirkas houkutelleen kävelemään.
 photo IMG_7115_zpse10bf666.jpg


Joten jäälle oli päästävä kävelemään ja paistattelemaan päivää.
 photo IMG_7124_zps290c5e8f.jpg photo IMG_7131_zpsc0cc0191.jpg
Takki: Kirppikseltä Kanadasta, aurinkolasit: Ray Ban, saappaat: Vagabond, laukku: Louis Vuitton, vyö: Ralph Lauren, tekokarvahattu: Gina Tricot
Coat: second hand from Canada, sunglasses: Ray Ban, boots: Vagabond, bag: Louis Vuitton, belt: Ralph Lauren, fake fur hat: Gina Tricot

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille! Itse lähden nyt bodypumpiin rautaa nostamaan Satsille.  

Some weeks ago I visited Hanko, which is the southest city in Finland and very beautiful with long beaches and old villas. Now I am heading to a bodypump exercise class, so have a nice new week everyone!

2 kommenttia :

SatuMaria kirjoitti...

Kauniita kuvia ja kaunis asu :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Voi kiitos SatuMaria. :) Kiva, kun jaksat aina piristää jättämällä kommenttia. Hanko on kyllä tosi kaunis pikkukaupunki upeine rantoineen ja vielä suht lähellä pk-seutua. Kivaa viikonlopun jatkoa Sinulle! :)