tiistai 21. heinäkuuta 2009

Viime viikonloppuna

Ollaan edelleen länsirannikolla mummolareissussa, joten aikaa tai oikeastaan energiaakaan blogin päivittämiseen ei ole ollut. On ollut niin paljon tekemistä ja menemistä ja muutenkin kesällä hyvillä ilmoilla tekee enemmän mieli olla ulkona, kuin kökkiä sisällä. :)

Viime viikonloppuna lähdin extemporena kaveripoikien kanssa iltaa viettämään ja päädyttiin me lopulta yöllä baariinkiin. Olin siis juuri laittanut Isabellan nukkumaan, kun Isabellan setä soitti joskus kymmeneltä, että lähenkö mie pussikaljalle hänen ja kavereidensa kanssa. Tosin muut pussikaljaili ja mie olin ihan selvinpäin koko illan.

Oli silti tosi kivvaa.
Photobucket

En vain oikein ymmärrä, et miks mie näytän känniseltä, vaikka olin todellakin ihan selvinpäin koko illan. Mulla on kai joku taito näyttää humalaiselta, sillä raskaana ollessakin näytin baarikuvissa aina kaikista eniten känniseltä, vaikka luonnollisesti olin aivan kokislinjalla liikenteessä. Taito kai se sekin. :D haha


Kaveripojat on kyllä kiva juttu, niiden kanssa on tosi kiva istua iltaa välillä vastapainona tyttöjen baarireissuille. Nytkin meitä oli varmaan joku +10 poikaa ja mie. :D

Pojat halus välttämättä poseerata mulle. :D ps. En tajua tota kesäpartajuttua.


Muut heitteli frisbeetä, mut mie tapani mukaan keskityin jutteluun ja sosialisointiin. Ulkona ei muuten oikeasti ollu noin pimeää kuin kuvissa näyttää, vaan vähän vain hämärää. Ihana lämmin kesäilta oli. <3


Bellan setä ja mie. Niin ja kiitos sille, joka työnsi tuon sormensa mun eteen!


Baarissa tuli tanssittua niin paljon, että välillä piti päästä ulos vilvoittelemaan. Samalla otettiin pari kuvaa, joissa näkyy aika basic-linjaa edustanut asuni.
Photobucket

Ai niin, minkä ikäseltä mie teän mielestä näytän? Miehä oon aiemminki avautunu siitä, kun aina saan kuulla näyttäväni niin nuorelta (mikä ei ole pian 2-vuotiaan tytön äitinä ja muutenkin tätivaiheessa olevana niin mukavaa,haha) ja nytkin baarissa yks tyttö luuli mua 19-vuotiaaksi. Ja hän vielä tiesi, että mulla on miltei 2-vuotias lapsi. Eli sen lisäksi, että näytän teiniltä, niin ihmiset kuvittelee mun myös olevan teiniäiti, jes. :D :D
Photobucket

Toppi: Gina Tricot
Hame & Jakku: H&M


Ollaan tehty täällä paljon muutakin mm. kyläilty ja sukuloitu ihan urakalla. Kaikki entiset työkaverit, Bellan kummisedät, isomummot ja papat sekä muut kaverit ja tutut on nähty. :) Varmaan loppuviikosta viimein kotia kohti Jyväskylään.

Tosin mikään kiirus meillä nyt ei sinänsä ole, vaikka ihmisiä jaksaa ihmetyttää miten mie viihyn niin hyvin ja pitkään (ex-)anoppilassani. :D Mie oon vain aina tullut tosi hyvin toimeen Isben isän vanhempien kanssa - he pitävät mua kuin omana tyttärenään. Toki täällä viihtymiseen vaikuttaa sekin, että mulla on täällä omiakin tuttuja ja kavereita, kun olen ollut täällä yhden kesän töissä. Kyllä siinä reilun 3,5kk:n aikana ehti kaupunki tulla tutuksi.

6 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Näytät kaksvitoselta. :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi: Jee, kerranki joku arvaa yläkanttii. Oikeesti eka kerta (taas vasta kuulin näyttäväni 18-19-vuotiaalta). Kiitos siis ja kiva muutenkin kun jätit kommenttia. :)

Minkä ikäinen muuten itse olet, jos mie saan uvella?

Anonyymi kirjoitti...

Musta näytät noin. 20-vuotiaalta, mutta muuten vaikutat vanhemmalta.. : )

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi: Oi, kiitos kivasta kommentistasi. :) Ja positiivista, et näytän sun mielestä ihan täysikäiseltä, haha. No ei vaiskaan, onhan se hyvä, että näyttää nuorelta. :D

Niin ja jätä toki toistekin merkkiä, jos eksyt lukemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Niin :D mieluummin sitten niinpäin kuin että liian vanhalta. :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi: Totta, sie oot ihan oikiassa. :D Mun äidin +40v työkaveri oli varmaa viikon ihan kikseissä ja selitti kaikille, kun siltä oli kysytty Alkossa paperit, haha.