Tulin hetki sitten kotiin. Lähdin töiden jälkeen (Kuka muuten muistuttaisi mua, että mulla on nykyään ihan "kunnon" oman alani työ osa-aikaisena projektikoordinaattorina, että mun ei pitäisi sen ja gradun ohella tehdä vielä entistä työtänikin?! Käyn siis yhä "harrastuspohjalta", vaihtelun vuoksi tekemässä parisen vuoroa viikossa vanhassa työssäkin, vaikka oikeasti ei tarvitsisi. Työnarkkis, mikä työnarkkis! :D) extemporena kaverilleni V:lle juoruaan, syömään herkkuja ja katsomaan leffaa.
Katsottiin Tummien perhosten koti, jonka olen halunnut nähdä jo kauan.
Pidin elokuvasta kovasti, vaikka se olikin aika ahdistava ja surullinen. Elokuva herätti kuitenkin ajatuksia, mitä pidän tärkeänä. Jotenkin siitä kuitenkin jäi vähän pala kurkkuun ja sellainen mietiskelyvaihe päälle. Tarinan opetus oli kuitenkin hyvä: Jokaista ei voi lannistaa ja periksi ei saa antaa.
Toinen kaverini J pyysi minua liittymään porukkaan juhlimaan S:n läksiäisiä ja baariin, mutta ei huvittanut. Ensinnäkin olin vasta torstaina juhlimassa ja toiseksi tämä marraskuu on ollut sen verran kiireinen, että haluan vain olla ja rauhoittua.
Katselin valokuvia ja halusin jakaa nämä kanssanne.
Eikös sitä sanota, että mitä äiti edellä, sitä tytär perässä?
Sama pätee myös poseeraukseen, joka on identtinen käden asentoa myöten. :D
Nämä kuvat on otettu 14.8.2008 eli reilu vuosi sitten ja hyvänen aika Bella on ihan pieni vauva.
Poseerausta mielenkiintoisempaa oli kuitenkin lopulta äidin kengän tutkiskelu. Kenkäfriikkeyskin on äidin peruja, haha.
Niin ja bonuksena haluan jakaa kanssanne vielä maailman parhaimman perhepotretin. Mua alkaa aina naurattaa, kun näen tän kuvan. Tämä hetki on ikuistettu heinäkuussa 2008. Kesä, tule jo takaisin! <3
Sellaisia mietteitä näin lauantai-iltana.
Tekstit
4 kommenttia :
Näistä kuvista tuli hyvä mieli!
Anonyymi: Voi kiitos, kiva kuulla, että muillekin tuli näistä kuvista hyvä mieli. :)
Paljon kivempihan sitä on hyvää fiilistä levittää kuin huonoa.
Hauskaa viikkoa ja tulevaa talvea sinulle!
Harmittaako/Ahdistaako sua koskaan ettet ole Isabellan isän kanssa enää yhdessä? Itse oon kans samanikäinen ja meillä on avomieheni kanssa lapsi.. oon miettinyt tosi paljon, että miten jaksaisin jos eroaisimme jostain syystä joskus, eli siis voisin melkein sanoa pelkääväni vastaavaa tilannetta kuin sinulla, vaikken taustojasi tiedäkkään. Anteeksi henk.kohtainen kysymys. Jos aihe ei ole sinulle arka niin olisi kiinnostavaa lukea "yksinhuoltajuudesta" ja siihen liittyvistä asioista joku postaus!
Anonyymi:
En tietenkään pahoittanut mieltäni kysymyksestäsi, koska se oli asiallisesti esitetty ja muutenkaan tarkoituksesi ei ollut loukata tms. :)
Kiitos postausideasta, yritän toteuttaa sen mahdollisimman pian. Täytyy vain yrittää keksiä keino, että en mene liian henkilökohtaisuuksiin ja yksityiskohtiin, mutta että en taas kerro niin yleiseltä "asiatasolta", että postauksesta ei ole enää kenellekään mitään hyötyä.
Joka tapauksessa kiitos kommentistasi ja tosiaan yritän mahd. pian kirjoittaa siitä, millaista on olla yksinhuoltaja - varsinkin kun mummolatkin ovat satojen kilometrien päässä!
Lähetä kommentti