Que sera, sera

Juuri nyt on sellainen olo, että kaikki on mahdollista, eikä mikään este tai ongelma ole ylivoimainen. Toisin sanoen fiilis on todella riemuitseva, kupliva ja iloinen. Elämä tuntuu lähinnä hyvältä ja se on täynnä pieniä onnen aiheita.

Syitä iloon on lukuisia. Ensinnäkin tämä viikko ei ole ollut niin hektinen kuin aiemmat ja kiireet ovat helpottamassa. Tänään sais myös töissä yhden ison jutun valmiiksi, jota olen työstänyt lähes pari kuukautta. Mukava viikonloppu on alkamassa: kohta mie suuntaan salille ja huomenna on eräät pikkujoulut.

Mie uskon vakaasti siihen, että jaettu suru on puolikas suru ja jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Sen takia mie en ymmärräkään kateutta, koska mitä hyödyttää haikailla muiden menestyksen ja onnen perään? Eikö päinvastoin ole paljon mukavampaa olla onnellinen muiden puolesta, koska eihän toisten onni ole itseltä pois, vaan siitä voi iloita itsekin. Erityisen iloinen olenkin tänään myös muiden ihmisten puolesta. Kuulin nimittäin pari päivää sitten todella positiivisia ja kannustavia uutisia eräästä ihmisestä, jolla on aiemmin mennyt todella huonosti ja jota en ole pystynyt auttamaan kovasta yrityksestäni ja halustani huolimatta. Ihanaa, jos hän on viimein löytänyt elämälleen uuden paremman suunnan!

Lisäksi pikkuveljeni Vili sai eilen pääsykokeiden tulokset, joiden mukaan hän sai opiskelupaikan ja aloittaa Jyväskylän yliopistossa opinnot syksyllä RUK:sta ja armeijasta kotiuduttuaan. Mukavaa, jos asumme sitten samassa kaupungissa - olettaen, että mie en muuta täältä ennen syyskuuta pois. Pikkuveljeni on muutenkin niin fiksu ja lahjakas kaveri, josta mie olen todella ylpeä. Vili sai laudatureita ylioppilaskirjoituksista lukematta pätkääkään, juoksee 3300m Cooperin testissä sekä auttaa minua aina tietokonejutuissa. Meidän perheeseen tulee siis ainakin kaksi ekonomia.

Kuvat tämän kesän 2010 Vilin yo- ja minun valmistujaisjuhlista.

Nämä kuvat viime syksyltä 2009 taas tiivistävät hyvin tämän hetkisen olotilani.

                Kyllä elämä kantaa. Que sera, sera.