Kova isku ja mietteliäs maanantai

Viikko alkoi aurinkoisesti kevätsäässä töihin kävellessä, mutta valitettavasti edes ihanasti säteilevä kevätsää ei saanut poistettua kipujani. Kaaduin nimittäin eilen todella pahasti liukastuessani mustaan jäähän Mannerheimintiellä suojatietä ylittäessäni. Ja siis todella pahalla tarkoitan sitä, etten ole ikinä kaatunut suorilta jaloilta suoraan takaraivo edellä katukivetykseen. Makasin vain yhtäkkiä täysin vaakatasossa keskellä suojatietä, enkä oikein tajunnut mistään mitään. Sen verran kova isku osui päähän, josta on muistutuksena myös mojovat mustelmat ja valtavat patit takaraivossa. Loppuilta meni aika sumussa ja yö katkonaisesti, koska minua piti seurailla ja herätellä.

Lääkärillä tehtiin kaikenlaisia tasapaino- ja refleksitestejä, joiden perusteella toivotaan, että ei tullut mitään pahempaa vahinkoa. Koska mahdolliset sisäiset vuodot eivät näy ulospäin, täytyy tilannetta yhä seurata ja mennä heti sairaalaan, jos alkaa huimata, tulee näköhäiriöitä tai raajat alkavat puutua. Muuten voi onneksi elää ihan normaalisti (olin tänään jo töissä, joskin olo oli kyllä aika hutera ja väsynyt), mutta liikunta ja fyysinen rasitus ovat kieltolistalla muutamia päiviä. Hassua, että vielä eilen olin ennen kaatumista käynyt SATS:lla vetämässä kunnon hikisen tehotreenin, kuten ehkä kuvasta näkyy.

Hurjaa muutenkin miten nopeasti elämä voi heittää tilanteesta toiseen ja kuinka kaikki voi yhtäkkiä muuttua tai jopa päättyä. Kissan tavoin minullakin lienee yhdeksän elämää, sillä niin monesta läheltä piti tilanteesta olen jo selvinnyt, mistä pitääkin kiitollisena koputtaa puuta. Kahdeksanvuotiaana olin nimittäin vakavassa auto-onnettomuudessa, kun toinen auto törmäsi meihin. Toisessa autossa olleet kaksi naista kuolivat välittömästi, isäni loukkaantui niin pahasti, että pelättiin hänenkin menehtyvän ja minullakin oli onni onnettomuudessa. Jos nimittäin olisin istunut autossa missä tahansa muualla (edessä pelkääjän paikalla tai takana keskellä tai toisessa laidassa), niin en nyt olisi kirjoittamassa tätä. Sen sijaan selvisin muutamalla mustelmalla kuin ihmeen kaupalla.

Sitten ollessani yksitoistavuotias ajoi taksi päin punaisia valoja päälleni keskellä suojatietä ollessani pyöräilemässä. Lensin konepelliltä maahan pyörän selästä, mutta taas kuin ihmeen kaupalla selvisin säikähdyksellä (onneksi oli pyöräilykypärä päässä). Ja arvatkaa mitä se päin punaisia valoja suojatiellä yksitoistavuotiaan lapsen päälle ajanut teki? Nousi autosta, otti törmäyksessä irronneen rekisterikilven mukaansa ja kaasutteli pois paikalta jättäneen shokissa olevan ja hätääntyneen uhrin eli minut kuin nallin kalliolle. Huh huh, meitä ihmisiä on kyllä niin moneen junaan!

Niin ja on myös eräs kolmaskin "läheltä piti"-tarina siitä kuinka oli hiuskarvan varassa, etten nyt istuisi tässä kirjoittamassa. Jätetään se nyt kuitenkin tällä kertaa välistä, koska kyse on niin ikävästä ja surullisesta muistosta. Sen sijaan katsokaa tämä video. Minulla oli jo valmiiksi sellainen herkkä ja mietteliäs olo, joten tämä kaunis video sai minut itkemään.

"Mutta maailma,se kuuluu elämänhaluisille. Ja tulevaisuus - se kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen. Eikä kauneudesta voi saada kyllikseen. Ahmi siis elämää, sillä siinä kohtuus on ehdottomasti liian vähän.

Kävele vierasta reittiä töihin. Hymyile tuntemattomille. Soita vanhalle ystävälle. Laula. Tanssi. Kysy, mitä naapurillesi kuuluu. Usko unelmiisi. Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä missä olet. Anna anteeksi. Anna elämälle mahdollisuus. Anna suukko. Anna syitä iloon - niillekin, jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse. Muista, että heikot ovat julmia, ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta. Ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa. Aina et ehkä tiedä, oletko onnellinen vai surullinen, tai kumpaa edes pitäisi olla. "

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin yrittäkää ihmiset hyvät muistaa kuinka arvokasta elämä on. Minä jos kuka tiedän sen.

I fell really badly yesterday as I slipped at icy street and hurt my head. That got me thinking how fragile this life is. You never know what's behind the corner - both in good and in bad. Unfortunately now my head hurts and aches so badly that I can't tell more about my thoughts and yesterday's accident. I'll just make a humble wish that you would try to appreciate life. Trust me I know what I'm talking about.