Tänään tultiin ja oltiin 4 päivää vaille 2 kuukautta kesäevakossa. Tuntuu vähän oudolta olla pitkästä aikaa ihan omassa kodissa, vähän haikealtakin. Enimmäkseen kuitenkin onneksi innostuneelta ja iloiselta. Mun kamera on täynnä kaikkia kivoja kesäkuvia tältä viikolta, ja jaankin niitä kanssanne mahdollisimman pian. Nyt väsyttää sen verran, että taitaa höyhensaaret kutsua.
Sitä ennen kuitenkin halusin kertoa hieman elokuvasta, jonka näin hiljattain ja joka herätti minussa tunteet pintaan. Eli Dome Karukosken Kielletystä hedelmästä.
En nyt ala erittelemään elokuvan juonta tai tapahtumia. Sen sijaan tyydyn kertomaan, miten jotenkin kaunis Kielletty hedelmä-elokuvana oli. Kaunis, nuori ja viaton.
Vuorotellen ihastelin nuoruuden naiviutta ja toisaalta taas draivia - sitä paloa, mitä on sisällä. Muistan itsekin kuinka se kyti ja iski välillä kipinää aina liekeiksi asti.
Heh, taas kuulostan siltä kuin olisin itse satavuotias täti. Jollain tasolla ehkä olenkin, mutta tuo elokuva (niin kuin elokuvat ja kirjat yleensäkin) nosti mulla tunteet pintaan ja alkoi ihan itkettään leffan katsottuani. Onneksi välillä onkin hyvä miettiä asioita ja syntyjä syviä. Sitäpaitsi tälläistä tunteellista herkkistä itku vain puhdistaa.
Muistatko sinä ensimmäisen kerran, kun teit jotain kiellettyä?
Tekstit
2 kommenttia :
Oon miettinykki että onkohan toi leffa mistää kotosin.
Nyt tuli halu päästä näkemään :D
-T- : Joo suomalaisissa leffoissa on aina se, et joko ne on hyviä tai sit ne on ihan tosi huonoja. Täytyy aina ottaa pieni riski,et kumpaan kastiin ne kuuluu. :D
Mut mie ainaki tykkäsin tosta Kielletystä hedelmästä. Niin ja kiva kun kävit lukemassa ja jätit kommenttia, tervetuloa toistekin! :)
Lähetä kommentti