tiistai 13. huhtikuuta 2010

Meitä on moneen junaan

En ole viime aikoina ehtinyt panostaa blogiini niin paljon kuin olisin halunnut. Elämä on ollut kuluttavaa ja kiireistä. Koska tämä on vain harrastukseni ja ajanviettotapani, en ole halunnut ottaa blogista lisästressiä - sitä on muutenkin riittänyt. Eilen aloitin tämän viikon kameroiden edessä haastattelulla, johon journalistiikan opiskelijaystäväni minut pyysi puhumaan perheellisten opiskelijoiden toimeentulosta. Jos valmis ja editoitu pätkä ei ole täysin kökkö ja en puhu ihan läpiä päähäni, niin saatan ehkä laittaa sen tännekin näkyville. Katsotaan. :)

Eilen oli myös eräs työhaastattelu. Muuten tämän viikon ohjelmaan kuuluu pari kokousta, lääkäri (ei mitään vakavaa onneksi, rutiinitarkastus vain), arvopaperimarkkinaoikeuden tentti, salilla ja jumpissa käymistä, ystäviä, Isabellan kanssa touhuamista sekä muuta. Viikonloppuna ajattelin hengähtää: minulla on lapsivapaata ja kalenterini on täysin tyhjä!

Harmi, että päivän asuja on tullut niin vähän viime aikoina, vaikka kevään tulon myötä ovat pukeutumiseni ja asutkin piristyneet. Yritän korjata tämänkin epäkohdan lähiaikoina. Oman naamatauluni sijasta nyt tarjolla julkkiksia Amerikan maalta sekä luonnollisuuden ja muovisuuden kaksintaistelu.

The Hills -sarjasta jonkin sortin julkkikseksi pongahtanut Heidi Montag esitteli upouutta plastiikkakirurgin veitsen luomaa vartalooan. Mie jään harvoin sanattomaksi, mutta tämän kuvan nähdessäni olin hiljaa. Minusta on äärimmäisen surullista, miten ikäiseni (23-vuotias) nuori nainen voi olla noin hukassa itsensä kanssa. Hän näyttää ihan muoviselta, epäaidolta ja luonnottomalta.
Photobucket


Luonnollisuuden puolesta liputtaa tällä kertaa Jessica Simpson Marie Claire- lehden toukokuun numerossa. Simpsonilla ei lupausten mukaan ole kansikuvassa lainkaan meikkiä, eikä kuvaa ole väitetty käsitellyn lainkaan. Tosin neitokainen ei välttämättä ole maailman paras esimerkki luonnollisuuden esikuvaksi, koska käsittääkseni hänellekin on tehty kauneusleikkauksia. Rohkea teko häneltä kuitenkin esiintyä täysin luonnollisena kansainvälisen muotilehden kannessa - olettaen siis, että hän todella on meikittä ja kuva on photoshoppaamatta.
Photobucket

3 kommenttia :

Henskis kirjoitti...

Tuo Heidi Montag on kyllä niin järkyttävä :( Oli oikein nätti ennen kaikkia leikkauksiaan ja nyt... hyhhyi :/

heinis kirjoitti...

Nuo Heidin rinnat - hei ihan oikeesti :OOO!! Onko nuo oikeasti hänen mielestään kauniit?? Näyttää todella järkyttävältä... Miten noiden kanssa voi edes nukkua :D

ilonasi kirjoitti...

Henskis & Heinis: Joo, en kyllä tajua mikä tota Heidiä vaivaa. Toisaalta tosi surullista, että päässä on vissiin sumentunut aikalailla todellisuuden taju jos haluaa näyttää muoviselta silikoni-barbilta. Varsinkin kun aiemmin tyttö oli tosi kaunis luonnollisella tavalla.