lauantai 10. huhtikuuta 2010

Pääsiäinen Pohjanmaalla, jossa kaikki on isoa ja komiaa

Ennen kuin palataan vajaan viikon takaiseen pääsiäiseen, haluan kertoa yhdestä minua huvittaneesta jutusta. Minulla oli eilen tekijänoikeus ja immateriaalioikeudet niminen tentti ja sattumalta huomasin, että sitä edeltäneenä yönä klo 2.00 oli blogiini eksytty hakusanoilla tekijänoikeus ja immateriaalioikeudet tenttiarkisto. Ilmeisesti jollakin ollut viime hetken panikointi lukemista? :D 

Itsehän olin kaukaa viisas: huomatessani, että Pörssi Ry:n (Jyväskylän yliopiston taloustieteiden opiskelijat) nettisivujen tenttiarkistosta ei löytynyt ko. vanhoja tenttejä, katsoin luennoitsijan olevan oikeustieteen tohtori Turun oikkiksesta. Siispä googlasin Turun oikkiksen ainejärjestön nettisivut ja etsin sieltä ko. tenttiin vanhoja kysymyksiä tärppien toivossa.

Mutta sitten besserwisseröinnistä pääsiäiseen, jota vietimme Pohjanmaalla. Aluksi oli tarkoitus mennä mökkeilemään Vaasan saaristoon johonkin ruotsinkieliseen kylään, jonka nimeä en nyt muista. Lopulta päädyimme kuitenkin mökkeilyn sijasta lomailemaan Hotelli Mesikämmeneen. Pääsiäinen sujui siis hyvin rentouttavissa merkeissä, kiitos kylpylässä polskimisen, hotellin aamiaisten sekä seisovien pöytien buffet-päivällisten. Kävimme myös Ähtärin eläinpuistossa (siitä kuvia myöhemmin) ja tulipa Vesa Keskisen Tuurin kyläkaupatkin tsekattua. 

Pääsiäisenä siis herkuteltiin ja pääsiäispupu kävi piilottamassa suklaamunia, joita Isabellan piti sitten etsiä.
Photobucket

Löytöjä piti tutkia tarkasti.
Photobucket

Hotelli oli todella mielenkiintoinen, sillä se on valtavan iso, jokaisesta huoneesta on näkymä järvelle ja lisäksi se on louhittu kallion sisään.
Photobucket

Käytävien puitteet olivat siis hienot.
Photobucket

Photobucket

Tuosta hotellista muistui jotenkin mieleen Sloveniassa sijaitsevat Postojnan tippukiviluolat, joissa olen vieraillut pari kertaa.
PhotobucketPhotobucket

Perjantaina kierrettiin Ähtärin eläinpuistossa ja uitiin kylpylässä, mutta lauantaina suunnattiin Tuurin kylään.
Image and video hosting by TinyPic

Ajateltiin, että siellä olisi ollut hiljaista pääsiäislauantaina, mutta siellä olikin puoli Suomea tai ainakin koko Pohjanmaa eli kauhea väenpaljous ja tungos. :D Tulipa kuitenkin nähtyä ensimmäistä kertaa tuo paikka.
Photobucket

Huvittavaa, että pienessä kylässä keskellä lakeuksia ja peltoja on tuollainen valtava ostoskylä, eikä vaatimattomuudesta ole tietoakaan. Kaikki on suurta kuin Amerikassa konsanaan.
Photobucket

Ja pramiaa.
Image and video hosting by TinyPic

Emmie ainakaan voisi kuvitella esimerkiksi Jyväskylän Forumin näyttävän tuolta.
Image and video hosting by TinyPic
Dubaissa olen nähnyt Ferrarin keskellä ostoskeskusta, mutta en Suomessa ennen tätä. :D
Photobucket

Photobucket

Mahtavaa, tuo oli ainut päivä, jolloin vaivauduin meikkaamaan, mutta kiitos salaman ja muun näytän ihan au naturellilta, haha. Mutta toisaalta eipä tuo ole niin vakavaa. :)
Photobucket

Pohjanmaalla ihmiset ovat muutenkin niin outoja - ja minulla on varaa sanoa näin, koska olen asunut siellä ja lapseni juuret ovat puoliksi sieltä. Juhannuksena ei polteta kokkoa, vaan pääsiäisenä ja virpomassakin käydään miltei viikkoa muuta Suomea myöhemmin. Isabella-parka: toinen vanhempi on Pohojanmaan juntti ja toinen Lapin jänkhäjoonas. :D

Isbe ja pääsiäiskokko.
Photobucket

Kokko puolta tuntia myöhemmin pimeän jo laskeuduttua.
Photobucket

Koska näitä kuvia on nyt jo näin runsaasti, niin eläintarhareissun kuvat tulevat myöhemmin. Mukavaa viikonloppua kaikille Suomen jokaiseen kolkkaan ja miksei ulkomaillekin asti! Olkaa ylpeitä juuristanne, sillä ne ovat osa identiteettiänne. (Apua, miten syvälle tämä kukkahattutätiys on minuun juurtunut!)

3 kommenttia :

mari kirjoitti...

Pääsiäisenä se kokko pitää polttaa eikä juhannuksena. Kyllä muualla maassa tyypit on vaan niin outoja ;)

ilonasi kirjoitti...

Mari: Hahha, ei kyllä kokko kuuluu oleellisesti juhannukseen. Ja mikä se virpomisjuttukin on, ettettä voi palmusunnuntaina käydä kuten muu Suomi? :D

Henskis kirjoitti...

Ihania kuvia tytöstä! :) Keskisen kyläkauppa on kyllä nykyään ihan mahdoton. Muistan vielä miten ahdas ja pieni se oli silloin, kun itse olin pieni x) Itse olen alunperin kotoisin eräältä pikkupaikkakunnalta, joka sijaitsee Pirkanmaalla, mutta kuitenkin lähellä E-Pohjanmaan rajaa ja siellä on tapana polttaa kokko sekä pääsiäisenä että juhannuksena! Ja virpojiakin käy sekä palmusunnuntaina että pääsiäislauantaina =D