tiistai 16. marraskuuta 2010

I'm back ja kuvia viime ajoilta

Olen viipottanut ympäriinsä sitä tahtia, että blogille ei ole jäänyt aikaa. Esimerkiksi viime viikolla mie mm. piipahdin Oulussa, tein töitä, istuin palavereissa, opiskelin, kävin tentissä, jännitin kiinalais-suomalaisen pikkusiskopuoleni isoa aivoleikkausta, vietin ystävieni kanssa aikaa, hypin Hoplop-sisäseikkailupuistossa Isabellan kanssa, juhlin glamourbileissä ja sain Isabellan isän vanhemmat viikonlopuksi kylään. Näissä merkeissä sujui taas yksi hektinen viikko - onneksi super kiireinen marraskuu on vain kerran vuodessa!

Nyt kuitenkin kuvia viime ajoilta. 

Saimme kylään upseerioppilaan Reserviupseerikoulusta Haminasta, kun pikkuveljeni Vili tuli Jyväskylään pääsykokeisiin. Hyvässä lykyssä ensi syksynä asuisimme ja opiskelisimme molemmat samassa kaupungissa ja samassa yliopistossa.
Photobucket

Toissa viikonloppuna kyläilimme ystäväni luona pohjoisessa Keski-Suomessa. Hän oli varoittanu etukäteen jääkaapin olevan tyhjä, mutta en mie todellakaan aavistanut, että aivan niin tyhjä - miehet. :D
Photobucket

Tuntui vähän niin kuin olisi ollut mökillä, kun oli maalla. Tarkoituksena oli rentoutua, levätä sekä nauttia aikatauluttomuudesta ja se kyllä onnistui. Näiden kahden kuvan onnistumisesta mie en sen sijaan ole yhtä varma, haha. Onneksi Bella on kuitenkin ihana.
PhotobucketPhotobucket

Sitä paitsi hassua paistaa makkaroita, joita ei itse kasvissyöjänä popsi. Pitäisi varmaan joskus kokeilla tofumakkaroita.
Photobucket

Launtaina kävimme ensin paikallisen ostoskeskuksen synttärijuhlissa, jossa Isabella keskittyi polskimaan pallomeressä. Taisi olla aika kivaa.
PhotobucketPhotobucket

Sitten lähdimme vierailemaan Viitasaarella, jossa mie en ole koskaan käynyt. Kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä, jossa oli muuten tosi hyvää ruokaa. Aika eksoottista käydä kiinalaisessa jossain Viitasaarella, joka on siis aika pieni kaupunki. :D
Photobucket

Otin kasvistofua rautapannulta, joka höyrysi todella kuumana kuten näkyy.
PhotobucketPhotobucket

Viitasaariensikertalaisten piti tietysti turisteina poseerata Keitelejärven vieressä.
PhotobucketPhotobucket

Sunnuntaina jatkoimme turistiposeerauksia, tällä kertaa Keski-Suomi oli vaihtunut Etelä-Pohjanmaahan ja Tuurin kyläkauppaan. Keli oli ihanan märkä ja myrskyinen.
PhotobucketPhotobucket

Aikamme kierreltyämme siirryimme ravintolan puolelle, jossa nautin halloumjuustoa ja kasvisvartaan. Nam.
Photobucket

Sunnuntaisin ei tietysti meikata, vaan rentoillaan.
Image and video hosting by TinyPic
Semmoista tällä kertaa. Huomenna on tämän vuoden ensimmäiset pikkujoulut, can't wait! 

2 kommenttia :

Henskis kirjoitti...

Nam, kun näyttää ruoka hyvältä! :) Tuosta sainkin idean, että ensi kesänähän onkin pakko grillata halloumi-kasvisvartaita, pakko olla hyvää! :D

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Henskis, mukava kun jätit kommenttia. :) Sie oot niin hyvä kokki ja ruoalaittaja, että sun halloumi-kasvisvartaista tulee varmasti menestys!