keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Pikkujoulut ja karaoke

Lähdimme eilen joululoman viettoon Jyväskylästä ja saavuimmekin Pohjanmaalle mummolaan, josta matka jatkuu Lappiin huomenna. Haastavaa, kun joulun aikaan pitäisi olla kolmessa paikassa yhtä aikaa (isälläni, äidilläni ja Isben isän vanhemmilla) ja aina joku pettyy, kun emme tulekaan sinne aatoksi. Kauhistuin kun laskin, että joululomalla tulee reissattua lähes 2000km maanteitse ja raiteilla Suomea ristiin rastiin! Aika hurja määrä, kun miettii että Suomi on noin 1160km pitkä eli lähes sama kuin ajaisi Hangosta Nuorgamiin ja takaisin.

Höpinät sikseen ja nyt kuvia Keski-Suomen Kokoomusnuorten pikkujouluista, joissa meillä kävi myös Joulupukki.
Photobucket

Pikkujoulut pidettiin vuonna 1875 perustetun Jyväskylän Kauppalaisseuran tiloissa ihan ydinkeskustassa ja puitteet olivat kyllä hienot. En jaksanut alkaa kyselemään paikallaolijoilta jokaiselta erikseen, että saako kuvianne laittaa blogiini, joten tyydyn sitten vain laittamaan tänne tilakuvia.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Illan aikana pääsin myös Pukin syliin, joka oli tietysti yksi kohokohdista minulle. Joulupukilla ja minulla oli molemmilla kynsinkkäät. Tosin omani olivat hieman naisellisemmat pitsisenä, valkoparran käyttäessä käytännöllisempiä villaisina.
PhotobucketPhotobucket

Päälleni olin pukenut "virallisen joulumekkoni", jonka olen ostanut aikoinaan Dublinin Topshopista. Se päällä vietin myös jouluaaton 2009.
PhotobucketPhotobucket

Mutta tämän vuoden pikkujouluihin vielä palatakseni, niin lauloin pitkästä aikaa myös karaokea. Mie siis rakastan laulamista ja olen monesti harkinnut kuoroon liittymistä, mutta aika ei vain tahdo riittää kaikkeen. 
Photobucket

Karaokeneitsyyden menetin lokakuussa 2008 ja koska nyt on talvipäivänseisaus, niin jaan kuvat kanssanne. Toivottavasti ne tuovat hieman hilpeyttä tähän vuoden lyhimpään ja pimeimpään päivään. Vinkkinä, että jos haluaa näyttää todella lyhyeltä muutenkin 10cm pidemmän ystäväsi vieressä, niin kannattaa seisoa  polvet koukussa kumarassa. :D
Photobucket

Meillä oli kunnon faniyleisö, joka koostui lähinnä hollantilaisista vaihtareista, joille erehdyin antamaan kamerani.
Photobucket

Hulvattomat hollantilaiset nimittäin ikuistivat muistikortilleni muun muassa takamuksiaan ja vieraiden tyttöjen rintavarustuksia, joita en nyt kuitenkaan jaa kanssanne. Tässä kuitenkin heidän muita taidekuviansa...
PhotobucketPhotobucketPhotobucket
Photobucket

  Näihin riemukkaisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja toivottaa kaikille lukijoilleni oikein mukavaa joulun aikaa! Miettikää, huomenna päivä alkaa jo pidentyä - ihanaa.

My Christmas holiday has finally started! During it I will travel by bus and train nearly 2000km (approximately 1250 miles). That is quite much, considering that Finland is about 1160 km (720 miles) long, haha. We have many places to visit and even more family members and friends to meet again, which I'm eagerly looking forward to. Anyway, above one can see pictures from a pre-Christmas party and also from October 2008, when I sang karaoke for the very first time. Hopefully these pictures will bring some light and joy to this dark time of the year. I'm going to spend my Christmas in Lapland at the Artic Cirle, where the sun doesn't rise at all. Merry Christmas everyone!

0 kommenttia :