tiistai 22. toukokuuta 2012

Asos-neityys meni eli valtava tilaus, työpukeutumisesta ja pikakuulumisia

Takana on rentouttava pitkä viikonloppu Lapissa (josta kuvia ja tarinaa myöhemmin) ja sitäkin vauhdikkaampi viikon aloitus. Kun on ollut kaksi viikkoa enemmän ja vähemmän reissussa, on kotiin ja toimistolle kertynyt aikalailla hoidettavaksi juoksevia asioita ja rästihommia.

Siksi ei ole nyt aikaa enempiin tarinointiin, mutta mainittakoon, että menetin hiljattain Asos-neitsyyteni. Tilasin siis ensimmäistä kertaa tuosta ylistetystä brittiläisestä verkkokaupasta. Minusta on tullut laiska kaupoissa kiertelijä, koska haluan käyttää vapaa-aikani mieluummin ystävien, harrastusten ja perheen parissa shoppailun sijasta. Lisäksi minusta on onnekseni tullut myös tiedostavampi ja kriittisempi kuluttaja. En halua tuhlata rahoja, luonnonvaroja ja aikaani turhuuksiin. Sen sijaan yritän panostaa laadukkaisiin, kestäviin ja klassisiin vaatteisiin – tässä toki aina onnistumatta. ;) Toisaalta käytän edelleen joitain yläasteella ostamiani vaatteita, jotka ovat kestäneet käyttöä ja miellyttäneet tyyliäni jo yli kymmenen vuotta.

Tällä kertaa ostoskoriin klikkasin Asosilta erityisesti monikäyttöisiä vaatteita, jotka sopivat niin asialliseen työpukeutumisen, arkeen kuin juhliinkin asusteita ja muuta vaatetusta muuttamalla. Esimerkiksi alla oleva mekko näyttää jakun kanssa toimistolla ja palavereissa asialliselta.
Photobucket

Mutta kun jakun tai neuletakin heittää pois, sopii mekko oivallisesti myös juhlavampiin iltamenoihin avonaisen selkänsä ansiosta.
Photobucket

Samoin tämä mustavalkoinen kotelomekko käy töihin neuletakin tai jakun kanssa.
Photobucket

Mutta juhlissa mekkoa voi käyttää sellaisenaan, jolloin jujuna on avonainen selkä. (Tämä mekko on siis itselläni mustavalkoisena, eikä oranssinpunaisena kuten kuvissa).
Photobucket 

Tämäkin mekko näyttää varsin asialliselta: helma yltää polviin asti ja hartiat peittyvät.
Photobucket

Takana piilee kuitenkin näyttävä yksityiskohta eli mekon "juju".
Photobucket

Tilasin saman mekon myös tummansinipinkkinä.
Photobucket

Pidän vaatteista, jotka ovat klassisia, mutta niissä on jotain erikoista. 'Classics with a twist', voisi todeta näistäkin kahdesta mekosta.
PhotobucketPhotobucket

Kynähameita tarvii aina. Entuudestaan minulla on vain tummia kynähameita, joten nämä värikkäät yksilöt piristävät esimerkiksi mustan kauluspaidan tai jakun kanssa. (Onpas hameet stailattu typerästi näihin kuviin.)
PhotobucketPhotobucket

Jo toukokuussa 2009 kirjoitin jumpsuit-shortsipuku-haalarimaniastani, joka sai nyt täydennystä. Olen jo pitkään haikaillut pitkälahkeisen vähän siistimmän ja juhlavamman jumpsuit-haalarin perään, joten nyt tilasin niitä kolme kappaletta.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket
Huomaa kyllä, ettei ole tullut pitkään aikaan ostettua paljoa vaatteita, kun tuli tehtyä noin valtava Asos-tilaus! Olen kuin miehet, jotka yleensä shoppailevat harvoin, mutta ostavat sitten paljon kerralla ja samaa mallia monessa eri väreissä. 

I've become lazy at going around in shops, because I rather spend my leisure time with friends, family and hobbies. In addition I have fortunately become more aware and critical as a consumer. I don't want to waste my money, natural resources and time to useless things. Instead I try to invest in clothes with high quality, resistant and classic style. Naturally I don't always succeed in this. ;) On the other hand I still wear clothes, which I have purchased over ten years ago in junior high school times. 

I recently made a huge order to Asos and bought clothes, which can be used in various occasions. They are suitable to both formal work clothing, everyday life and parties by changing accessories and styling. I like classic clothes with a twist. For example several clothes above are okey to business clothing with a blazer, but when you go out in the evening there is that special twist in them like bare back for instance. I don't shop often, but when I do I can buy a lot and same garment in different colours.  

0 kommenttia :