perjantai 14. elokuuta 2009

Nyt se on jo eilinen

Eilinen oli kiva päivä, samoin tänään ja onnekseni huomennakin on tiedossa kivoja juttuja. Mutta uskokaa, on niitä huonojakin päiviä - tai ainakin hetkiä- ollut vastapainoa tuomassa!

Joka tapauksessa eilinen alkoi aamiaistreffeillä Isabellan kummitädin kanssa Matkakeskuksessa.
Photobucket

J on ollut kesätöissä toisella paikkakunnalla ja oli nytkin vain piipahtamassa Jyväskylässä, ennen kuin jatkoi matkaansa pois täältä. Oli kuitenkin ihana nähdä, kun normaalisti nähdään useita kertoja viikossa ja nyt vasta toista kertaa koko kesänä! (Aww, huomasin vasta nyt, että tuolla taustalla joku pari jättää pussaillen hyvästejä toisilleen <3 Mie oon toivoton romantikko!)
Photobucket

J:n junaan saateltuani miekin jatkoin matkaa. Tarkoituksena oli mennä hakemana yliopistolta uus opiskelijatarra ja kirjastosta yks kirja, mutta eksyin matkalla pariin vaatekauppaan.

Vilassa kokeilin tuollaista ihanaa tekoturkistakkia.
Photobucket

Oon jo monta vuotta hinkunut tuollaisen tekoturkiksen perään, mutta haluaisin sen vaaleana/beigenä, en mustana. Vilan myyjä kertoi, että Jyväskylään ei tuota takkia tullut kuin mustana, muualle kyllä myös beigenä. :( En pääse siis leikkimään rich bitchia vielä, vaan etsinnät jatkukoon, haha.
PhotobucketPhotobucket

Seuraavasta kaupasta eli Seppälästä tarttui jo jotain mukaankin asti.
Photobucket

Nimittäin Hanna Sarénin suunnittelema ihana 100% silkkimekko, joka ei voisi enempää olla mun näköinen! Lisäksi en edes rikkonut pikkumusta-ostolakkoani, koska tuossahan on iso valkoinen rusetti. ;)
Photobucket

Ovh tosiaan 129,95e nyt -85% alessa VAIN 19euroa!
PhotobucketPhotobucket

Spirit Storen alet eivät jääneet paljon huonommiksi, sillä siellä oli jo valmiiksi -70% alessa olevat kengät laskettu vielä puoleen hintaan. Eli ovh.49e kenkiä sai 7,35e/kpl. Niitä tarttuikin 3 paria.

Pinkit satiinimaista kangasta olevat avokkaat
Photobucket

Ja sitten kun en eräistä korkkareista osannut päättää väristä, niin otin molemmat. Eli sekä lilat
Photobucket

että mustat
Photobucket

Kaikille kengille oli yhteistä se, että ne ovat suht matalia koroiltaan. Olen nimittäin huomannut, että niin kauan kuin pyöräilen/kävelen kaikkialle mun ei kannata ostaa mitään hirmu korkeita kenkiä. Niitä ihanuuksia multa löytyy jo yllin kyllin entuudestaan ja käyttömahdollisuudet ovat vähissä. Ehkä sitten joskus, jos hankin ajokortin ja auton, niin voin sipsuttaa himokorkkareissa ympäriinsä. :D
Photobucket

Tämän jälkeen matka jatkui Gina Tricotiin, josta löytyi niin säihkyvä paljettihame, että se saisi harakankin tai vaihtoehtoisesti 70-luvun discohileenkin kateudesta vihreäksi. 9,90e (ovh. 24,90e)
Photobucket

Ostin myös mustat suorat housut, joissa on vetoketjut lahkeissa. 4,90e (ovh. 29,90e)
Photobucket

Kaiken kaikkiaan ostokset tekivät vain 56,8e alessa, kun todellisuudessa alkuperäisissä hinnoissa olisivat kustantaneet huikeat 331,75euroa! Tätä mie kutsun säästämiseksi, vaikka isäni ei sitä insinöörin logiikallaan tajua, haha. :D

Bellan päiväkodista haettuani tämä huomasi heti, että nyt on äiti käynyt ostoksilla. Neiti alkoikin luonnollisesti kokeilemaan kaikkia uusia kenkiä.
Photobucket

Photobucket

Pyysin hymyilemään kameralle ja tässä oli tulos. :D
Photobucket

Aikansa kenkiä testailtuaan pienempi harakka näki jotain kiiltävää, johon iski heti kyntensä.
Photobucket

Se piti heti saada päälle.
Photobucket

Yritys oli kova, mutta lopulta kysyttiin äidin apua.
Photobucket

Tadaa: pikku harakka, jo toisessa sukupolvessa, haha.
Photobucket

*
Mitäs piditte ostoksistani, entä löytyykö muita harakoita? :)

4 kommenttia :

Lumo^ kirjoitti...

perkule kun me maksettiin niistä 24.90e!! siis paljettihameesta, mitä käytetään toppina keikoilla...höh!

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun suloinen tuo "pikkuharakka" noissa sun vaatteissa! :))

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Lumo^: Joo, GT:ssa tulee iha sika nopeeta kaikki aleen. Mikä on siis yleisesti ottaen tosi hyvä asia, mut sit tosiaan harmittaa, jos on ite kerinny ostaan jotain normihintasena!

Kiva kun jätit kommenttia. :)

Anonyymi: Voi kiitos, pikkuharakka kiittää.

Anonyymi kirjoitti...

voi että ihana lapsukainen!:)