tiistai 20. lokakuuta 2009

Poikien ja tyttöjen ilta - bilesuma osa I

Rovaniemellä on taas enemmän lunta, mutta harmi vain että meän pitää lähteä jo tänään kotia kohti. Nyt ollaan meän iskällä ja vitsit, että on ollu hellyyttävää ku Isabella on ihan papan tyttö ja ne lämmitti saunanki kahestaa. <3

Ristiäiset ja niiden jatkotkin meni tosi kivasti ja mie oon löytäny uuen lempibaarini! Harmi vain, että välimatkaa Jyväskylästä on sellaset rapiat 600km, joten ihan joka viikonloppu ei pääse sinne pistään jalalla koriasti. Tosin enhä mie muutenkaa läheskää joka viikonloppu jaksa / halua enää bilettää, kun on elämässä paljon muutakin sisältöä kuten tuo pieni ikiliikkujani Bella.

Nyt on kuitenki joku epätavallinen ja uniikki bilesuma, sillä kolmena viikonloppuna putkeen tulee oltua viihteellä. Ja voin kertoa, että se on todella harvinaista. Ensin oltiin Isabellan isänvanhemmilla katsomassa rannikon meininkejä, sitten oli Lapin vuoro ja nyt tulevana perjantaina on lapsivapaaviikonloppu ja olen lähdössä PMMP:n keikalle Jyväskylässä. Huh huh, miten tällänen vanhus jaksaa enää. ;)

Aloitetaan siis bilesuma osa I.

Olin aika tehokas, sillä ehdin yhden illan aikana viettää sekä poikien että tyttöjen iltaa. Organisoitua ajankäyttöä sanoisin.
Image and video hosting by TinyPic

Ensin nimittäin oltiin liikenteessä Isabellan sedän ja muiden kaveripoikien kanssa ja kuulin ehkä liikaakin poikien juttuja mun siveille tätikorville, haha. Mie oisin halunnu mennä katsomaan erästä kummitustaloa, mutta sen sijaan ajeltiin umpipähkään ympäriinsä. Jotain nähtävyyksiä pojat sentään mulle tarjos. Kuten tämä 1626-1810 Kungliga Österbottens regemente-patsas.
Image and video hosting by TinyPic

Poikien seuran vaihdoin myöhemmin aitoon tyttöjen iltaan ja olipa kyllä niin kiva nähdä tyttösiä pitkästä aikaa. <3 Juoruilun jälkeen siirryttiin jossain vaiheessa baariin, jossa olikin astetta mielenkiintoisempi ilta, mutta ei siitä sen enempää.

Jotain ei niin henkilökohtaista voin paljastaa, kuten vaikka sen, että mulla ei ole enää nimeä. Mut esitellään nykyisin Ilonan sijasta näin: "X:n ex, jonka kans sillä on se lapsiki". Hahha, no kukas sitä mitään etunimeä kaipaiskaan. Lisäksi baarin pihalla valomerkin jälkeen mulle täysin tuikituntematon poika tulee mun viereen ja sanoo, että mie oon pinnallinen tai ainaki näytän siltä. Tällä pojalla on kai yhdistettynä Freudin analyysitaidot, Sherlock Holmesin päättelykyky ja Supermiehen röntgenkatse, kun pystyy noin hienoja ja taitavia henkilöanalyyseja tekemään tuntemattomista ihmisistä vielä noin onnistuneesti, haha. :D Mitään aivotoimintaahan pääni sisällä ei tapahdu, koska koko ajattelutoimintani on keskittynyt ulkokuoren ja vaatteiden miettimiseen. Word!

Mutta siis tosi kiva baari-ilta oli kaiken kaikkiaan ja erityisesti oli tosi kiva nähdä kaikkia ihania ihmisiä pitkästä aikaa, kuten vaikka näitä tyttöjä.
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Quasimodokin oli taas messissä mukana. Vitsi, miten hurja bilettäjä mie oon nykyää: tuona iltana join jopa huimat 2 lonkeroa! Oon alkanu sylkeen kuppiin ihan olan takaa, ei vain uppoa, mutta onneks hauskaa voi pitää muutenkin.
Image and video hosting by TinyPic

En oo ihan varma mitä tässä kuvassa tapahtuu.
Image and video hosting by TinyPic

M oli selkeästi illan sugar daddy.
Image and video hosting by TinyPic

Harmi kun P:tä näkee niin harvoin, huippu tyttö! <3
Image and video hosting by TinyPic

M piti oppitunnin siitä, miksi ei kannata skeitata.
Image and video hosting by TinyPic

Sillä voi olla tuhoisia seurauksia. :D
Image and video hosting by TinyPic

Baarin pihalla meillä oli pieni kissahiiri-leikki, kun tämä herra yritti vältellä mun kameraa.
Image and video hosting by TinyPic

Hän antoi hyvän vastuksen.
Image and video hosting by TinyPic

Mutta sinnikäs paparazzi-ilona sai lopulta tahtonsa periksi. :D
Image and video hosting by TinyPic

Tytöt odottamassa taksia.
Image and video hosting by TinyPic

Katsellessani kuinka eräällä pariskunnalla tuli hieman draamaa ja riitaa, muistin jälleen sinkkuuden hyvät puolet: ei tarvitse riidellä baarin pihalla valomerkin jälkeen taksijonossa kenenkään kanssa, haha. :D

No ei, kaikessa on puolensa ja puolensa, mutta nyt mie lähen tuonne lumen ja pakkasen sekaan ulkoilemaan Isabellan ja syyslomalla olevan pikkusiskoni Vilhelmiinan kanssa.

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Siis miksi ihmeessä laittelet tollaisa teinikuvia tänne? Nuokin aivan turhia jossa joku teinipoika majailee tolpan takana. Kaikki uskoo muutenkin että sulla on ollut hauskaa, laita tasokkaampia kuvia ja puolet vähemmän niin niitä jaksaa katsellakin!

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi: Missä sun huumorintaju on? :D Kannattaisi kaivaa se jostain esille, sillä elämä on paljon kivempaa silloin.

Sitä ennen voit vetää herneitä syvemmälle nenään lukemalla tämän: http://ilonasi.blogspot.com/2009/06/juhannusolympialaiset.html