Tässä elämä on

"Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Miks kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.

Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan."
-PMMP: Tässä elämä on



Niimpä: miks kysyt, miten käytän päivät, jotka vielä saan? Pahoittelen viime aikojen runsasta biisien ja/tai niiden lyriikoiden esittelyä. Minulla on vain menossa eksistentiaalinen kriisi, jolloin luulen kaikkien laulujen kertovan juuri minun elämästäni. ;)

Ei mutta vakavasti puhuen, on sellainen olo, että tässäkö tämä elämä on? Jotenkin kaipaan jotain muutosta tähän elämään. Mielellään radikaalia sellaista: tekisi mieli tyhjentää tili pahan päivän vara-säästöistä, realisoida muukin omaisuus ja lähteä Isabellan kanssa seikkailemaan kaukomaille. Tai sitten rakastua päätä pahkaa järjettömästi, tulla uskoon tai edes jotain, että kokisi olevansa todella elossa.

No joo, jatkan kuitenkin porvarillisella linjalla kohti keski-ikää: valmistuminen, oman alan töiden etsintä ja oravanpyörään lasikattoja helisyttämään. Ehkä mun pitäis keksiä itelle vaikka uus harrastus näin alkuun? :D haha

*

Mun viisauskin kirjaimellisesti murenee kovaa vauhtia.

Eilen nimittäin leikattiin jo toinen viisaudenhampaistani. Ja huom, leikattiin ei suinkaan vain poistettu!


Kiitos Diapamin, kipulääkkeiden ja moninkertaisten puudutteiden ei se ollut NIIN kamalaa.


Vaikka kyllä se kipeä on ja turvoksissa, mutta toisaalta onhan hamsteriposket aika hellyyttäviä. Piti vähän yrittää leikkiä reipasta näissä kuvassa, kun lääkkeet ja puudutteet vaikutti vielä niin kovasti ettei sattunut.


En saanut lähteä YTHS:ltä ilman saattajaa, joten onneks mun ihana kaveripoika T tuli hakemaan mut ja piti mulle seuraa. Oikeastaan se kipu iskee aina vasta myöhemmin, mutta aivan kuten synnytyskin ei viisaudenhampaan leikkauskaan ole niin kamalaa, mitä aina etukäteen pelotellaan.

Takki on nyt muutenkin vähä tyhjä, sillä palautin tänään ensimmäisen gradulukuni. Se jotenkin venyi ja kaksinkertaistui vaaditusta n. 20 sivusta 40 sivuun, mutta hyvä niin päin, haha. :D

Huomenna sit aamukasiks töihin ja sitä ennen pitää viedä Isabella päiväkotiin ja polkea tällä kertaa 6km matka, joten aikainen herätys siis luvassa. Siispä menenkin nyt nukkumaan ja laitan kännykän äänettömälle, niin säästyn kavereiden kännipuheluilta Kauppakadun Approsta.