Proteiinia, treeniä ja tummia pilviä paratiisin yllä

Mie olen aina rakastanut liikuntaa ja se on ollut osa minua koko elämäni. Esimerkiksi ala-asteella olin liikuntapainotteisella ja vielä samana päivänä, kun synnytin Isabellan kävin lenkillä. Joskin tietysti kävelylenkillä, en nyt sentään juossut raskausviikolla 41+6 eli lähes kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. :D Tärkeintä on mielestäni muistaa kohtuus ja kuunnella itseänsä. Joskus kovan treenin ja hikoilun sijasta tekee hyvää laiskotella sohvalla karkkia syöden ja suklaata mussuttaen.

Elimistö kyllä kertoo milloin se kaipaa lepoa ja milloin rääkkitreeniä. Lisäksi pitää muistaa olla itsellensä armollinen, eikä vaatia mahdottomia. Pakkomielteisyyden sijasta kohtuus on kova sana niin liikunnan kuin ruokavalionkin suhteen. Pyrin syömään suht terveellisesti: suosimaan kasviksia, ruisleipää vaalean sijasta, täysjyvää tai tummaa pastaa ja riisiä yms., mutta rakastan myös herkuttelua. 

Kasvissyöjänä ja urheilevana ihmisenä pyrin varmistamaan riittävän proteiinin saantini. Esimerkiksi eilen söin muun muassa kaksi purkkia maitorahkaa vadelmilla, proteiinipirtelön, fetasalaattia ja tofupastaa. Selvennettäköön vielä, että en suinkaan karsasta hiilihydraatteja, eikä tuossa suinkaan ollut eilisen koko ruokalistani, vaan ainoastaan osa siitä. :) Liikkuminen on minulle "omaa aikaa", joka on hektisessä elämänvaiheessa pienen lapsen äitinä toisinaan melko vähissä. Hikoillessa voin tyhjentää pääni arjen huolista ja stressistä, koska silloin ei tarvitse ajatella deadlineja, tenttejä tai korvatulehduskierteitä. Endorfiinien alkaessa hyrrätä kropassa huolet ja murheet saavat usein myös oikeat mittasuhteensa, eivätkä tunnu enää niin valtavilta ja ylitsepääsemättömiltä "möröiltä".

Huonoja uutisia ja niiden aiheuttamia huolia on nimittäin riittänyt viime aikoina. Ensin eräs Isabellan kummisedistä kuoli tapaturmaisesti vain 23-vuotiaana ja sitten setäni joutui sairaalaan. Nekään eivät kuitenkaan vielä riittäneet, sillä tällä viikolla sain kuulla, että sisaruksellani epäillään vakavaa sairautta (toivottavasti testitulokset osoittavat epäilyt vääriksi!), ystävyyssuhde minulle todella tärkeään ystävään katkesi ja lisäksi eräällä läheiselläni on tapahtumassa erittäin ikävä elämänmuutos ihan lähiviikkoina. 

Ei ole siis ihme, että olen ollut erityisesti tällä viikolla alamaissa ja on tuntunut, että tummia pilviä on aivan liikaa taivaalla. Onneksi minulla on kuitenkin ihania ihmisiä elämässäni, jotka kuuntelevat ja ovat tukena. Heidän avullansa jaksaa uskoa, että horisontissa alkaa vielä paistaa aurinko. On vaikeuksissa myös se hyvä puoli, että niiden takia alkaa arvostaa yhä enemmän kaikkia asioita, jotka ovat hyvin elämässä. Onni on pienissä asioissa ja minullakin on paljon syytä olla iloinen, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. 

Kuvat: Google