sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Arjen jonglööri eli tasapainoilua äitiyden, opintojen, uran ja sosiaalisen elämän kanssa

Minulta kysellään usein kuinka ehdin tehdä kaikkea. Kysymys on siinä mielessä hassu, että vastaus on hyvin yksinkertainen. Minulla on vuorokaudessa täsmälleen samat 24 tuntia, kuten kaikilla muillakin ja jokainen voi käyttää ne parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse olen hedonistinen ja ratkaisukeskeinen ihminen, joten haluan nauttia elämästäni ja tehdä minua miellyttäviä asioita. Minunkin elämä on kaukana täydellisestä, olen kohdannut luvattoman monet vastoinkäymiset ja itkenyt monet itkut. Silti enimmäkseen pidän arjestani ja minulla on lukuisia syitä kiitollisuuteen. Olen terve 26-vuotias nainen, minulla on ihana 4½-vuotias tytär, rakastava perhe, upeita ystäviä, teen toista maisterin tutkintoa, olen oman alani vakitöissä tuotepäällikkönä, minulla on harrastuksia, ihania ihmisiä ympärillä sekä unelmia ja tavoitteita.

Miltä siis elämänvaiheeni näyttää konkreettisesti kokopäivätyöntekijänä, sivutoimisena opiskelijana ja pian viisivuotiaan lapsen äitinä, joka yrittää myös ylläpitää sosiaalista elämää ja harrastaa? Siitä osviittaa antanevat lähiaikojen aikataulut.

Ma 4.6: Töitä toimistolla, illalla kasvohoito, kaverin kyläily
Ti 5.6: Töitä toimistolla, illalla jumppa tai kuntosali
Ke 6.6: Töitä toimistolla, illalla syömään perhetuttujen kanssa
To 7.6: Töihin liittyvässä seminaarissa, illalla ystävän lapsen syntymäpäiväjuhlat
Pe 8.6: Töihin liittyvässä seminaarissa, illalla yöjunalla Rovaniemelle
La 9.6 - Su 10.6: Rovaniemellä liikuntaa molempina päivinä, rentoutumista, perheen kanssa yhdessäoloa ja sunnuntaina pikkusiskon rippijuhlat. Sunnuntai-iltana klo 21 yöjuna takaisin Helsinkiin.

Ma 11.6: Juna aamulla Helsingissä, asemalta suoraan töihin. Erään opintokurssin tehtävien palautus klo 8.00 mennessä (tehtävä siis valmiiksi edellisellä viikolla). Töiden jälkeen tenttiin lukua.
Ti 12.6: Työpäivä, tentti ja mahdollisesti myöhemmin illalla vielä Radio Aallon Helsinki-päivän konsertti Kaisaniemenpuistossa.

Tärkeintä on muistaa kohtuus, armollisuus itseänsä kohtaan sekä asioiden priorisointi. Kaikkea ei voi, ehdi tai pidäkään tehdä kerralla. Koska töiden jälkeen arki-iltaan ei jää kovin monta tuntia, niin en yritäkään mahduttaa kaikkea yhteen iltaan. Myös opiskelujen suhteen pidän taukoja. Esimerkiksi nyt olen viimeksi tehnyt tentin 17.4.2012 ja seuraava tentti on 12.6.2012, johon olen alkanut lukea tänä viikonloppuna. Toisin sanoen 18.4-1.6.2012 välisen ajan en tehnyt mitään opintoihin liittyvää. Haluan myös korostaa, että yllä olevat aikataulut ovat siinä mielessä poikkeuksillisia, että on kerääntänyt harvinaisen paljon menoja yhdelle viikolle. Normaalisti elämäni ei ole noin etukäteen aikataulutettua.

Toki on myönnettävä, että ajoittain voi väliaikaisesti olla tiukempia ajanjaksoja, jotka kestävät viikosta kahteen, mutta sen jälkeen otan sitten rennommin. Lisäksi varmistan, että jokaisena päivänä minulla on pieni hetki itselleni, jolloin en tee töitä, opiskele, ole Isabellan kanssa, harrasta tai näe ihmisiä. Pieni hetki, jolloin voin vain olla itsekseni omissa ajatuksissani.

Elämäni on siis jongloorausta eri pallojen välillä, joita ovat:

Äitiys
Photobucket

Työ & Opiskelu
Photobucket

Ihmissuhteet & sosiaalinen elämä (Huh, mikä kuva. :D Mutta hyvin harvinainen ja suorastaan uniikki, sillä tässä on neljä todella rakasta ystävääni kaikki samassa kuvassa Isabellan ristiäisten aikuisten jatkoilla Jyväskylässä lokakuussa 2007. Osa porukasta oli paitsi ristiäis- myös naamiaisjatkoilla.)
Photobucket

Harrastukset & elämykset
Photobucket

Pyrin välttämään stressiä, mutta jos se joskus iskee, niin minulla on onnekseni selviytymiskeinoja. Olen kertonut aiemmin stressin selviytymiskeinoistani, jotka ovat luettavissa täällä.

Too long story to make it short, so I won't even try it. Instead I want to highlight that I am mostly satisfied with my life and try to live every day to the fullest. This however doesn't mean that my life would be perfect. It is definetely not always rainbows and butterflies, but mostly I enjoy my life, which consists of being a mother, working and studying, social life and hobbies.

1 kommenttia :

Meeri / Murulit kirjoitti...

Luen blogiasi säännöllisesti, mutta kommentointi aina jää vaikka päässä olisikin jokin ajatus kommenttiin, mutta nyt on kyllä kommentoitava. :)

Olen meinaa usein ajatellut mielessäni, että kuinka sinulla riittää aika kaikkeen. Minulla on sosiaalinen elämä lähes nollassa tällä hetkellä koska vain vuorokauden tunnit loppuvat kesken, olen nyt Pinjan kanssa arkisin kahdestaan kun mies on opiskelemassa toisella paikkakunnalla ja pääsen itse töistä kello 17.00, jolloin on siis myöhäistä hakea jo Pinjaa päiväkodista, onneksi mummo pelastaa meidät tuossa hakemisessa, tulen kotiin ja teen ruokaa, syödään, niin kello on jo puoli seitsemän, jolloin on enää turha lähteä minnekkään vaan parempi rauhoittua Pinjan kanssa iltahommiin ja Pinja menee nukkumaan kuitekin kahdeksan jälkeen.
Stressi on tällä hetkellä aivan mieletön, ei töiden eikä opiskeluiden takia vain sen takia, etten ehdi olla äitinä läsnä Pinjan kanssa. Olenkin nykyään ruvennut käymään aina kun mies palaa reissusta kotiin niin menen illalla Pinjan nukahdettua pyöräilemään 1,5-2 tunniksi, ei mitään hikilenkkiä vaan rauhassa kaupungin hiljetessä omien ajatusten parissa pyöräilyä se rentouttaa todella paljon rankan viikon jälkeen.