tiistai 16. elokuuta 2011

Taas vauhti kiihtyy ja ruotsalaisten livsglädje

Juuri kun sain hyvästä postaustahdista kiinni, niin elämäni vauhti alkoi alkavan syksyn myötä taas kiristyä blogin kustannuksella. Onneksi opiskelutauko on edelleen päällä, sillä uudet kurssini alkavat vasta syyskuun lopussa. Sen sijaan on kaikkea muuta: töissä suunnitellaan loppuvuotta ja uusia projekteja, Isabellan 4-vuotisneuvola pitäisi varata, neidin synttärikutsut pitäisi vähitellen lähettää (minulle ristiäiset, synttärit, valmistujaiset yms. ovat mainio tekosyy järjestää mahdollisimman isot juhlat ja nähdä mahdollisimman monta ystävää) ja niin edelleen. Niiden lisäksi on muutama isompikin juttu meneillään elämässäni.

Huomenna olemme tapaamassa töitteni jälkeen Isabellan Tukholmassa asuvaa isoisotätiä, joka on käymässä Helsingissä. Ruotsista tulikin mieleen, että tutustuin mainioon Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n Heja Sverige, mitä Suomi voisi oppia Ruotsilta politiikassa ja taloudessa (ja urheilussa?) -raporttiin Siinä todetaan muun muassa, että 

Maan talous vetää, verot laskevat ilman että kukaan ulvoo hyvinvointi-valtion alasajoa, terveyspalvelut toimivat, ruotsalaiset kehittivät toimivan eläkemallin suomalaisten vasta tuskaillessa, ja veropakolaiset pa­lailevat kotiin. Ruotsin työllisyysaste on korkeampi kuin Suomessa ja julkisen talouden vaje pienempi. Monissa asioissa, kuten terveyden­huollossa, opetuksessa ja työeläkkeissä ruotsalaisilla on aitoa valinnan­varaa. Kriisinhallinnassa Ruotsin hallinnonalat ovat löytäneet yhteisen sävelen. Ruotsalaisten tavaroiden kauppa käy, ja niiden brändit ovat tunnettuja ja haluttuja kautta maailman."

Konkreettisena esimerkkinä länsinaapurimme markkinointi- ja brändäystaidoista toiminee alla oleva Googlen kuvahaku. Kirjoitettaessa hakusanaksi Swedish ovat tulokset seuraavia.
Photobucket
 
Jos taas naputellaan samaan hakukoneeseen sana Finnish, näyttävät kuvat tältä.
Photobucket

Niinpä. Suomella taitaa olla vielä hieman matkaa H&M:n ja monien muiden ruotsalaisbrändien kaltaiseen globaaliin menestykseen, mutta ei silti unohdeta 6-1 jääkiekkotulosta. :D Ruotsalaisten livsglädjestä olisi meillä myös paljon opittavaa.

Just as I got a good blogging rhythm, I once again got occupied with other things in life. Fortunately my studies haven't started yet and I'm having a break of them until end of September. But I'm starting to get busy with other things. For instance new projects at work, Isabella's 4th birthday is coming up, which means that I have to start preparing and planning her birthday party (for me birthdays, graduations etc. are an excellent excuse for a big party) and so on. There are also a couple of other big things happening in my life at the moment.

Tomorrow after work, we are meeting with Isabella her great great aunt who lives in Stockholm, Sweden and is visiting Helsinki this week. Speaking of Sweden, Finns still have a long way to go to learn about marketing and branding from our neighbor country.  Just see above the photo results of Googling with the word 'Swedish' and then compare them to the ones found with word 'Finnish'. But hey, Finns still won Swedes on ice hockey's world championship with goals 6-1 this May. :D

0 kommenttia :