torstai 26. tammikuuta 2012

Tuottelias touhutorstai

Tänään on ollut varsin energinen päivä, jolloin on ollut todella tuottelias ja aikaansaava olo. Ensin olin töissä, sitten kävin kuntosalilla ja jaksoin vielä vähän opiskellakin tekemällä erään kurssin casetehtäviä. Huomenna onkin jo perjantai ja rentouttava viikonloppu on edessä, ihanaa!

Photobucket

Rakastan tälläisiä päiviä, kun tarmoa on vaikka muille jakaa. Ylipäätänsäkin tykkään elää aktiivista elämää sekä kokeilla kaikkea uutta, mikä avartaa elämänkatsomustani ja tyydyttää loputonta tiedonnälkääni. Toisaalta on myös tärkeää muistaa rentoutua ja laiskotellakin välillä. Kaikkea oikeassa suhteessa, se on reseptini toimivaan arkeen. 
Photobucket

Lähiviikkoina on tiedossa mukavia juttuja, sillä Isabellan eräällä kummitädillä on valmistujaisjuhlat, mikä tietää viikonloppuvisiittiä Turkuun. Isäni palaa ensi viikolla Filippiineiltä Suomeen ja viettää luonamme pidennetyn viikonlopun. Hiihtolomalla taas saan äidin ja pikkusiskoni meille kylään. Lisäksi erään ystäväni toisen lapsen ristiäisiä juhlitaan helmikuussa ja suunnitteilla on myös viikonloppureissu Tallinnaan tai Tukholmaan. Minulla lienee myös työmatka maaliskuussa Kööpenhaminaan. Opinto-ohjelmassa on saada tammikuussa eräs englanninkielinen kurssi caseineen valmiiksi ja helmikuun lopulla on sitten eräs kansantaloustieteen tentti. Kaiken lisäksi päivä pitenee kaiken aikaa ja kevät lähenee.

Tässä muistoja hetkistä, jolloin olo on myös ollut todella iloinen ja energinen.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket
PhotobucketPhotobucket
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket

I have had a productive day today. First I was at work, then went to the gym and finally did some course cases for my studies. Tomorrow it's already Friday and a relaxing weekend is ahead of me. I just love these days when you feel so energetic. Overall I enjoy active life and like to try new things, which broaden my mind and satisfy my endless hunger for new knowledge. On the other hand it's crucial to relax and chill out every now and then. Everything in right proportion, that's my recipe for workable everyday life. 

In addition above are pictures from moments, which have been very delightful and active.

0 kommenttia :