tiistai 17. heinäkuuta 2012

Eräs lomapäiväni osittain kuvina

Minua on pyydetty ikuistamaan päiväni kuvina, joten tässä on osittainen tynkäversio eräästä lomapäivästäni eli viime perjantaista.

Perjantaina 13.7.2012 heräsin klo 9.30 Isabellan mummon soittaessa millä junalla aiomme tulla heille sinä päivänä. Olin ollut edellisenä iltana juhlimassa Kallen torstaissa Kaarle XII:ssa, joten nukkumaanmeno oli venynyt myöhäiseksi ja väsytti. Loikoilinkin sängyssä vielä pitkään, kuitenkaan enää unta saamatta. Jossain vaiheessa nousin ylös ja nautin myöhäiseksi aamupalaksi mozzarella-tomaatti-pesto-ruisleipiä. Rakastan pestoa, joten sitä pitää laittaa reilulla kädellä, kuten kuvastakin näkyy.
Photobucket

Olen ilmoittautunut kahteen 27.7 pidettävään kesätenttiin, joten päätin että nyt juuri väsyneenä ja pienoisissa dagen efter-tunnelmissa on hyvä hetki raahata itsensä kirjastoon tenttikirjoja etsimään. :D Suuntasinkin siis Töölöön Aalto yliopiston kirjastoon vähän ennen klo 13.
Photobucket

Minulla on 27.7 rahoituksen sijoittamiseen liittyvä tentti ja toinen kansantaloustieteen ympäristötaloustieteestä. Oikeat tenttikirjat löytyivät, mutta paikalla oli valitettavasti vain vanhoja painoksia. Otin sitten ne paremman puutteessa.
PhotobucketPhotobucket

Tulin kotiin klo 13.45, juuri ennen kuin Isabella kotiutui Särkänniemen ja Tampereen reissultansa klo 14. Pakkasimme molemmille tavarat mummolareissua varten, söimme ja menimme rautatieasemalle, josta juna lähti klo 16.06. Eväänä meillä oli tuoreita herneitä ja mansikoita, nam!
PhotobucketPhotobucket

Junamatka sujui leppoisasti Intercityn lasten leikkivaunussa, jossa itse luin talouslehtiä.
Photobucket

Juna ei ollut kovin täynnä ja matka menikin mukavasti sekä Isabellalla että minulla. Sattumalta törmäsin myös erääseen Isabellan isän lapsuudenystävään, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia Isabellan leikkiessä ja laskiessa liukumäkeä muiden lasten kanssa.
Photobucket

Välillä kuuntelin musiikkia ja katselin ikkunasta vilahtelevia maisemia, jotka olivat tyypillisesti Pohjanmaalla täynnä tasaisia lakeuksia ja peltoja.
PhotobucketPhotobucket

Viimein perille saavuttuamme Isabellan mummo ja pappa olivat juna-asemalla meitä vastassa. Mummolassa meitä odotti myös herkullinen mansikkajuustokakku.
Photobucket

Minun ja Isabellan kissanpäivät hänen isovanhempiensa hemmoteltavina alkoivat. <3
Photobucket

Sellainen oli siis eräs lomapäiväni osittain ikuistettuna. Tänään ollaan suuntaamassa Kalajoen hiekkasärkille ja sirkukseen. Isabella ei ole ollut ikinä sirkuksessa ja itsekin viimeksi joskus ikuisuus sitten lapsena, joten odotamme molemmat iltaa innolla. Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

I've been requested to capture my day to pictures, so here are some of them from my Friday 13th July 2012. I woke up at 9.30am feeling slightly tired after last night's partying. I had delicious pesto-tomato-mozzarella-rye breads for breakfast, went to University library to get some books for my two up-coming exams (finance and economics). After that Isabella returned home from her amusement park trip and we packed and headed to the railway station. From there we traveled to Isabella's father's parents to western Finland to visit grand parents. There was delicious strawberry cheese cake waiting for us. 

This evening we are going to a circus, which I am really looking forward to. It should be tons of fun, so I can't wait. Have a great week everyone!

0 kommenttia :