torstai 6. syyskuuta 2012

Juntti Taidekeskus Retretissä Punkaharjulla ja taiteen pahat pojat

Tästä viikosta ei ole paljoa muuta kerrottavaa kuin, että kiirettä ja tekemistä on ollut vähän liikaakin. Onneksi rentouttava viikonloppu on aivan nurkan takana. Sitä ennen palataan kuitenkin virkistäviin ja kulttuurinnälkää ruokkiviin tunnelmiin kesälomalle Punkaharjulle, jolloin vierailimme taidekeskus Retretissä
PhotobucketPhotobucket


Retretti on Pohjoismaiden suurimpia taidekeskuksia, jonka erikoisuutena ovat näyttelytilat maan alla luolastossa. Siellä ei saanut ottaa kuvia, joten nämä ovat lainattuja otoksia.
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket


Retretissä oli mielenkiintoinen Tyko Sallisen ja muiden suomalaisten ekspressionistien Jytkyt-näyttely (joka ei siis mitenkään viittaa perussuomalaisiin!), joka esitteli taiteen pahat pojat eli Suomen sadan vuoden takaista taitelijaelämää ravisuttaneet boheemit ekspressionistit. Niistäkään ei saanut ottaa kuvia, mutta lastenkirjallisuuden kuvittajana toimineen Rudolf Koivun näyttelyssä sai sekä ottaa kuvia että Isabellan iloksi myös leikkiä.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Pieni taiteen harrastaja esittelee ylpeänä suorittamaansa Retretin lasten salapoliisikierroksen todistusta.
Photobucket

Isabella on kyllä niin cool hipsteri minuun verrattuna. Minä olen lähinnä epäcool maalaisjuntti. :D
PhotobucketPhotobucket

Rudolf Koivun näyttelyssä oli vaikka mitä kivaa kokeiltavaa ja tehtävää lapsille.
Photobucket

Ja lapsenmielisille aikuisille. Pitihän sitä nyt kuninkaallisten valtaistuinta päästä testaamaan. :D
PhotobucketPhotobucket

Grafiikkapaja Himmelblaussa sai myös ottaa kuvia. Pajassa oli muun muassa Vuoden nuoren taitelijan ja Ars Fennica-voittajan teoksia.
PhotobucketPhotobucket

Minuun iskee populaaritaide sekä nyky-yhteiskuntaamme ironisoiva taide.
Photobucket

"Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki"-teos oli muodostettu kovin tutuista logoista.
Photobucket

Katja Tukiaisen vaaleanpunaiset hattaramaiset teokset olivat myös mielenkiintoisia.
Photobucket

Tukiaisen silmiä avaava ja sulkeva tyttö.
PhotobucketPhotobucket

Loppuun vierailimme vielä Retretin design-kaupassa, jossa oli myynnissä runsaasti laadukasta kotimaista Suomidesignia.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Ihastuin erityisesti vanhoihin kansallisromanttisiin Suomen matkailumainoksiin, jotka näkyvät taustalla.
PhotobucketPhotobucket
Mekko: Vila, vyö: Tommy Hilfiger, kello: Dolce & Gabbana, ballerinat: Ellos, laukku: Longchamp
Dress: Vila, belt: Tommy Hilfiger, watch: Dolce & Gabbana, shoes: Ellos, bag: Longchamp

Sellainen kulttuurivierailu oli siis kesälomalla Taidekeskus Retrettiin Punkaharjulla. Mukavaa viikonloppua kaikille jo etukäteen!

There isn't much to tell about this week other than that days have been long and full of activities. Fortunately weekend is just behind the corner, but before that we can return to my summer holiday when I visited Retretti Art Center, which is one of the largest art centers in the Nordic countries and its speciality is that there are exhibitions underground at caves too, in addition to their regular galleries. 

0 kommenttia :