tiistai 4. joulukuuta 2012

Satumaa, mutta ihmiskauppa ei ole satua

Piti tulla kertomaan aivan muista asioista, mutta törmättyäni tänään tähän videoon en voinut olla jakamatta sitä heti kanssanne.


Todella koskettava ja ennen kaikkea pysäyttävä video, jonka suosittelen katsomaan tarkasti! PMMP:n Paula Vesalan laulamassa musiikkivideossa tehdään näkyväksi erään ihmiskaupan uhrin kohtalo. Hienosti toteutetussa videossa Suomeen tulevalta naiselta riistetään vapaus, hänet pakotetaan prostituutioon ja turrutetaan huumeilla. Rinnalla kulkevat muistot kotimaahan jääneestä tyttärestä. Unto Monosen Satumaa-sanoitus saa videota katsellessa aivan uuden merkityksen. Ihmiskauppa ei ole satua. Se on satojen ihmisten kohtalo myös Suomessa. Hyväksikäyttö voi olla seksuaalista tai työperäistä. Uhrit velkaannutetaan ja heihin kohdistetaan uhkailua, painostusta ja väkivaltaa. Älä ummista silmiäsi. Jos havaitset ihmiskauppaa auta ilmoittamalla Poliisin nettivinkki-palveluun tai soita +358 71876 3170.

Suomessa on annettu tuomiot esimerkiksi tapauksista, joissa toisessa henkilö on houkuteltu kotimaastaan Suomeen baarityön toivossa. Hänet on kuitenkin pakotettu väkivalloin prostituoiduksi. Hänet on pakotettu harrastamaan suojaamatonta seksiä päivittäin 6-12 tuntia seitsemänä päivänä viikossa yhteensä 150-200 asiakkaan kanssa. Kyseessä oleva henkilö on alaikäinen, eikä hän ole osannut lainkaan suomea ja englantiakin vain välttävästi. Rahat prostituutiosta eivät luonnollisesti ole jääneet uhrille.

Toisessa oikeustapauksessa raskaana oleva henkilö joutui työskentelemään palkatta seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan lähes vuoden ajan, synnytykseensä saakka. Hän piileskeli marketin takahuoneessa, kunnes pääsi pakoon poliisiautoon. Rikoksen tekijät käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen henkilön erityistä heikkoutta ja turvatonta tilaa.

Tässä kaksi esimerkkitapausta, joista on Suomessa annettu tuomiot, mutta valitettavan paljon jää pimentoon täysin. Lisätietoa kampanjan sivuilta

Tämä aihe oli niin tärkeä ja koskettava, että halusin kertoa siitä välittömästi. Huomenna voidaan sitten palata kevyempiin lifestyle-aiheisiin. Mukavaa tiistain jatkoa kaikille ja katsokaa tuo video!

Please watch that video above, even though the song is in Finnish but the story of it and imaginery is so crucially important and extremely touching. It tells a story of human trafficking in Finland, which is a reality for hundreds of people in Finland too. You may read more here.

3 kommenttia :

Heidi Tuominen kirjoitti...

Katsoin ton eilen ja täytyy sanoa että kylläpä pysäytti. Paulan ääni toi lisää painetta koko tunnelmaan ja veti katsojan tarinan sisälle.

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Heidi. :) Olen aivan samaa mieltä, että Paula Vesalan ääni sopii tuohon biisiin todella hienosti ja koko video on upeasti toteutettu. On tärkeää, että näitä ikäviä ja painaviakin aiheita nostetaan framille.

Mukavaa viikon jatkoa ja itsenäisyyspäivää joka tapauksessa!

Olli Juntunen kirjoitti...

Kirjoitin asiasta Uuteen Suomeen: http://ollijuntunen.puheenvuoro.uusisuo...aina-satua

On äärimmäisen vastenmielistä, että valtio levittää tällaista propagandaa ja valheita. Suomessa on tähän mennessä ollut kolme tuomiota ihmiskaupasta, eikä mikään viittaa siihen, että uhreja olisi satoja. Lisäksi video oli sellainen kliseekokoelma, ettei tiennyt itkeäkö vai nauraa.