keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Sörnäisten Ikuisen Vapun aukiolla ja 5-vuotias uutisankkuri

On kyllä melkoista hulabaloota koko toukokuu: ensin oli vappu, sitten syntymäpäiväni, sitten mentiin Lappiin, vietettiin äitienpäivää, palasin Rovaniemeltä, lensin työmatkalle Amsterdamiin kahdeksi päiväksi, olen pari päivää kotona, perjantaina aamuyöstä suuntaan taas lentokentälle ja otan tällä kertaa kohteeksi Barcelonan. Espanjasta kotiutuessani alkaakin vimmattu toukokuun loppupuristus: 15 sivuinen rahoituksen essee pitää palauttaa 31.5 ja muutto ajoittuu myös touko-kesäkuun vaihteeseen. Eli pakkaus ja muuttojärjestelyt odottavat myös tekijäänsä.

En kuitenkaan valita, koska kaikki ovat kivoja asioita: rakastan matkustelua, haluan urallani haasteita, pääsin näkemään perhettäni Lapissa, työmatkat ovat mukavia, olen muutosta ja uudesta asunnosta aivan innoissani ja vaikka edessä oleva pakkaus hirvittääkin on siinäkin etunsa. Tulee nimittäin käytyä läpi koko materiaalinen omaisuus eli mikä on tarpeellista, mikä kierrätykseen menevää itselleni tarpeetont ja mikä suoranaista rikkoutunutta roskiskamaa.

Kuten on tullut todettua aiemminkin: rakastan kontrasteja ja elämän monimuotoisuutta. Siksi pidänkin kovasti näistä kuvista. Seison Sörnäisten rauhattomalla Vaasanaukiolla jota myös "Piritoriksi" ja "Ikuisen vapun aukioksi" kutsutaan hiukset nutturalla, korkokengät jalassa, Louis Vuittonin laukku kädessä ja juhlamekko päällä valmiina menemään juhlaillalliselle ravintolaan Töölöön.
 photo IMG_8016_zps2acd73c4.jpg photo IMG_8019_zpsb601110a.jpg photo IMG_8020_zps1ba31337.jpg
Mekko: H&M, laukku: Louis Vuitton, aurinkolasit: Marc Jacobs
Dress: H&M, bag: Louis Vuitton, sunglasses: Marc Jacobs

Siinä on juuri sitä rakastamaani kontrastia ja elämän monimuotoisuutta. Elämyksen tarjoaa myös viisivuotiaan tyttäreni video, jossa hän vetää puolessa minuutissa uutiset, sään ja Salatut Elämät. Rekvisiittana uskottavuutta ovat tuomassa isoäidin vanhat silmälasit. Saa nähdä tuleeko Isabellasta isona sähäkkään ytimekkäät uutiset vetävä toimittaja? :D


Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

May is turning into an active month filled with different kinds of activities: first where May Day celebrations, then my 27th birthday, I visited my family in Lapland Northern Finland, had Mother's Day, traveled to Amsterdam for a business trip, will travel to Barcelona due to work as well and in addition at the end of month I have both deadline for a finance essay for my studies and I am moving to a new apartment, which means tons of packing.

Above is a funny video (unfortunately in Finnish), in which my five-year-old daughter plays a news reportet, presents the weather and acts soap opera all in 30 seconds. She is also wearing her granny's old glasses, which give her credibility. I wonder if Isabella will become a journalist, when she grows up? :D 

0 kommenttia :