sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Proteiinipitoisia kasvisruokaherkkuja Hälsans Kökilta

Täydellisessä ihannemaailmassa asuisin maalla, viljelisin itse omat luomuruokani ja olisin täysin omavarainen ravinnon suhteen. Valitettavasti elämä ei aina ole ideaalin kaltaista eli kiiressä saatan suosia puolieineksiä ruoanlaitossa, ostaa toiselta puolelta maailmaa tuotuja hedelmiä ja syödä paljon muutakin kuin luomuruokaa. Pyrin kuitenkin hektisestä elämäntilanteestani huolimatta syömään mahdollisimman terveellisesti ja monipuolisesti – satunnaisia herkkujakaan unohtamatta. Suosin täysjyvää, kasviksia sekä kuitu- ja proteiinipitoista ruokaa, pyrkien syömään mahdollisimman ravintorikkaasti. Olen ollut yli puolet elämästäni eli 13-vuotiaasta lähtien kasvissyöjä eli lakto-ovovegetaristi. Toisin sanoen en syö lihaa, kanaa tai kalaa, mutta maitotuotteita kyllä ja kananmuniakin satunnaisesti.

Taustani vuoksi innostuin suuresti, kun minut valittiin Buzzadorissa kokeilemaan Hälsans Kökin kasvisruokia.  Buzzador on Pohjoismaiden johtava yritys World of Mouth-markkinoinnissa ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin parissa. Buzzadorit saavat siis tuotteita ja palveluita testattavakseen ja jakavat sitten rehellisiä käyttökokemuksiaan. Liittyä voi ilmaiseksi heidän verkkosivuillaan. Hälsans Kök taas on yksi maailman johtavista kasvisruokavalmistajista, jonka tavoitteena on tarjota puhtaista raaka-aineista valmistettua herkullista lihatonta ruokaa.

Laajavalikoima erilaisia Hälsans Kökin ruokia löytyy kauppojen pakastealtaista.
 photo IMG_7795_zpsbf584816.jpg


Itse päätin tällä kertaa testata kasvismureketta, kasvispihvejä ja falafel-pyöryköitä. Pidin siitä, että ne olivat hyvin proteiinipitoisia (18g per 100g) eli sisältävät enemmän proteiinia kuin esimerkiksi maitorahka tai raejuusto! Ensimmäisenä kokeilin kasvispihvejä.
 photo IMG_8246_zps4c57fe61.jpg

Kasvishampurilaisen kokosin ruissämpylästä, sipulista, kasvispihvistä, tomaatista, kurkusta, sinapista, salaattikastikkeesta, kurkusta ja salaatista, nam! Pihvit olivat yllättävän maistuvan makuisia ja täyttivät todella hyvin eli ei jäänyt todellakaan nälkä.
 photo IMG_7811_zpsb7ded8af.jpg photo IMG_7808_zpsad824be8.jpg

Seuraavaksi ateriaksi tein tumman täysjyväpastan kanssa tomaattipohjaisen kasvismurekekastikkeen, joka muistuttaa paljon aiemmin käyttäämääni soijarouhetta. Suosittelen maustamaan kasvismureke hyvin, koska kuten soijarouhekin myös kasvismureke kaipaa mielestäni kunnolla mausteita.
 photo IMG_7879_zps4ae2f7b8.jpg

Kolmanneksi testiruoaksi nautin falafel-pyöryköitä salaattipedillä jogurttikastikkeen kera. Kikherneistä valmistetut falafelit toimivat minulle aina.
 photo IMG_7816_zps8e0a287d.jpg

Kannattaa kokeilla joskus ennakkoluulottomasti liharuoan sijasta maukasta ja ravitsevaa kasvisruokaa, jota jopa lehtipihvejä rakastava viisivuotias ei-kasvissyöjä tyttäreni söi mieluusti!
 photo IMG_7804_zpsf5164ee4.jpg
Tämä kirjoitus on tehty yhteistyössä Buzzadorin kanssa, mutta en saa linkkien klikkaamista mitään taloudellista hyötyä.

Mukavaa äitienpäivää kaikille! Itse vietän sitä Rovaniemellä oman äitini, tyttäreni ja isoäitini kanssa. Illala hyppään lentokoneeseen, joka vie minut takaisin Helsinkiin. Tosin kauan en ehdi kotona olla, sillä aikaisin huomisaamuna lennän työmatkalle Amsterdamiin pariksi päiväksi.

0 kommenttia :