tiistai 16. lokakuuta 2012

Identiteetin lopullinen paljastaminen, uusi video ja poseerausta Suomen pääministerin kanssa

Blogini perusteella voi syntyä virheellisesti mielikuva siitä, että kerron kaiken itsestäni täällä. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa, koska kirjoitan blogissani melko pintapuolisesti elämästäni ja ajatuksistani sekä olen vetänyt tiukan rajan siihen, mitä täällä jaan kanssanne. Esimerkiksi yksityiselämä ei kuulu blogiini ja muutenkin olen pitänyt sitä linjaa, että kirjoitan täällä vain asioista, joista voisin kertoa hyvän päivän tutuille. 

Olen kuitenkin paljastanut vuosien myötä blogissa vähitellen asioita itsestäni, kuten opiskelualani ja asuinalueeni. Nyt identiteettini paljastuu lopullisesti, kun kerron sukunimenikin. Vaikka ei se kyllä suuri salaisuus ole aiemminkaan ollut, vaikken olekaan halunnut sitä blogissa mainita. Silti tämä tuntuu suurelta askeleelta minulle, vaikka ihmiskunnalle tällä ei mitään merkitystä olekaan. ;)

Kuten varmaan tiedättekin, kunnallisvaaliehdokkuus täyttää töiden lisäksi tällä hetkellä hyvin tehokkaasti sekä ajatukseni että kalenterini. Tiedän, että blogissani vaaleista ja politiikasta kertominen on kaksipiippuinen asia: osaa lukijoista se ei kiinnosta lainkaan ja osa lukijoista taas nimenomaan toivoo minun kirjoittavan niistä. Olen pyrkinyt kulkemaan tässä asiassa kultaista keskitietä eli olemaan jankuttamatta vaaleista ja ehdokkuudestani liikoja, mutten kuitenkaan sulkeutumaan täysin aiheesta. Ja jos yhtään lohduttaa, niin 12 päivän päästä vaalit ovat ohitse ja blogissakin keskitytään taas enemmän muihin aiheisiin.

Viime aikojen illat ovat tosiaan kuluneet töiden jälkeen vaalikampanjoinnissa ja hienointa onkin ollut erilaisten ihmisten tapaaminen sekä heidän kanssaan keskusteleminen. Se jos mikä nimittäin herättää ajatuksia ja avartaa mielenkatsomusta. Hiljattain oltiin Tallinannaukiolla Itäkeskuksessa, jossa oli paikalla myös Suomen pääministeri Jyrki Katainen.
Photobucket

Haluan omalta osaltani olla mukana rakentamassa hienosta maastamme yhä toimivampaa, monikulttuurisempaa, tasa-arvoisempaa, menestyvämpää, vauraampaa ja ennen kaikkea suvaitsevampaa  Suomea. Tässä onkin mielestäni hieno kuva, kun Katainen tervehtii maahanmuuttajalapsia, joiden vanhemmat ovat integroituneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja työllistävät itsensä yrittäjinä.
Photobucket

Suomen pääministeri ja Helsingin kunnallisvaaliehdokas Ilona Ylinampa 288.
PhotobucketPhotobucket

Minun sukunimeni on harvinainen ja jopa suomalaisilla – ulkomaalaisista puhumattakaan on vaikeuksia kirjoittaa sukunimeni oikein. Minulle on tullut postia Ylirampa, Ylinapa ja ties millä nimillä. Tässäkin videossa olen nimetty Ilona Yliampaksi. ;) (Voi, mikä aloituskuva, mutta ei se onneksi ole niin vaarallista, haha)



Huomenna keskiviikkona 17.10 alkaa kunnallisvaalien ennakkoäänestys, joka kestää tiistaihin 23.10 asti ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28. lokakuuta.
Photobucket

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja ensi kerralla kirjoitan jostain ihan muusta kuin vaaleista.

As you might know we are having municipal elections in Finland within two weeks and I am running as a candidate. At the moment my days and calendar are filled with both work and election campaining. The best part about this is that I get to meet and discuss with so many different kind of people, because that really broadens my mind. In the pictures above I am doing campaigning with the prime minister of Finland Jyrki Katainen. Above is also my blog's second video ever, unfortunately in Finnish again. But soon you will get a video in English too.

I realize that some readers could not care less about politics and my campaign, but on the other hand some readers have asked me to tell more about it. It is hard to balance in between, so I try to tell a little bit, but not fill my blog with politics.  

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Mun on pakko kommentoida sen verran sanoakseni että mun käsitys susta muuttui niin paljon parempaan suuntaan noiden parin videon jälkeen että! Kiitos :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Voi, kiitos sinulle kommentistasi, josta tuli hyvä mieli. :)

Mun kirjoitustyyli voi olla välillä aika kärkevä, josta voi virheellisesti syntyä käsitys, että kuvittelisin olevani jotenkin muita parempi tai itseäni täynnä. Todellisuudessa mie olen jalat maassa oleva-tyyppi ja haluan levittää ympärilleni mieluummin hyvää kuin huonoa fiilistä.

Mukavaa syksyn jatkoa ja poikkeahan toistekin kommentoimassa! :)