tiistai 2. lokakuuta 2012

Roihuvuori, pommit tippuu eli welcome to my hoods!

Olen ollut tarkoituksella todella ympäripyöreä asuinalueeni suhteen blogissani. Tämä johtuu siitä, että elämä on valitettavasti osoittanut tänne mahtuvan kaiken maailman sekopäitä. Rovaniemellä asuessani minua seuraili ja vainosi kotini lähistöllä tuntematon stalkkeri, mikä oli hyvin pelottavaa. Jyväskylässä taas sain kotiini outoja kirjeitä ja puheluita, niin että jouduin lopulta hakemaan lähestymiskieltoa. Tämä kaikki on saanut minut varovaiseksi, mutta koska nyt kunnallisvaaliehdokkuuteni myötä jokaisessa vaalikoneessa ja mainoksessa lukee asuinalueeni Helsingissä, paljastan täälläkin olevani Roihuvuoren asukkeja.

"Mis posse elääkseen kadul nippii haslaa

Roihikas enemmän kapakoita ku ruokakauppoi.

 
Spurgut, nistit, Roihikkaa hallitsee
ei filosofia päätä rassaa, viina vallitsee


Okei, eniten alkoholistei, eniten rikollisii,
eniten köyhii, eniten skidei ilman omaa isii"
Photobucket 

Näin valoisasti eräs suosikkiartistini kuvaili nykyistä asuinaluettani yli kymmenen vuotta sitten vuonna 2001. Lisäksi suomalainen media oli entisestään ruokkinut mielikuvaani siitä, että koko Itä-Helsinki on pelkkää gettoa ja ongelmalähiötä täynnä alkoholisteja, narkomaaneja, työttömiä ja syrjäytyneitä. On totta, että täällä on suhteessa enemmän työttömyyttä, maahanmuuttajia ja meno on paikoin värikkäämpää kuin vaikkapa Etelä-Helsingin arvoalueilla. 

Itse olen 5-vuotiaan tytön äiti ja mielestäni on äärimmäisen surullista ja huolestuttavaa, että mietin jo nyt missä tulemme asumaan lapseni aloittaessa koulun syksyllä 2014. Suomen vahvuus ja ylpeyden aihe on ollut laadukas ja ennen kaikkea ilmainen peruskoulu, jossa on tarjottu hyvää opetusta asuinalueesta riippumatta. Valitettavasti pääkaupunkiseudulla tämä ei ole enää täysin totta, vaan on alueita, joissa luokkakoot ovat isompia ja joista jatko-opintoihin eteneminen on heikompaa. 
 
Lähtökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomessa ei (onneksi) ole mitään gettoja (ainakaan vielä) ja kaikenlaista kulkijaa mahtuu jokaiseen paikkaan myös Eirassa ja Westendissä on omat katujuopponsa. Lisäksi ihmettelen ihmisten ennakkoluuloja Itä-Helsingistä, koska suurimmaksi osaksi täällä asuu ihan tavallisia ihmisiä ja löytyyhän täältäkin myös vauraat hienostoalueet miljoonalukaaleineen kuten Jollas, Marjaniemi, Tammisalo ja Kulosaari.

Helsingissä on kuitenkin surullista ja huolestuttavaa huomata jyrkät sosioekonomiset erot. Toiset shoppailevat Burberryn laukut kädessä Stockmannilla ydinkeskustassa samalla, kun syrjäytyneet ja päihdeongelmaiset työnnetään kauas lähiöihin pois silmistä. Tottakai tätä ilmiötä ja eriarvoistumista on valitettavasti koko Suomessa, mutta pääkaupunkiseudulla se korostuu entisestään. Tietyille asuinalueille sysätään kaupungin vuokra-asuntoihin moniongelmaiset yksilöt eli mielenterveysongelmaiset sekä päihdeongelmaiset narkomaanit ja alkoholistit, mikä voi johtaa gettoutumiseen, joka on jo nyt nähtävissä esimerkiksi Ruotsin tietyissä lähiöissä. Tähän eriarvoistumiseen haluaisinkin puuttua omalta vaatimattomalta osaltani, sillä itä-helsinkiläisen lähiön asukkaana olen nähnyt kaikenlaista.

Roihuvuori on pohjimmiltaan osoittautunut viihtyisäksi ja kotoisaksi asuinpaikaksi. Merenranta on muutaman sadan metrin päässä, metrolla pääsee nopeasti keskustaan, naapurit tervehtivät kerrostalon rapussa ja bussipysäkilläkin ohikulkijat juttelevat toisilleen. Täällä on tietynlaista yhteisöllisyyttä, joka näkyy esimerkiksi vuosittaisten kyläjuhlien ja paikallisjalkapallo-otteluiden järjestämisenä.

Sunnuntaina otettiin kuvia Roihuvuoren vesitornilla Asan inspiroimana.
PhotobucketPhotobucket
Kuvat lainattu.

Itse en tosin tainnut poseerata yhtä katu-uskottavasti. :D
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
Jumpsuit-haalari: Asos, nilkkurit: Nelly, laukku: Louis Vuitton, hattu & tekoturkistakki: H&M, aurinkolasit: Marc Jacobs
Jumpsuit: Asos, ankle boots: Nelly, bag: Louis Vuitton, hat & fake fur jacket: H&M, sun glasses: Marc Jacobs

Mukavaa viikon jatkoa jokaiselle asuinalueesta tai maasta riippumatta!

Sorry no translation today, instead you may try your luck with Google translator. Have a nice day everyone! 

6 kommenttia :

Kristen - Mustat Ballerinat kirjoitti...

Itselläni on mahdollisesti lähitulevaisuudessa edessä muutto Helsinkiin. Ihan tosissaan kyllä hämmentää nuo lähiöt. Missä siellä uskaltaa asua? Ja onko ne oikeasti niin kamalia kuin tarinat kertovat. Käsitykseni Roihuvuorestakin perustuu tuohon Asan biisiin. :D

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Kiitos kovasti kommentistasi. :) Kyllä pääkaupunkiseudulla (ja muuallakin) Suomessa onneksi uskaltaa muuttaa vielä ihan kaikkiin lähiöihin. Tai siis urbaanilegendat on paljon pahempia kuin todellisuus. Uskaltaisin myös väittää, että "huonomaineiset" lähiöt on todellisuudessa rauhallisempi kuin vaikkapa tietyt alueet Kalliossa ja Sörnäisessä. Sen verran hurjia kokemuksia ollut kavereillani, jotka asuvat Helsingin- ja Vaasankaduilla.

Tilastojen mukaan väkivaltaisin ja rikollisin paikka pääkaupunkiseudulla (Vantaa, Helsinki, Espoo) on Kamppi ja Rautatientori. Tämä johtuu siitä, että niissä liikkuu eniten ihmisiä.

Hhaha, munkin ennakkokäsitys Roihuvuoresta perustui juuri Asan biisiin ja ekan kerran, kun kävin Roihuvuoren ostarilla ruokakaupassa puristin lompakkoa tiukasti, ettei kukaan vain varasta sitä multa. Nyt tuo ylireagointi tuntuu jo ihan naurattavalta ja huvittavalta, koska tavallisia ihmisiä Itä-Helsingin parjatuissa lähiöissäkin asuu. :)

Tervetuloa siis Helsinkiin, jos tänne muutat ja mukavaa syksyn jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Olen parin vuoden (?) ajan aina välillä kurkkinut blogiisi ja nyt näinkin kasvot mainostaulussa Sörkässä, kiva että asetuit ehdokkaaksi :) Tykkään blogistasi paljon! Alunperin kiinnitin huomiota blogiin varmaankin siksi, koska olen itsekin lähtöisin Rovaniemeltä ja aina välillä sittemmin kurkin päivityksiä.

Muutettiin kans pari kk sitten tähän Roihuvuoreen juuri tuon vesitornin lähelle, kyllä on mainettaan parempi paikka. Itsellä pieni tytär ja mietin kovasti asettumista, onneksi hänen kouluikäänsä on vielä aikaa ja on samalla aikaa miettiä, onko paikka Helsinki vai pohjoisempi :) Mutta tyytyväisiä ollaan Roihikkaan tämän parin kk asumisen seurauksena!

Hyvää syksyn jatkoa! :)

-Maria

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Maria, kiitos mukavasta kommentistasi, joka piristi kiireistä perjantaitani. :)

Tosi mukava kuulla, että sie oot viihtynyt blogini parissa jo niinkin pitkään. Kiva myös, että oot asettautunut Roihuvuoreen ja tykännyt olla täällä. :)

Vitsit, onpas pieni maailma, jos siekin oot Rovaniemeltä ja asut nyt Roihuvuoressa.

Mukavaa syksyn jatkoa teillekin ja nyi ihmeessä hihasta, jos satuttaisiin Roihikassa (tai muualla) törmäämään!

Ps. Muista, että kunnallisvaaleissa 288 on hyvä numero. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Juu ajattelinkin nykäistä, jos joskus tulet vastaan täällä tai jossain muualla, mikäli siis joskus vielä pääsen tutkimaan Roihuvuorta ulkoa päin tämän kämppäremontin keskeltä :D Älyttömän pieni kyllä on maailma, samaa mieltä! Ja pistän numeron muistiin ;)

-Maria

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Mukava kuulla Maria ja tsemppiä asunnon remppaamiseen! :)

Kivaa syksyn jatkoa ja toivottavasti satutaan törmäämään joskus jossain.