torstai 20. joulukuuta 2012

Loman tarpeessa ja päiväkodin joulujuhlat 2012

Mistä tietää olevansa loman tarpeessa? Esimerkiksi siitä, että etsii puhelinta, joka on kädessä, toivottaa lapselleen päiväkodissa aamulla "Hyvää yötä" töihin lähtiessään tai huikkaa bussikuskille viideltä töiden jälkeen "Huomenta". Tänä vuonna on ollut kaksi ylennystä töissä, kunnallisvaalipuserrus, sivutoimisesti 52 opintopistettä kokopäivätyön ja yksinhuoltajuuden ohessa, rankkoja hardcore-juttuja yksityiselämässä, mutta myös paljon ihania ihmisiä, upeita kokemuksia, hienoja reissuja, itkua ja naurua. 

Vielä on töissä kaikenlaista seuraavan kvartaalin markkinointipalavereista liikekumppanin yhteistyöneuvotteluihin, mutta huomenna koittaa KESÄLOMA! Eikö kesäloman rippeet ole hyvä pitää jouluna? :D Paljon on tullut puuhattua tänäkin vuonna, mutta onneksi olen myös muistanut laiskotella ja rentoutua. Enkä malta odottaa, että pääsen Isabellan molempiin mummoloihin hemmoteltavaksi jouluaikana.

Koska päässä ei pahemmin liiku muuta kuin huomenna alkava loma (lisäksi tänään on to do-listalla vielä pakkaaminen, Isabellan voimistelun joulujuhla, pyykinpesu sekä postissa ja ruokakaupassa käyminen), on tässä Isabellan päiväkodin joulujuhlista kuvia viime viikolta.

Lapsosilla oli hellyyttäviä musiikkiesityksiä.
PhotobucketPhotobucket

Ja tanssiesityksiä. Näistä kuvista huomaa, että Isabella lienee tuleva koripalloilija, koska osa lapsista on hänen ikäisiään tai vanhempiakin ja silti lyhyempiä. Pitänee alkaa valmentaa koripalloa varten jo nyt. :D
PhotobucketPhotobucket

Lasten energiasta ja innosta kuin saisi edes pienen osan itselle, aww.
Photobucket

Lopuksi aikuisetkin saivat osallistua piirileikkeihin. Pitäisi useammin aloittaa päivä tanssimalla piirissä sekä laulamalla "Porsaita äidin oomme kaikki" ja muita joululauluja. Siitä tulee nimittäin todella iloinen fiilis loppupäiväksi.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Lopuksi lapset saivat päiväkodilta pienet yllätyspussit.
Photobucket

Jonka kanssa oli hyvä poseerata joulukuusen alla.
Photobucket

Ja ikuistaa äiti-tytär-potretti, joskin äiti näyttää unohtaneen harjata hiukset aamulla. :D
Photobucket

Rauhallista torstaita kaikille kaikkien joulukiireiden ja hässäköiden keskelle!

2 kommenttia :

Anniina B. kirjoitti...

Oi että oli hauska postaus. Ihan nauroin ääneen! Varsinkin tuo viimenen kuva ja siihen kuuluuva teksti. HAUSKA!

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Hhaha, mukava kuulla, että sait viihdettä. :D Ja oikeasti Isabella on joku hongankolistaja, joten voisin coachata hänestä korispelaajan.