maanantai 10. joulukuuta 2012

Tämän viikon agenda

Joululoma senkun lähenee, mutta sitä ennen on vielä tällä ja ensi viikolla kaikenlaista. Tällä viikolla onkin agendassa mukavaa ohjelmaa laidasta laitaan töiden lisäksi. Tänään menemme ystävälleni kyläilemään Haagaan, huomenna on eräs tapaaminen sekä itsensä hemmottelua kasvohoidon ja hieronnan muodossa, keskiviikko-aamuna on Isabellan päiväkodin joulujuhlat (eli ke-ilta pyhitetään kotona rauhoittumiselle), torstaina on pikkuneidin voimistelu ja omat treenini, kun taas perjantaista sunnuntaihin vietän lapsivapaata viikonloppua  extemporereissulla Pietarissa. 

Näiden lisäksi työstän erästä opintoesseetä tällä ja ensi viikolla. Eli ennen joululomaa ei tule aika pitkäksi. Toisaalta nyt jaksaa, kun tietää loman olevan kulman takana ja lisäksi olen ottanut viime aikoina aika rennosti töitä lukuunottamatta eli rauhoittanut iltoja.

Joululomalla näen taas kaikkia rakkaita ihmisiä ja perhettä kuten pikkuveljeäni ja pikkusiskojani. Tämä sisaruspotretti on otettu lokakuun alussa Isabellan viisivuotissyntymäpäiväjuhlista.
Photobucket

Saatiinhan hymyä kaikille. :D
Photobucket
Mekko: Zara, kello: Just Cavalli
Dress: Zara, watch: Just Cavalli

Kauppatieteiden maisteriksi opiskelevan pikkuveljeni Vilin ja pelkkiä kymppejä yhdeksännellä luokalla vetelevän pikkusiskoni Vilhelmiinan lisäksi, minulla on myös syötävän suloinen 2-vuotias kiinalais-suomalainen pikkusiskopuoli Xin Lina. En malta odottaa, että pääsen näkemään kuinka paljon hän on taas kasvanut ja halaamaan häntä, aww.
Photobucket

Isabella sai jokin aika sitten paketin Tukholman isoisotädiltä, joka lähetti pikkuneidille Nordiska Kompaniet'in eli NK:n tikkareita.
PhotobucketPhotobucket 

Mukavaa viikkoa kaikille!

Christmas holiday just keeps coming closer but before that on this and next week there are still plenty of things to do. For example on this week in addition to busy work days, there are plenty of activities on my agenda. Today we are visiting a friend of mine, tomorrow I have a meeting, facial treatment at beauty spa and massage appointment. On Wednesday morning there is Christmas party on Isabella's day care before work (so Wed-evening we can stay home and take it easy), on Thursday Isabella has her gymnastics class and I my own workout at the gym and from Friday to Sunday I am spending my 'childfree' weekend at a spontaneous trip to St. Petersburg in Russia.

In addition I am working on a study essay this and next week, so overall before Christmas holiday there will not be a dull moment. However I am full of energy as I know that holiday is just behind the corner and I have also taken it easier lately.

On Christmas holiday I get to see all the loved ones and my family like my little brother and little sister. The sibling portraits above were taken at the beginning of October at Isabella's fifth birthday party. I am very fortunate to be big sister to three siblings, whom I am extremely proud of. My brother Vili studies at the University, my sister Vilhelmiina is the best in her class and my two-year-old Chinese-Finnish stepsister Xin Lina is adorably cute as one can see in the pictures above. Have a nice week everyone!

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Hei, voisitko joskus kuvailla sisaruksiasi vaikkapa ihanan hauska/fiksu/hillitön/ärsyttävä/upea/mieletön/rasittava/lahjakas/taiteellinen yms veljeni/siskoni sen sijaan, että mainitsisit kerta toisensa jälkeen, että veljeni opiskelee kauppatieteitä ja siskosi vetelee kymppejä? Vaikka uskonkin, että asia ei näin ole, niin jotenkin tuollaisten asioiden jatkuva mainitseminen antaa sellaisen kuvan kuin sisarustesi ansiot olisivat tärkempiä kuin he itse. (ymmärrän, että nämäkin asiat ovat osa heitä mutta jotenkin se vain pistää korvaan kun heidän opiskeluun liittyvä menestymisensä pitää aina oikein alleviivata)

Tai no, itse en ainakaan haluaisi, että sisarukseni puhuisivat minusta aina "oikeustieteen maisteri-siskona" vaan mieluummin haluaisin heidän kuvailevan minua ylihuolehtivana ja surkeita vitsejä laukovana siskona;)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Kiitos kommentistasi ja ymmärrän kyllä mitä tarkoitit. :) Ilahduttavaa myös, että olet viihtynyt blogini parissa sen verran usein, että muistat mitä olen kertonut heistä aiemminkin. Mutta jos muistat heidän opiskeluistansa, niin muistanet myös, että olen aiemmin kirjoittanut heistä mm. seuraavasti:
"Uskomatonta, että ärsyttävästä pikkuveljestä on kasvanut kypsä aikuinen, joka on nykyisin todella luotettava ystäväni, jonka kanssa voi keskustella asiasta kuin asiasta." tai "Tärkeintä sisaruksissani on se, että he ovat välittäviä ja lämpimiä ihmisiä”. Olen myös aiemminkin todennut, että perhe ja läheiset ovat itseisarvoa, kun taas opinnot, ura, työ ja materia edustavatn minulle vain välinearvoa.

Pyrin aina blogatessani olemaan mahdollisimman informatiivinen ja varmistamaan, että ekaa kertaa blogiini eksyvä tajuaisi myös mistä on kyse. Ja jos esimerkiksi jossain juhlissa tai jossain verkostoitumistilanteessa tms. esittelen ihmisiä aloitan yleensä tyylillä: ”Tässä on X, joka tekee työkseen/opiskelee..” tai muuta sen tyylistä. Paljastettakoon myös, että eilinen toisto johtui puhtaasti siitä, että copy-pastasin sisaruksiani koskevan osion kiireessä suoraan aiemmasta tekstistäni. :D

Mukavaa joulun odotusta ja poikkeahan toistekin kommentoimassa, jos jokin ihmetyttää, ilahduttaa tai kummastuttaa.