tiistai 16. kesäkuuta 2009

Oppia ikä kaikki

Joku lukija pyysi aikoinaan (helmi-maaliskuussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :D), että kertoisin opiskeluistani.



Eli mie opiskelen valtio-oppia Jyväskylän yliopistossa. Syksyllä lähtee käyntiin neljäs, mutta periaatteessa vasta kolmas vuosi, sillä olen ollut vuoden äitiyslomalla. Sivuaineina minulla on kauppaoikeus (joissain yliopistoissa nimellä yritysjuridiikka), hallintotieteet ja Euroopan Unionin integraatio sekä yksittäisiä kansantaloustieteen ja johtamisen kursseja.

Kirjoitin siis ylioppilaaksi keväällä 2006 (kävin lukion neljässä vuodessa vaihto-oppilasvuoden takia) ja olin henkisesti valmistautunut välivuoteen. Abivuosi oli ollut todella raskas, eikä rahkeet ja energia oikein riittänyt pääsykokeisiin pänttäämiseen.

Pääsykokeisiin lukuoperaation sijasta karistin kotimaan polut jaloistani vain muutama päivä viimeisen yliopppilaskokeen jälkeen ja suuntasin Kaakkois-Aasian tutkimusmatkalle. Reilu pari kuukautta - eli juuri se aika, jolloin muut pänttäsivät hikihatussa pääsykokeisiin! ;) - mie reissasin akselilla Thaimaa-Laos-Kambodza. Pääsykoekirja oli kyllä mukana, mutta taisin avata sen tasan kerran rantalukemisena.

Photobucket
Pääsykoekirjana oli tämä Punaiseksi Paholaiseksikin kutsuttu Wibergin ja Paloheimon Politiikan perusteet, 423 sivua.

Kaiken kaikkiaan luin pääsykoekirjan kerran läpi, kirjoitin vähän muistiinpanoja ja tein vanhoja pääsykokeita. Itse pääsykokeeseen lähdin kokeilumielessä vähän katsomaan, mitä tuleman pitää fiiliksellä "nyt pidän välivuoden ja ensi vuonna sitten luen kunnolla pääsykokeisiin". Hämmästykseni olikin suuri, kun postiluukusta tippui hyväksymiskirje ja sain opiskelupaikan ensi yrittämällä ja VÄHÄLLÄ lukemisella haluamaltani alalta.

Sisään otettiin 28 opiskelijaa ja hakijoita oli yli 250, tarkkaa määrää en muista.

Miksi opiskelen juuri valtio-oppia?

Sen lisäksi, että olen kiinnostunut politiikasta ja muutenkin yhteiskunnallisista asioista, niin minua kiehtoo myös se, että valtio-oppi ei "sido" sinua tietylle alalle. Sivuaineiden ja kiinnostuksen mukaan voi suuntautua niin yksityiselle, julkiselle kuin kolmannellekin sektorille ja työalat ja -tehtävät ovat varsin monipuoliset ja laajat.

Photobucket

Valtio-oppi tieteenä käsittelee nimensä mukaisesti suomalaisia valtiollisen elämän muotoja, kuten perustuslakeja, parlamentteja, poliitikkoja, puolueita ja vaaleja.
Photobucket

Käytännössä meillä on mahdollisuus suorittaa suurin osa kursseista kirjatentteinä tai esseinä, joka sopii minulle todella hyvin, koska ensinnäkin olen laiska luennoilla kävijä ja toiseksi tämä mahdollistaa töiden tekemisen opiskelujen ohessa.
Photobucket

Esimerkiksi äitiyslomallani en tippunut täysin "kärryiltä", sillä tein kirjatenttejä ja kandidaatin tutkielman eli pro seminaarin.

Mitä valtio-oppineet sitten käytännössä tekevät työelämässä?

Suora lainaus yliopiston nettisivuilta:
"Valtio-oppia opiskelleet sijoittuvat valtion ja kuntien hallinnon lisäksi monenlaisiin ammatteihin, kuten tutkimukseen, eri medioiden ja tiedotuksen aloille, aikuisopetukseen ja -kasvatukseen, kulttuurilaitosten sekä kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen tehtäviin, sekä yksityisiin yrityksiin erilaisiin analyytikon tai sisällöntuottajan tehtäviin."
-Tiedekunnan valintaopas 2009

Itseäni kiinnostavat esimies- ja johtotehtävät esimerkiksi kunnallisella tai valtion tasolla, mutta luonnollisesti heti valmistumisen jälkeen ei voi saada näin hyviä töitä, vaan täytyy aloittaa hierarkkisesti matalampaa. ;) Kunnianhimoa minulta kuitenkin löytyy, mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tulevaisuus näyttää mihin päädyn ja jalat on syytä pitää tiukasti maassa.

Mitä valmistumisen jälkeen?

Sitähän sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä. Seuraavaksi olen nimittäin ajatellut lähteä lukemaan kauppatieteitä, jotka ovat tulleet tutuksi sivuaineideni myötä. KTM:n eli kauppatieteen maisterin paperit ja ekonomin arvo tai ainakin kauppatieteiden kandidaatin tutkinto on tavoitteena. Silloin voisin sanoa omaavani kaksi yliopistotutkintoa ja kauppatieteistä olisi varmasti runsaasti hyötyä tukemaan työnhakuani erityisesti yksityisellä sektorilla yritysmaailmassa.

Tosin heti valmistumisen jälkeen haen ehdottomasti oman alani töihin, sillä janoan jo päästä "kunnon" töihin. Tarkoitukseni onkin töiden ohessa opiskella kauppatieteitä rauhalliseen tahtiin, sillä mitään tulipalokiirettä ei ole. Onhan minulla on jo yksi ylempi korkeakoulututkinto alla ja toivon mukaan töitäkin. *koputtaa puuta*

ps. Eräissä opiskelijabileissä minulta kysyttiin, että ovatko kaikki valtsikkalaiset poliittisesti sitoutuneita ja aktiivisia ja tappeleeko jengi ideologisten näkemystensä takia? Meinasin kuolla nauruun. :D
Photobucket

Voidakseen opiskella valtio-oppia ei tarvitse olla politiikkafriikki ja vannoutunut tuleva wannabe-poliitikko. Toki opiskelijoiden seassa on keskimääräistä enemmän politiikassa toimijoita (onhan mm. Jyrki Katainen, Timo Soini ja lukuisat muut kansanedustajat lukeneet valtio-oppia) ja kaikkien puolueiden edustajia on mukana. Mutta ei nyt herranjumala silti jokainen valtsikkalainen ole politiikassa mukana, eikä kaikkien tavoitteena ole työpaikka Arkadian mäellä, mutta toki yleinen kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on avuksi.

Toivottavasti kirjoitukseni oli valaiseva ja informatiivinen. Yritin kirjoittaa ytimekkäästi, mutta eksyn aina vähän rönsyilemään. Jaksoiko tätä edes kukaan lukea loppuun? :D

5 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaapa hienolle! Onko se kauheen vaikeeta? Esim. päästä tenttejä läpi?

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi:

Anteeksi, että tässä kommenttiin vastaamisessa on mennyt pieni ikuisuus. :D

Hmm, hankala sanoa tenttien läpimenemisestä, kun se on kai niin yksilökohtaista. Mutta tärkeintä yliopisto-opiskelussa on mielestäni opiskelutekniikka ja strategiat: miten lukee tentteihin, miten osaa hahmottaa tärkeät ja oleelliset asiat sekä mahdollisesti kysyttävät tärpit ja jakaa lukuajat.

Valtsikassa on ihan normaalia, että on 3 kirjan tenttipaketteja, mutta välillä mulla on ollut 4 ja jopa 5 kirjan tenttejä. Samoin kauppaoikeudessa/yritysjuridiikassa on tosi isoja tenttipaketteja. Eli kun luettavaa on sellaiset reilut 1000 sivua, niin pitää osata jakaa ja priorisoida opiskelujaan. :)

Toivottavasti näistä mun vastauksista sai jotain irti, eikä ollut vain sekavaa selitystä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei miks tossa yhessä kuvassa on jotain Raamatun opiskelumatskua :D?

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi:

Oho, niimpäs onkin. Kuvat on Google-haulla haettua "visuaalista väritystä" tekstiin, eikä niihin siis kannata kiinnittää liikaa huomiota. :)

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
oon tämän vuoden yliooppilas ja haen tonne jyväskylään valtio-oppia lukemaan. oon täs ny kattellu noita vanhoja pääsykoekysymyksiä googlesta ja jyväskylän yliopiston sivuilta mutta ei vaan tunnu mistään löytyvän. tuntuu vähän tyhmältä nyt kysyä kun siitä kuitenkin on aikaa, mutta voisitko kertoa mistä löysit niitä silloin kun itse ko. paikkaan hait? :)