maanantai 22. kesäkuuta 2009

What a day!

Joo, ne juhannuskuvat nyt vähän jäi, eikä niitä ole nytkään luvassa. Niitä on nimittäin niin jumalattoman paljon, että aikaa on varattava RUNSAASTI kuvien latailuun. Eikä aikaa ole viime päivinä ollut niin hirveästi.

Eilen nähtiin erästä ihanaa ystävääni Bellan kanssa: kierreltiin kaupungilla, käytiin kahvilla ja leikkipuistossa leikkimässä. Illalla pikkusiskoni päätti kaverinsa kanssa, että he haluavat uimaan (!) ja niimpä me lähdettiin kahdeksan jälkeen uimaan. Ikävä kyllä tytöt valitsivat uimapaikakseen sellaisen lammen, joka oli niin puskassa, että itikat olivat vallanneet sen täysin. Me oikeasti istuttiin autossa läkähtymässä melkein tunti, kun tytöt polskivat. Edes ikkunoita ei voinut avata, koska sääsket hyökkäsivät heti kimppuun. :D

Tänään mulla oli hyvä tarkoitus tehdä yhtä maailmanpolitiikan esseetä, mutta onneksi tuli työvuoro, joka pelasti mut opiskeluilta. :D Yhdeltä tosiaan soitettiin, että pääsetkö kahdeksi töihin. Töistä pääsin illalla, kävin syömässä ja menin suoraan kaupungille. Siellä oli Yötön Yö, eli kaikki ostoskeskukset ja kaupat yhteen asti auki, oheistapahtumia ja mm. Anna Puu esiintymässä. Ihmisiä oli ihan jumalattomasti liikenteessä alennusmyyntien ja tarjouksien houkuttelemina kai. Kotiuduttiin vasta puoli yhdentoista aikaan eli hetki sitten.

En nyt jaksa alkaa siirtämään kuvia tältä päivältä koneelle, joten tämän päivän ja ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa myös juhannus kuvani ovat tulossa myöhemmin.

Sen sijaan saatte tyytyä eilisen kuviin, joissa sääsket meinaavat syödä minut elävältä. Enkä liioittele yhtään!

Yhen kuvan ajan jakso teeskennellä, että oltiin viettämässä ihanaa kesäiltaa.
Photobucket

Sen jälkeen alko itikat vaivata.
Photobucket

Yritin epätoivoisesti huitoa niitä pois.
Photobucket

Luovutin ja tän kuvaan jälkeen juoksin kiireen vilkkaa ja linnoittauduin autoon sisälle suojaan. :D Enää en lähde tonne pusikkoon lammelle, kiitos.
Photobucket

Aurinkolasit, jakku & farkkushortsit: H&M ja kaikki alesta viime torstaina bongattuja
Valkoinen paita: Gina Tricot

5 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Näin sut Gina Tricotissa, ku kävelit Isabella sylissä siellä :DD

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Anonyymi: Hui, ompa jännää. :O

Mie en jotenki yhtään osaa ajatella, että joku rovaniemeläinen -tai ylipäätänsä kukaan- lukis tätä mun blogia ja vielä näkiski mut jossaki. :D

Löysiksie jotain eilen sieltä GT:sta? Musta tuntu, ettei siellä ollu mitään sellasta "pakko saada". Tai siis olihan siellä esim. kauniita mekkoja yms., mutta aattelin jäähä oottamaan final saleja ja vielä halvempia hintoja. Kun ei nyt mikään niin palavasti sytyttänyt. :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Tuu ens kerralla moikkaan mua, jos vielä jossain mut näet. Niin ja kiva kun kävit lukemassa ja jätit vielä kommenttiakin. :)

Anonyymi kirjoitti...

aargh, miekin haluan paikkaan, jossa on muitakin kauppoja kuin s-market ja halpahalli :D

ai, että mie rakastan kalajokea.

ikävä on teitä kahta!

-Jenni

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Jenni:

hahah, mie repesin sun kommentille. <3 Mullaki on ikävä sua, toivottavasti nähhään pian! Jos sullaki ois vapaapäivä sillon, niin siehä voisit tulla yhesä mun ja Isben kans sinne vesihuvipuistoon?

Koita jaksaa Kalajoella! :)