keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Alelöytöjä ja loppiaista

Me ollaan jälleen kotona Jyväskylässä!

Oltiin taas kaksi viikkoa reissussa ja aluksi tuntui vähän hassulta olla taas ihan kaksin  kotona Isabellan kanssa, mutta siitä se alkoi taas rullata. :) Lisäksi on sen verran paljon tekemistä, että ei paljoa ehdi jäädä laakereilleen makaamaan. Mie nimittäin viimeistelen ja viilailen graduani valmiiksi ja myös työt jatkuvat pian. Eilen kävin myös pitkästä aikaa SATS:lla jumppailemassa.

Summa summa rum, jos minusta ei taas hetkeen kuulu, niin iso G on kaapannut minut.
Photobucket

Mutta nyt niihin alelöytöihin, jotka tein Rovaniemen H&M:stä.
Photobucket

Olen pitkään etsinyt tuollaista militarishenkistä jakkua / takkia sekä (teko-)nahkahametta ja nyt ne molemmat löytyivät alesta!
Photobucket

Kolmas löyty oli myös sellainen, jonka perään olen jo kovasti haikaillut. Nimittäin tekoturkistakki.
Photobucket

Näitä kolmea lukuun ottamatta, en alesta ole löytänyt (vielä ainakaan) muuta.
Photobucket

Toisaalta olen iloinen siitä, että olen päässyt yli sellaisesta "alemaniasta". Eli en osta heräteimpulssina enää mitään turhaa vain, koska se on nyt alessa niin halpa. 
Photobucket

   Nyt jatketaan loppiaisen viettoa. Eräs ystäväni on tulossa meille kylään ja on ihana nähdä pitkästä aikaa. <3 Lisäksi pitäisi purkaa joulukuusi ja ottaa muutkin joulukoristeet pois yhdessä Isabellan kanssa.

3 kommenttia :

amf8 kirjoitti...

Ihania löytöjä! Ja vaikuttavat just järkeviltä, eikä ns "en mä tästä tykkää niiiin paljon, mutta ostin kun halvalla sain". Ite en ole vielä edes päässyt alennusmyyntejä tutkimaan, ei varmaan ole enää mitään jäljellä kun kauppoihin pääsen :)

Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja Isabellalle! <3

Anonyymi kirjoitti...

IHan mielenkiinnosta kyselen, että mitä mieltä oletkaan turkiksista. Turkikset (sekä aidot, että teko) ovat nostaneet hälyä suositummissa blogeissa, ja haluaisin kuulla sinun mielipiteesi tästä.
Onko turkisten pito moraalisesti oikein? Milloin turkista mielestäsi saisi käyttää? Onko uusi turkki eri asia kuin vanha? Miten tekoturkki saattaa vaikuttaa oikeiden turkisten käyttöön ja valmistamiseen? Onko mielestäsi eroa olla kasvissyöjä ja turkiksenkantaja tai lihansyöjä ja turkisvastainen? Kumpi on mielestäsi moraalisesti parempi vaihtoehto?

Haluaisin kuulla mielipiteesi, koska niitä sinulta tuntuu löytyvän, ja olet kuitenkin melko poliittisesti vihreästi värittynyt. :)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Amf8: Hyvää tätä vuotta myös sinulle ja kiitos kommentistasi. :)

Joo, mie pyrin koko ajan enemmän ja enemmän siihen, että en ostelisi jotain hetken huumassa tai siksi, että se on alessa tosi halpa. Yritän panostaa siihen, että vaate on klassinen ja siten sitä voi käyttää monta vuotta.

Anonyymi: Kiitos myös sinulle hyvin mielenkiintoisesta teemasta ja kysymyksistä. Olen aiemminkin blogissani kertonut, että aitoa turkista en ostaisi ikinä uutena, mutta second hand-turkiksia ja muita turkistuotteita käytän surutta. Tämä siksi, että minusta on luonnonvarojen ja ennen kaikkea eläinparan elämän tuhlausta ja haaskausta jättää turkis esim. mummolan vintille tai pahimmassa tapauksessa heittää se roskiin. Silloinhan eläin on kuollut täysin turhaan! (Tai no turhamaisuudenhan vuoksi turkiseläimet nytkin kuolevat, mutta siis tarkoitan, että pitäisi nyt käyttää tuotetta mahdollisimman pitkään ja jatkaa elinkaarta)

Kuten ehkä huomaatkin sekavista sepostuksistani, niin graduni valmiiksi viimeistely on vienyt ainakin hetkellisesti luovan ajattelun ja kommunikointikyvyn. Yritän siis palata asiaan, kun olen saanut ison G:n pois päiväjärjestyksestä! :)