sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Niin monta on aukeavaa ovea houkuttavaa

"Tänään tämän suoritan
saan taas uuden ohjelman
Ylle paljon painavaa
raskaat saappaat jalkaan laitetaan

[---]

Ja miten kävikään
että lapsuus se vain loppui

[---]

Tällaiseksi luullut en
arkipäivää aikuisen
Peilin pelle vanhenee
varpaita hirvittää sirpaleet

Ja miten kävikään
että nuoruus se vain loppui
Se mihin menikään
minkä huolen alle taipui

Kun ylipäätään ajatellaan
aina kahta poikaa kerrallaan
Aamulla ensimmäisen kaa
toisen kanssa ollaan illalla

Aika pakenee, päivä lyhenee
Niin monta on aukeavaa
ovea houkuttavaa
Päivä pitenee, aika matelee
ja sitten toista muistuttaa

[---]

Vaikka on tähtiä tuhansittain
minulle on niistä yksi vain"
-PMMP: Lapsuus loppui



*
Meillä on ollut aika pitkäveteinen viikonloppu kahdestaan Isabellan kanssa neljän seinän sisällä. Alkoi vähän mökkihöperyyskin iskeä, kun ei voinut mennä mihinkään, eikä kutsua ketään meille tartuntavaaran takia.  Sen sijaan olen kuunnellut paljon musiikkia, häiriköinyt kaikkia lähipiriissäni puhelinsoitoillani, järjestänyt kaappeja, leikkinyt muovailuvahalla, värittänyt värityskirjaa, pelannut Hello Kitty-muistipeliä yms. Bellan kanssa. Onneksi oksennustauti meni varsin kivuttomasti ja nopeasti ohi. Tänään on ollut jo täysin oireeton terve päivä, joten voin viedä neidin huomenna päiväkotiin.

Itselläni onkin huomenna aika kiireinen päivä - tai ainakin aamupäivä - tiedossa, sillä 9.00 on mentorini kanssa tapaaminen (olen mukana liittoni eli SVAL:n valtakunnallisessa vastavalmistuneiden / valmistumassa olevien sparraus- ja mentorointiryhmässä). Sitten pitää hoitaa pari juoksevaa asiaa sekä työjuttuja, ennen 11.40 hammaslääkäriä YTHS:llä, jonka jälkeen kiirehdin tekemään taloudenhoitajana erään järjestön viime vuoden tilinkaudenpäätöksen loppuun. Koulujuttujakin pitäisi ehtiä vilaista jossain välissä, vaikka luennoille en kerkiäkään. Iltapäivällä lähdemme sitten Isabellan kanssa Pohjanmaalle neidin mummolaan, sillä minulla on tiistaina eräs sovittu meno lähiseudulla. Takaisin Jyväskylään kotiudumme kuitenkin jo tiistai-iltana, eli kaikenlaista on alkuviikosta meneillään. :)

Viikonlopulta ei paljon asu- tai yhtään mitään muitakaan kuvia löydy, mutta tässä muutama julkaisematta jäänyt kuva, kun kävimme Amarillossa syömässä ja juhlimassa jotain - nyt en kyllä enää muista, että mitä. Elämää kai ylipäätänsä.
PhotobucketPhotobucket
Mekko kirpparilta

Juhlan kunniaksi nautin yhden mansikkamargaritan, cin cin!
Photobucket

Tästä kuvasta ei välttämättä välity kunnolla mittasuhtaat, mutta voin kertoa, että fajitasannokseni oli valtava.
Photobucket

Joten ei kun kimppuun vain.
Photobucket

Urhoollisesti söin kaiken, vaikka tiukkaa meinasi tehdä.
Photobucket

0 kommenttia :