sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Menoa ja vilskettä

  Hyvää palmusunnuntain iltaa!

Loppuviikosta on riittänyt sen verran tekemistä sekä menoa ja vilskettä, että en ole ehtinyt bloggailemaan. Minulla on ollut lapsivapaata: torstaina olin tosiaan siellä SVOL:n Työelämä iltamassa, sitten perjantaina istuttiin Hemingwayssa iltaa ystäväni kanssa ja eilen olin Ghetto Partyssa Kemmurun levynjulkaisukeikalla. Mie tykkään ihan mielettömästi keikoilla käymisestä: saa nauttia musiikista, tanssia sekä pomppia ja tehdä kaiken sen vielä kavereiden kera. 

Tänään meillä kävi muutama virpojakin. Ensi vuonna aion ehdottomasti mennä Isabellan kanssa virpomaan, kun eihän neitiä voi vielä yksin päästää. Tämän päivän ohjelmaan on kuulunut lähinnä ihanan paksun sunnuntai-Hesarin lukemista (Helsingin Sanomat voi tilata viikoksi ilmaiseksi täältä), herkuttelua vuoroin suolaisella ja makealla sekä päiväunista nauttimisesta. 

Laitan tapojeni mukaisesti itse Ghetto Partysta ja Kemmurun keikasta myöhemmin kuvia, mutta tässä jo eilisen asuni. Huomaatteko mitään uutta tai tavallista poikkeavaa minussa?
Image and video hosting by TinyPic

Minulla on suorat ja sileät hiukset kurittomien luonnonkiharoideni tilalla. :D Suoristettiin (tai siis ystäväni suoristi, kun itsehän en edes omista suoristusrautaa. Ehkä pitäisi pohtia sellaisen hankkimista.) hiukseni ja täytyy kyllä sanoa, että vaihtelu virkistää.
Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic

Mekko: Gina Tricot
Sormus: kirppis

ps. Olen taas lisännyt tavaraa ja vaatetta Huuto.netiin. Kohteeni löytyvät täältä. Siellä on mm. täysin uusi ja avaamaton Sinkkuelämää - Sex and the City Shoebox, joka sisältää kaikki tuotantokaudet dvd:illä suomenkielisillä teksteillä, Pertti Palmrothia ja Tommy Hilfigeria.

2 kommenttia :

Unknown kirjoitti...

i love you black dress.this is very nice with your long hair and your nice legs.

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Thanks for your sweet comment and kind words Ali Alip and have a nice day. :)

Please feel free to leave a comment in the future too, if you happen to pop by at my blog.