Tarkkaan varjellun pohjoismaisen hyvinvoinnin hyssytelty kääntöpuoli

Pyrin elämään siten, että voisin olla avuksi ja tueksi sekä yrittää vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin edes pienimuotoisesti ruohonjuuritasolla. Olenhan minäkin saanut apua ja tukea vaikeina aikoina, joten kun menee paremmin ja on voimavaroja, autan mieluusti muitakin parhaani mukaan omalla vaatimattomalla panoksellani. Vaalikampanjoidessa olen keskustellut muun muassa kodittomien, prostituoitujen, narkomaanien, alkoholistien ja rikollisten kanssa. Niiden, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan kelkasta ja jäänet näkymättömiin.

Viimeisen vuorokauden aikana on voinut lukea lööpeistä, kuinka puukkomies uhkaili pääministeri Jyrki Kataista, kaksi vauvaa tapettiin ja kaksi ihmistä ammuttiin Kotkassa. Nämä kaikki ovat pahoinvoivien ihmisten hätähuutoja, kun he ovat niin epätoivoisia, ettei heillä ole enää mitään menetettävää.



Välillä minulla on vaalikampanjoinnin aikana tullut todella surullinen olo ihmisten puolesta. Olen keskustellut muun muassa kontulalaisen amfetamiini-narkomaanin kanssa, kuuden lapsen merirastilaisen isän, jonka kahdeksan henkinen perhe on tungettu pieneen kaksioon, koska Helsingin kaupunki ei ole antanut heille isompaa asuntoa – jos he olisivat eläimiä, heitä ei ängettäisi noin pieneen tilaan! Olen myös jutellut hometalossa asuvan iäkkään viikkiläis eläkeläisnaisen kanssa, joka kärsii pahasta hengenahdistuksesta, mutta isännöitsijä ei reagoi home-ongelmaan sekä kalliolaisen 18-vuotiaan tytön kanssa, joka myy itseänsä saadakseen pistettyä päivän huumeannoksen suoniinsa.



Eilen keskustelin pitkään erään 32-vuotiaan miehen kanssa, joka oli aikoinaan syntynyt alkoholistiperheeseen epämääräisiin oloihin. Koko tämän miehen lapsuus oli ollut katkonaista pallottelua huostaanotosta toiseen ja hän oli ajautunut huonoille teille. Hän oli istunut kahdeksan vuotta eri vankiloissa Sörnäisestä Konnunsuohon. Vankilakierre oli alkanut jo varhaisessa vaiheessa Keravan nuorisovankilasta. Nyt hän oli vapautunut ja yrittää saada elämänsä kuntoon, tosin sitä hidastaa asunnottomuus ja paha päihdeongelma. Tosin hänen mukaansa Subutex on parempi vaihtoehto kuin heroiini, mitä hän aiemmin käytti. Minun olisi tehnyt mieli halata häntä ja sanoa, että kyllä se siitä. Tosin sanani olisivat tuntuneet melko kalskeilta, koska todellisuudessa realiteetit huomioiden millainen tulevaisuus hänellä on edessä? Asunnottomana, päihdeongelmaisena, entisenä rikollisena, pitkään linnassa lusineena hänen cv:nsä ei ole sitä halutuinta kastia työmarkkinoilla nyky-yhteiskunnassa.



Surullisinta eilen tapaamassani 32-vuotiaassa asunnottomassa narkomaanissa oli se, että näin hänessä sieluni silmin erään ihmisen, joka oli minulle joskus todella rakas ja tärkeä. Oli tuskallista seurata vierestä, kuinka hän valutti tulevaisuutensa kurkusta alas alkoholin ja päihteiden voimin, syrjäytyen kaiken aikaa enemmän yhteiskunnasta ja normaaliarjesta ajautuessaan epämääräisiin porukoihin ja sortuessaan typeryyksiin. Vaikka minä tai hänen muut läheisensä yrittivät auttaa kuinka paljon – ja uskokaa pois me todella yritimme! – nousi seinä aina vastaan. Päihdeongelmaista ihmistä on todella vaikea auttaa, koska hän voi luvata ja vannoa krapulassa tai vierotusoireissa vaikka mitä, mutta lupaukset unohtuvat, kun viinan tai kaman himo iskee. Lopulta oli turvallisuussyistä pakko viheltää peli poikki ja katkaista välit täysin tähän ihmiseen sekä hyväksyä, ettei häntä voi pelastaa. 



Allekirjoitan täysin väitteen, jonka mukaan sivistysvaltion tasosta kertoo se, kuinka kohdellaan huonompiosaisia. Vaikka olen kokoomuslainen, työskentelen yksityisellä sektorilla tuotepäällikkönä ja opiskelen kauppatieteitä ekonomiksi, mikä voi edustaa joillekin suoranaista riistokapitalismia, olen aina kantanut huolta mielenterveys- ja päihdeongelmaisista, työttömistä sekä syrjäytymisvaarassa olevista. Heistä, jotka eivät ole yhteiskunnan kuuluva ja näkyvä osa. Heillä ei ole yleensä voimia olla itse barrikadeilla huutamassa ja vaatimassa oikeuksia itselleen, joten se jää meidän muiden tehtäväksi. Tarkkaan varjelulla pohjoismaisella hyvinvoinnilla on nimittäin myös hyssytelty kääntöpuoli.



Kuvat ja niiden copyright: Pekka Niittyvirta Greetings from Helsinki-dokumentaarinen valokuvanäyttely

I analyze above how Helsinki (and many other places in Finland and abroad globally too) are dividing more and more into better and richer regions and then in contrast to poorer and more violent regions. I do not like the progress that in Helsinki too there are prosperous people shopping at Louis Vuitton at the city center and in the same time as social exclusion alienation is occurring, outcasts, alcoholics and drug addicts are put to certain suburbs. 

Above are pictures taken by a photographer Pekka Niittyvirta, who made an exhibition called 'Greetings from Helsinki', which captures the real Helsinki and it's downsides. Photos are documenting real events. We cannot afford to stop caring about each other, individualism should not be taken too far.