maanantai 6. syyskuuta 2010

Muumimaailma & Naantali vol. 2 ja kesän saldoa

Kai se on nyt myönnettävä, että kesä on ohitse ja syksy on täällä. Toisaalta mie olen intoa täynnä kaikkien suunnitelmieni kanssa ja toisaalta taas tuntuu haikealta. Onkin aika summata kesän saldoa, johon kuuluvat muun muassa Power Park -reissu, pari viikkoa Rovaniemellä, opiskelua ja tenttejä, maisterin valmistujaisjuhlani yhdessä pikkuveljeni ylppäreiden kanssa, Ilosaarirock Joensuussa, mummolointia Isabellan isovanhemmilla sekä Naantalin, Muumimaailman ja Turun sisältänyt roadtripretki. Niin ja ennen kaikkea lomailua ja helteistä nauttimista rannalla!

Kuukausi sitten olimme tosiaan lounaisrannikolla ja ensimmäiset kuvat olen esitellyt jo aiemmin. Toisena päivänä lähdimme Turun keskustasta Naantalia ja siellä sijaitsevaa Muumimaailmaa kohti heti hotellin aamupalan jälkeen. Koko päivä kului Muumeja ihmetellen ja kesäisestä päivästä nauttien. Kävimme katsomassa kaksi teatteriesitystä, joista sekä mie että Isabella pidimme kovasti. Kaiken kaikkiaan on hankala sanoa kumpi meistä olikaan enemmän innoissaan - äiti vai tytär? 

Juhlakabaree oli varsin svengaava.
PhotobucketPhotobucket

Minulla oli kestohymy koko Muumimaailma-reissun ajan. Miettikää nyt 24-vuotiaana mie viimeinkin pääsin tuonne!
Photobucket

Nyt minua alkaa mietityttämään, että miksi minusta on niin paljon kuvia verrattuna Isbeen, vaikka tämä oli ensisijaisesti hänen reissunsa. Syy on se, että pikkuneidillä oli niin paljon ihmeteltävää ja ihasteltavaa, ettei hän kuviin kerennyt poseeraamaan.
Photobucket

Pitihän sitä prinsessan valtaistuinta päästä testaamaan, vaikken sisänsä monarkisti olekaan.
Photobucket

Bellaa vähän jännittivät Muumit, joten aluksi niitä piti ihailla vähän kauempaa.
Photobucket

Kaltereiden taakse meistä ei toivottavasti elämämme aikana kumpikaan päädy.
Photobucket

Min Lilla My. <3
Photobucket

Ja vähän Tuutikkikin.
Photobucket

Muumilaaksossa oli myös jännittävä seikkailurata, jossa olivat myös vähän pelottavat Mörkö ja Noita. Onneksi siellä pääsi tekemään myös kivoja asioita kuten antamaan sammakoille kastelukannulla vettä.
Photobucket

Lohikäärme Drontti Edvard (pitäisikö minun huolestua, kun muistan yhä lähes kaikki Muumien jaksot ulkoa? :D)
Photobucket

Sitten eräs reissun kohokodista, joka voittaa kirkkaasti Ilosaarirockit ja muut kesän menot. Mie pääsin yhteiskuvaan ja halailemaan Muumihahmon eli Niiskun kanssa! :D Olisin halunnut halata ja ottaa yhteiskuvia kaikkien hahmojen kanssa, mutta valitettavasti tämä oli ainutkertaista. Siellä oli niin paljon innokkaita lapsia heidän kimpussansa, että ajattelin antaa 24-vuotiaana lapsille etusijan.
Photobucket

Operaatio Pikku Myyn -tervehtiminen, joka osottautui aika haastavaksi.
PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Kaverikuva Niiskuneidin kanssa.
Photobucket

Kiitos ja näkemiin Muumimaailma!
PhotobucketPhotobucket
Myöhemmin kiertelimme Naantalissa sekä kävimme myös Kultarannassa ja Naantalin keskiaikaisessa kirkossa.
PhotobucketPhotobucket

Näköalatornin huipulla oli kovin tuulista.
 Photobucket

Keskiaikainen kirkko oli kovin kaunis.
Photobucket

Pyhä Birgitta, joka on muuten Pohjoismaiden ainoa naispyhimys. (Miksi minulla jää kaikki typerät faktat ja tarpeettomat nippelitiedot päähän? No Trivial Pursuitissa pääsee onneksi pätemään, haha.)
PhotobucketPhotobucket

Mekko: Vero Moda / Nelly.com
Laukku: Longchamp
Neuletakki: H&M

Lounaisrannikolta roadtripimme jatkui Tampereen kautta Pohjanmaalle neidin mummolaan, jossa vietimme pari päivää. Isbeä ja pappaa nauratti.
Photobucket

Taustalla komeileekin neiti 2-vuotiskuvassaan.
Photobucket

Loppuun vielä mukavan leppoisa biisi, jonka myötä voi hyvästellä rennolla fiiliksellä kesän.

4 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Oijoi minäkin haluan muumimaailmaan! :) mukava kuulla, että siellä käynti antaa paljon myös vähän vanhemmille muumifaneille ;)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Hhaha, antaa kyllä! Ainakin, jos on vähän lapsenmielinen. ;D

amf8 kirjoitti...

Mä muistan kyllä kaikki muumijaksot vieläkin :D (Itseasiassa iskä teki viime vuonna kunnon operaation ja nauhoitti dvd:lle uudelleen kaikki telkkarista tulleet muumit, arvaa vaan olinko onnessani kun posti toi mulle ihanan paketin jossa oli 10 dvd:tä muumeja ja sydänkortti!)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Amf8: Ensinnäkin mukava "kuulla" sinusta pitkästä aikaa. <3 Toiseksi, hyvä kuulla et mie en oo ainut friikki joka päälle parikymppisenä muistaa vielä kaikki Muumijaksot, haha. :D

Ja vähänkö sun iskä on ollut ihana! Mun yhellä kaverilla (joka on vielä mies) on kaikki jaksot koneelle ladattuna, eli Muumifaneja näköjään riittää. Mutta ehkä se on meän sukupolven (80-luvun lopus / 90-luvun alus) syntyneiden juttu.