sunnuntai 26. elokuuta 2012

Silmäteräni Bella Bambina täyttää tänään jo viisi vuotta!

Tasan viisi vuotta sitten kesän viimeisenä lämpimänä päivänä eli aurinkoisena sunnuntaina meille syntyi pikkuprinsessa, joka sai nimekseen Isabella Aada Aurora. Tänään aurinkoisena sunnuntaina juhlitaan siis jo 5-vuotiasta Bella Bambinaa!
Photobucket

Tämä päivä on omistettu kullanmurulleni. Aioimme ensin mennä Linnannmäelle, mutta koska Isabella on tänä kesänä ollut jo kaksi kertaa Linnanmäellä, kerran Särkänniemessä, makedonialaisessa huvipuistossa sekä vesihuvipuisto Kesämaassa, niin päätettiin tehdä jotain muuta kivaa Lintsireissun sijasta.

Olen aiemmin kirjoittanut äitiydestä erityisesti näissä teksteissä:

Lokakuussa 2010 kirjoitin blogissani:

"Lueskelin uusinta Gloriaa tänään töiden jälkeen. Työministeri ja Vihreän liiton puheenjohtaja Anni Sinnemäen henkilöhaastattelussa hän toteaa seuraavasti:
"Se [äitiys] lopetti sellaisen oman itsensä ja elämänsä kyseenalaistamisen, jota voisi kutsua nuoren ihmisen eksistentiaaliseksi kriisiksi. Se oli käännekohta, jonka jälkeen olen ajatellut, että elämä on täyttä ja mielenkiintoista." 
-Anni Sinnemäki Gloria 11/2010

Vaikka en tullut äidiksi aivan yhtä nuorena kuin Sinnemäki 16-vuotiaana, niin allekirjoitan ja yhdyn hänen näkemyksiinsä täysin.  Itse ainakin olin aiemmin todella hukassa itseni kanssa ja epävarma elämästäni. Kapinoin yhteiskunnan normeja vastaan ja yritin pelastaa kaikki hädänalaiset, vaikka todellisuudessa juoksin vain karkuun omaa ahdistustani ja ongelmiani. Kaiken kaikkiaan äitiys saattoi päätepisteeseensä henkisen eheytysprosessini, joka sai alkunsa siitä kun tapasin Isabellan isän, muutin pois Rovaniemeltä ja aloitin yliopisto-opinnot. 

Olin 20-vuotias fuksi, kun sisälläni alkoi kasvaa pieni rakkauden hedelmä ja 21-vuotias, kun syntyi pieni tyttö, joka sai nimeksensä Isabella Aada Aurora. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä onkin ollut todella rankkaa. Elämä onneksi kantaa."

Oletteko muuten kuulleet sellaisen sanonnan kuin millainen äiti, sellainen tytär?
PhotobucketPhotobucket
Kuvat Jyväskylän Matkakeskukselta syyskuulta 2010 ja Punkaharjun lomakeskukselta elokuulta 2012.

Time literally flies as today is Isabella's 5th birthday! Exactly five years ago on the last warm day of the summer which was sunny Sunday, was born little princess who was named Isabella Aada Aurora. Today it's again sunny Sunday and mother couldn't be prouder of her daughter. I wouldn't change a day, even though we have gone through some really tough times.

0 kommenttia :